Näyttävä sisääntulo

Moikka muruset! Huh mikä kuukausi takana! <3 Meillä on käynyt kylässä täällä merten takana paljon ihania vieraita Suomesta eikä loppua näy onneksi ihan hetkeen. Äiti, iskä ja pikkusisko ovat vuorossa ensi viikolla ja sen jälkeen vielä pari kaveria saapuu loppukesästä. Ei ainakaan käy aika pitkäksi! Mahetsua! :) 

Tämä vierastulva on kuitenkin tarkoittanut sitä, että blogia on ollut pakko hiukan laiminlyödä, kuten jo jokin aika sitten varoittelinkin, ja hetken aikaa tätä on nyt kestettävä, niin teidän kuin minunkin. Tässä vielä kuitenkin pahoittelut hitaasta postaustahdista ja myöskin hitaasta kommentteihin vastaamisesta! Koitan skarpata, jos vain mitenkään ehdin. 

Nyt kuitenkin takaisin hääteemaan. Kun me nyt kerta asustellaan täällä Amerikassa, mietittiin me pitkään, miten me saataisiin ujutettua jotain amerikkalaista mukaan hääpäiväämme. Paljon yhdysvaltalaisia(kin) hääohjelmia telkkarista katsoneena tuli mieleeni häiden alla, että amerikkalaistyylinen hääparin saapuminen juhlapaikalle kuulutuksineen, biiseineen ja ensitansseineen voisi olla meidän juttu. Eikun tuumasta toimeen!

Tulobiisiksi valikoitui Krista Siegfridsin Marry me. Se oli eka, joka tuli mieleen, ja koska Keke sai valita ensitanssibiisin, sain minä enemmän sanavaltaa tässä asiassa. Pirteä ja hääaiheinen biisi, jolla on mulle suuri merkitys. Eipäs se muita selityksiä taida tarvitakaan! :) 

En unohda tuota hetkeä koskaan! Seremoniamestari ilmoitti mahtipontisesti mikkiin hääparin saapuneen paikalle ja kehotti juhlaväkeä toivottamaan meidät tervetulleeksi. Marry me pauhasi taustalla. Mun sydän pamppaili, kun me astuttiin Keken kanssa käsi kädessä sisälle saliin ja nähtiin kaikki meidän ihanat läheiset. Olin niin fiiliksissä!! Kuten kuvistakin toivottavasti varmasti näkee :) Jopa niin fiiliksissä, että olin kompastua mikkiständiin vieraiden eteen hyppelehtiessäni :D 

Here we come!
©Iiro Rautiainen

Mikkiständiesterata :)
©Iiro Rautiainen

Woohoo! Joku on aika vähän mielissään :D
©Iiro Rautiainen

Onnentunne <3
©Iiro Rautiainen

Sitten olikin häätanssin vuoro. Bestman viritti biisit kohdilleen ja kaiuttimista jyrähti ilmoille In Flamesin Come Clarity. Näin meidän häihin saatiin kivasti mukaan Kekenkin tyylistä musiikkia ja minustakin biisi on vaikuttava. Oli ihana olla Keken käsivarsilla, nojata hänen rintakehäänsä. Me tanssittiin hitaita niin kuin me tanssittiin niitä yli vuosikymmen sitten lukiolaisbileissä baarin tanssilattialla Princen Purple Rainin tahtiin. Vaikka tilanne oli nytkin jännittävä, niin ihan yhtä paljoa meitä kumpaakaan ei kuitenkaan tällä kertaa tainnut tärisyttää kuin tuolla ensimmäisellä kerralla ;)

©Iiro Rautiainen

©Iiro Rautiainen

©Iiro Rautiainen

Ps. Paljon kaikenlaista on tullut vieraiden kanssa täällä viime viikkoina touhuttua, mutta täytyy nyt erityisesti mainita eräs ilta, kun me katsottiin yhdessä pikkuveljeni ja serkkuni kanssa meidän häävideo. Voi mikä itkumaraton! :'D Nenäliinoille oli meinaan tarvetta! Mutta ah! On se vaan joka kerta yhtä ihanaa palata meidän hääpäivään tuon videon myötä <3 Oli se vaan ihana päivä!

