torstai 8. tammikuuta 2015

Miul on sellane asenne et rahat on loppu ennemmi tai myöhemmi ja jos on hauskaa ni ennemmi

Bongasin tuon otsikon tekstin tästä alla olevasta kortista ja se on minusta enemmän kuin osuva tälle hääbudjettia käsittelevälle postaukselle :)


www.virkkukoukkunen.net

Saatiin siis vihdoin jokunen viikko sitten istuttua Keken kanssa alas miettimään hääbudjettia. No okei, oikeesti se meni niin, että minä listasin summia hatusta vetelemällä, näytin tekemäni hienon taulukon Kekelle, joka kauhistui. Mutta ei se ainakaan heti ollut häitä perumassa onneksi ;) 

Lisäsin tuonne blogin välilehdelle budjettisivun, jota siis päivittelen sitä mukaa, kun hankintoja ja varauksia tulee tehtyä. Listasta tulee paljon yksityiskohtaisempi kuin se nyt aluksi on. Olenhan sentään kirjannut kaikki pienimmätkin kirpparilöydökseni ja silkkinauhahankintani puhelimeni "häähankintoja"-listalle ylös ;D

Häihin olemme siis tällä hetkellä laskeneet kuluvan reilut 12 000€ (ilman sormuksia vajaat 11 000€). Ei ole ihan pieni raha se. Onneksi meillä on kuitenkin säästötilillä jonkin verran euroja pahan päivän varalle. Tai hyvän päivän tässä tapauksessa :) Toki säästämistä täytyy vielä jatkaa, jotta saamme kaikki kulut katettua, mutta ihan hyvässä vauhdissa ollaan. Kai. On jotenkin hankalaa ajatella, että kuukaudessa pitäisi säästää sen ja sen verran, jotta meillä on sitten elokuussa rahaa sen ja sen verran, kun eihän me edes tiedetä kulujen tarkkaa määrää vielä. Eiköhän tästä kuitenkin selvitä kunnialla, vaikka mitään tarkkaa säästösuunnitelmaa meillä ei siis olekaan.

Viime vuosi oli kyllä säästämisen kannalta siinä mielessä hankala, että kuten edellisessä postauksessa kirjoittelin, olen ollut lähes koko viime vuoden sairauslomalla ja tunnetusti sairauspäiväraha ei ole ihan sama asia kuin normi palkka. Veronpalautukset ja synttärilahjaksi saamamme rahat kuitenkin pelastivat tämänkin vuoden säästösaldoa hiukan. 

Mun vanhemmat ovat auttaneet häiden kustannuksissa jo sen verran, että äiti halusi ostaa pikkutytölleen hääpuvun, mistä olen ikuisesti kiitollinen <3 Lisäksi saimme tuntuvan summan synttärirahaa pyöreitä täyttäessämme. Kiitos! Keken vanhempien kohdalta en oikein tiedä aikovatko he avustaa meitä rahallisesti häiden suhteen vaiko eivät. Emme tietenkään ole rahaa vailla ja pärjäämme todennäköisesti omillammekin, mutta jos he haluavat hääkustannuksiin osallistua, emme pistä vastaan. Toki kaikenlainen muukin apu hääjärjestelyissä otetaan heiltä lämmöllä ja ilomielin vastaan. Häiden järjestämisessä kun tunnetusti on hiukan hommaa :) Rahallinen apu ei siis missään tapauksessa ole välttämätöntä.

Minua ei hävetä myöntää, että vanhempani ovat auttaneet meitä häiden taloudellisissa kuluissa. Maksamme kuitenkin suurimman osan häistä itse. Avun vastaanottaminen, oli se sitten rahallista tai minkälaista tahansa, ei ole mielestäni väärin. Auttaisin itsekin mielelläni läheisiäni häiden järjestämisessä, joten ymmärrän täysin, miksi läheisemme haluavat olla apuna meidän häiden suunnittelemisessa ja toteuttamisessa <3 Miksi torjuisin nämä vilpittömät avun tarjoamiset? Oman ylpeyteni takia? Siksi, että aikuisen ihmisen on noloa ottaa rahallista apua vastaan? Ma en ummarra. Antakaa hyvät hyssykät ihmisten auttaa, mikäli he niin tahtovat tehdä! Niin kerta.