I do, I do I do I do I do I do (kehotan lukemaan otsikon Abban sävelellä ;D)

Viime postauksessa jäätiin siihen, kun olimme Keken kanssa selvinneet kirkon alttarille asti papin eteen. 

©Iiro Rautiainen

Tähän kohtaan täytyy heti sanoa, että: Thank god for videographing! En nimittäin muistaisi ilman meidän häävideota yhtään mitään siitä, mitä pappi noiden tulevien minuuttien aikana puhui. Muistan kyllä omia tunteitani ja ajatuksiani tuolta hetkeltä, mutta papin sanat eivät kaikelta siltä jännitykseltä ja innostukselta tarttuneet päähäni. Joten taas kerran en voi tehdä muuta kuin suositella videokuvausta koko sydämestäni kaikille häitään suunnitteleville!

Videokuvaaja-Juhokin päässyt kuvaan ;)
©Iiro Rautiainen

Mutta palataanpa takaisin itse aiheeseen. Homma lähti käyntiin alkusiunauksella, johdantosanoilla, psalmilla ja rukouksella. Psalmin saimme valita itse etukäteen ja päädyimme siihen, joka puhutteli meitä vaihtoehdoista eniten eli pätkään Laulujen laulusta:

Paina minut sinetiksi sydäntäsi vasten,
pane sinetiksi ranteesi nauhaan.
Rakkaus on väkevä kuin kuolema,
kiivas ja kyltymätön kuin tuonela.
Sen hehku on tulen hehkua,
sen liekki on Herran liekki.
Suuret vedet eivät voi sitä sammuttaa,
virran tulva ei vie sitä mukanaan.
Jos joku tarjoaisi talot ja tavarat rakkauden hinnaksi,
hän saisi vain toisten pilkan. 

©Iiro Rautiainen

Näiden jälkeen rakas ystäväni luki raamatuntekstinä monille tutun korinttilaiskirjeen. Se oli meille selkeä valinta. Muitakin vaihtoehtoja papin kanssa aiemmin hääviikolla pidetyssä keskustelutuokiossa toki tuli esille, mutta meistä molemmista tuo teksti on kaunis ja sillä on itselleni myös henkilökohtaista tunnearvoa. Sainhan mm. kunnian lukea sen kaaso A:n häissä melkein kymmenen vuotta sitten (voi onko siitä jo niin kauan?! :O <3). Kiimingin kirkko oli muuten varannut lukijalle puhujapönttöön paperin, jossa raamatunkohta oli kirjoitettuna normaalia isommilla kirjaimilla. Toudella hyvä idea, ettenkö sanoisi! Auttaa varmasti niin huononäköistä kuin itkuherkkääkin lukijaa. Meidänkin lukijalla kun tuppaa ainakin tuota jälkimmäistä vaivaa hiukan joskus olemaan ;) <3

©Iiro Rautiainen

Mutta pitipä tuota itse kullakin muutama syvä hengenveto ottaa, kun M aloitti lukemisensa ja taisipa lukijalla itselläänkin olla tarve parille ylimääräiselle nielaisulle. Kiitos vielä M! Luit tekstin oikein hienosti! Ihan turhaan pelkäsit, ettetkö tehtävästä suosiolla suoriutuisi <3

©Iiro Rautiainen

Raamatunluvun jälkeen oli papin puheen aika. Pappi puhui oikein kauniisti avioliitosta ja rakkaudesta ja liitti puheeseensa muutaman tapaamisessamme esille tulleen jutunkin, jotka toivat puheeseen kivasti henkilökohtaista otetta. Näin jälkikäteen papin puheen videolta katsottuamme toivoisin ehkä kuitenkin puheeseen vieläkin enemmän juttuja meistä, minusta ja Kekestä. Mutta tuossa hetkessä, kun seisoimme vieretysten papin edessä, olin puheeseen oikein tyytyväinen. Se ei ollut liian pitkä ja luulen monien vieraidemme pystyneen samaistumaan siihen. Lapsivieraatkin jaksoivat hienosti istua suurimman osan toimituksesta paikallaan, vaikka näiden kuvien perusteella kirkko ei ehkä heille kaikille se kaikista mieluisin ja mielenkiintoisin paikka ollutkaan ;D

©Iiro Rautiainen

©Iiro Rautiainen

©Iiro Rautiainen

©Iiro Rautiainen

Huomaa lasten innostuneet ilmeet kuvan molemmilla reunoilla XD
©Iiro Rautiainen

En muuten voisi olla tyytyväisempi meidän pappivalintaan. Juha oli rento, mutta asiallinen, huumorintajuinen ja helpostilähestyttävä. Hänelle oli helppo puhua ja hän teki oloni kotoisaksi ja turvalliseksi. En stressannut kirkko-osuutta etukäteen ollenkaan, sillä minulla oli tunne, että pystyn luottamaan siihen, että Juha ohjaa meitä siunaamisen aikana. Kuiskaa milloin polvistua ja milloin kääntyä. Olen tosi onnellinen siitä, että juuri Juha toimi pappinamme.

Juha Tahkokorpi.
©Iiro Rautiainen

Katsoin papin puheen aikana Kekeä moneen kertaan ja hymyilin hänelle. Taidan toistaa itseäni, mutta: olin niiiiin kovin onnellinen! Jälkikäteen, kun me ollaan katseltu kirkossa otettuja kuvia, käy niistä hyvin ilmi, että Keke taisi jännittää tilannetta paljon minua enemmän. Hän kun on suurimmassa osassa kuvia kovin vakava ;)

Tämä on vakavaa touhua ;)
©Iiro Rautiainen

Puheen jälkeen olikin sitten tahtomisten aika. Mehän oltiin tuolloin jo naimisissa, joten tämä kohta oli meille tuttua kauraa. Koska kyseessä oli avioliiton siunaaminen, kysyi pappi meiltä kysymykset hiukan eri muodossa kuin ensimmäisellä kerralla, eli näin: 

Keijo, tahdotko avioliitossasi, jonka olet solminut Marian kanssa, osoittaa hänelle uskollisuutta ja rakkautta myötä- ja vastoinkäymisissä? 

Tässä kohdassa häävideolla näkyy, kun Keke nielaisee isosti, tahtomattaan, ja selvittää kurkkuaan ennen kuin vastaa kuuluvalla äänellä "Tahdon", minkä jälkeen oli minun vuoroni tahtoa. 

*gulp* :D
©Iiro Rautiainen

"Tahdon"
©Iiro Rautiainen

Sormusrukous ja sormusten vaihto eivät oikeastaan kuulu avioliiton siunaamiseen, mutta meille oli selvää, että vaihdamme kirkossa sormukset. Olimmehan siihen asti käyttäneet nimettömissämme kihlasormuksia vihkisormusten sijaan. Nyt oli vihkienkin aika päästä sormusrasioista ihmisten ilmoille tuulettumaan :) Sormusten vaihto sujui hyvin. Mitä nyt pientä nitkuttelua oli havaittavissa sormusten laittamisessa toistemme sormiin, muttei mitään ylitsepääsemätöntä.

©Iiro Rautiainen

©Iiro Rautiainen

Sormusten jälkeen me päästiin vihdoin pussaamaan, mikä sujui hyvin sekin, vaikka ei oltukaan etukäteen treenattu niin kuin oli ollut tarkoitus. Noh, ehkä me ollaan tässä vuosien varrella saatu tarpeeksi harjoitusta niin homma sujui luonnostaan ;) Suuteloinnin jälkeen pappi toteutti erään pyyntömme, josta meillä oli ollut etukäteen puhetta eli kertoi vieraillemme, että nyt saa taputtaa. Se oli ihanaa! Suosittelen! Kirkko kaikui aplodeista ja me tuuletettiin pienesti nostamalla yhteen kiedotut kätemme ylös samalla, kun kurkattiin selän taa vieraitamme. Pappi oli tämänkin pyyntömme suhteen tosi ymmärtäväinen. Sanoi heti, että ehdottomasti kirkossa saa taputtaa ja lupasi kehottaa vieraitamme niin tekemään.