8 kommenttia:

  1. Aivan ihana tuo kortti! Pitääkin pistää talteen tuo lausahdus, niiin totta. :D Mun mielestä ei ole mitään noloa että joku auttaa, rahallisesti tai muuten. Sehän on vaan erittäin hienoa!
    Ite oon jopa ihan ihmeissäni että kukaan perheistämme EI ole tarjoutunut auttamaan milläänlailla, tai muutenkaan edes kysyneet juhlista mitään. Toisaalta se ei ole se meidän nimenomainen vihkipäivä niin ehkä se ei luo muillekaan niin suuria "paineita" tai tarvetta hössöttää :) Tai sitten sinne on niin kauan aikaa, itse kun panikoin "äääääää apua neljä kuukautta ENÄÄ" :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla tulee tuosta lausahduksesta jotenkin mun äiti mieleen :) Ei ole vissiin omena kauas puusta pudonnut, sillä samalla elämänasenteella menen itsekin :D

      Olen ihan samaa mieltä kanssasi. Apua on ihana vastaanottaa ja erityisesti tarjota <3

      En tiedä kaipaatko perheittenne apua häätouhuissa, mutta toivon, että sellaista saat, jos sitä tarvitset. Luulen, että he ajattelevat häihin olevan vielä piiiitkä aika ja intoutuvat sitten lähempänä mukaan järjestelyihin. Onneksi sulla on kuitenkin jo tässä vaiheessa blogisi, jossa saat kanssamorsiamilta jelppiä tarpeen vaatiessa :) <3 Ja ajattele positiivisesti: saatpahan ainakin rauhassa tehdä kaiken omalla tavallasi ilman, että kukaan on tunkemassa nokkaansa jokaiseen yksityiskohtaan ;D

      Poista
  2. Minun vanhempani ovat myös tarjonneet rahallista tukea.
    Itse asiassa, tarjoituivat maksamaan suurimman osan, mutta kieltäydyin niin isosta avustuksesta.
    Lisäksi lähisuku molemmin puolin on tarjonnut apua ja ottaneet tehtäviä vastaan. :)
    Ihanaa, kun on ihmisiä, jotka välittävät. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En itse tiedä, miten suhtautuisin, jos joku tarjoutuisi maksamaan koko häämme tai suurimman osan niistä. Ymmärrän siis kieltäytymisesi.

      Ihanaa, että sulla on paljon avuntarjoajia lähipiirissä! On ihan mieletöntä, että ihmiset ovat niin mielellään apuna hääjärjestelyissä. Minäkin olen tuollaisessa onnellisessa asemassa <3

      Poista
  3. Mua nauratti toi otsikko ihan luvattoman pitkään! :D
    Psst. Vanhempien osallistumista hääbudjettiin ei kannata kenenkään hävetä! Eikä mitään muutakaan, jokainen tyylillään ja toiset ilman! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, mustakin tuo otsikko on ihan sairaan hauska :D
      Erittäin hyvin sanottu; jokainen tyylillään ja toiset ilman :)

      Poista
  4. Onneksi olkoon! Blogisi on valittu ehdokkaaksi Love Me Do -häätapahtuman järjestämään Vuoden Hääblogi 2015 -äänestykseen. Äänestysohjeet, lisätiedot sekä ehdokastunnisteet blogiasi varten löytyvät osoitteesta http://www.lovemedo.fi/vuoden-haablogit-2015#
    Aurinkoa! t. Love Me Do -tiimi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Wau! Ihan todella älyttömän sairaan upean mielettömän IHANAA! Kiitos! Oon imarreltu! <3

      Poista

Kiitos kaunis kommentistasi! <3 Et tiedäkään, kuinka se lämmittää mieltäni!