*muiskis*
©Iiro Rautiainen

*taputapu*
©Iiro Rautiainen

Sitten pappi siunasi meidät, aviopuolisot, ja oli virren vuoro. Meidän virreksi valikoitui nro 471 "Hyvä Jumala, kiitän kodista". Kiitos pikkuveli, kun autoit meitä tässä ja annoit niin monta hyvää virsivaihtoehtoa! <3 Tämä virsi oli meille ennestään tuttu, joten päättelimme muidenkin sen tunnistavan, ehkä jopa lastenkin. Eihän se nyt varsinaisesti mikään avioliittovirsi ole, mutta kuuluu kategoriaan koti ja perhe, joten miksipä sitä ei voisi tällaisessakin tilaisuudessa veisata. Papinkin mielestä se oli oikein sopiva. Ja kun noita sanoja lukee, niin ovathan ne kauniit ja kuvaavat osuvasti perhe-elämää:

1. Hyvä Jumala, kiitän kodista, omaisista, perheestämme. Sinulta on elämämme. Kaikki rakkaani ovat lahjaasi. 2. Herra, opeta, että kotona kuuntelemme toisiamme, iloitsemme onnestamme, emme riitele, turhaan kiistele.

3. Anna voimia oikein toimia. Silloin meillä jokaisella kotona on hyvä olla eikä minua mikään pelota. 4. Suojaa kotia, meitä kaikkia. Pyydän, Herra, viisautta, ystävyyttä, rakkautta. Anna yhdessä meidän pysyä.

©Iiro Rautiainen

Virren jälkeen vuorossa olivat esirukous, Isä Meidän ja siunaus, jonka jälkeen olikin edessä kirkko-osuuden toinen koskettavimmista osuuksista (toinen oli ollut aiemmin kirkonkäytävää Kekeä kohti astellessa). Heti, kun tajusin tuon hetken olevan käsillä, meinasin jo siinä kohtaa menettää itsehillintäni. Rakkaat serkkutyttöni T&J olivat nimittäin aikeissa esittää kitaran säestyksellä yhdessä valitsemamme Jenni Vartiaisen kappaleen Minä sinua vaan ja tiesin itkuhanojeni aukeavan hetkenä minä hyvänsä. Kuiskasin Kekelle: "Voi ei, nyt se alkaa" :')

©Iiro Rautiainen

Pyysin jo melko aikaisessa vaiheessa mulle todella tärkeitä serkkujani esiintymään kirkossa ja onneksi nuo laululintuset hommaan suostuivat <3 Mietimme suht pitkään, mikä voisi olla heille ja kirkkoympäristöön sopiva biisi. Tämä kappale nousi esille jo melko aikaisessa vaiheessa, mutta sen lukkoonlyömisessä kesti jonkin aikaa. Lopulta se tuntui juuri täydelliseltä tuohon tilanteeseen ja, kun pappikin antoi kappaleelle siunauksensa, oli valinta sillä selvä. Kappaleessahan lauletaan mm. "Kuin karhuemo pentujaan ja luoja luomiaan, niin minä sinua vaan", joten se sopii mielestäni kirkollisiin tilaisuuksiin paremmin kuin hyvin.

Käännyimme Keken kanssa kohti vieraita ja urkuparvea, jossa serkkuni ja kitaristi olivat valmiina aloittamaan esityksensä. Oikeastaan saman tien silmäni kostuivat ja, kun näin vanhemman serkkuni koittavan välttää kyyneleitä nostamalla katseensa kattoon, oli resepti selvä. Itkin ilosta ja onnesta ja ylpeydestä. Tytöt lauloivat niin kauniisti. Vielä kauniimmin kuin olin osannut kuvitellakaan. Olin niin kiitollinen siitä, että nuo kauniit nuoret naiset lauloivat meille, meidän häissä. Kyyneleet valuivat pitkin poskiani. Koitin pyyhkiä niitä pois käsilläni. Niinpä! Mulla ei ollut nenäliinaa!!! :'D Mutta pian oli. Rakas kummipoikani nimittäin kävi sujauttamassa sellaisen kouraani. Kiitos V! <3 Ja kiitos T&J! Annoitte meille aivan äärettömän kallisarvoisen muiston, jota vaalimme hautaan saakka <3

©Iiro Rautiainen

Keken katse <3
©Iiro Rautiainen

"Kiiiiitos!" <3
©Iiro Rautiainen

Tuon ihanan ja ikimuistoisen lauluesityksen jälkeen oli papin aika lähettää meidät kohti jännittävää ja rakkaudentäyteistä tulevaisuutta. Hän ojensi Kekelle vihkiraamatun ja onnitteli meitä molempia kädestä pitäen. Kaaso J antoi minulle hääkimppuni takaisin. Käännyimme ja Mendehlssonin häämarssin sävelet kajahtivat ilmoille. Odotimme hetken, katselimme kaikkia rakkaita ympärillämme ja lähdimme astelemaan yhdessä, hymyssäsuin kirkon käytävää pitkin kohti ulko-ovia. 

©Iiro Rautiainen

©Iiro Rautiainen

©Iiro Rautiainen

Päivän virallinen osuus oli ohitse. Party party! :)

Tämä tyttö on pistäny tuulemaan!

Nymmääsentein. Nimittäin vähän salapolliisityötä (niinku meillä täällä Oulussa päin sanotaan ;)) Keken selän takana ja buukkasin erään tuttavamme napsimaan meistä muutaman talvisen kihlajaiskuvan lähikuukausina. Takaraivossani on jo pidemmän aikaa kaihertanut ajatus pariskuntakuvien otattamisesta ja nyt me sellaiset saadaan, jee! Kekekin suostui kuvaukseen mukisematta :) 

Onhan se ehkä vähän hassua ottaa kihlajaiskuvia melkein vuosi varsinaisen kihlautumisen jälkeen, mutta hälläväliä. Näin me saadaan kivojen kuvien lisäksi vähän harjoitusta hääkuvauksia varten. On kiva saada meistä talvisiakin kuvia, kun luonnollisesti hääkuvat tulevat olemaan kesäisiä häiden ajankohdan takia. Nyt tässä sitten vain odotellaan luontoäidin tipauttavan meille hieman lunta maahan edes hetkeksi :) Sään takia juuri päädyimmekin oululaiseen kuvaajaan, jotta hän voi lyhyelläkin varoitusajalla sopivan sään sattuessa tulla kuvat meistä ottamaan.

Kuva

Viime viikolla laitoin lisäksi tarjouspyyntöjä Oulun ja lähialueiden bändeille ja kiitettävän moni onkin mulle jo vastauksen lähettänyt. Aika paljon bändejä oli vielä vapaana meidän hääpäivänämme, mikä oli oikein positiivinen yllätys, sillä pelkäsin suurimman osan olevan jo varattuja. Nyt onkin sitten valinnanvaikeus, kun aika monta hyvää vaihtoehtoa on tarjolla...

Pitopalvelujen kanssa sen sijaan ei ole ihan yhtä hyvä tilanne. Laitoin suht moneen paikkaan tarjouspyyntöä ja aika monesta on myyty ei oota. Yhdeltä olemme jo saaneet tarjouksen ja muutamasta on luvattu olla lähiaikoina yhteydessä. Pidetään peukkuja, että sopiva keitraaja löytyy eikä meidän tarvitse itse alkaa häiden eväitä vääntämään. Itseäänhän tässä vaan saa syyttää, kun emme aiemmin ole tarjouspyyntöjä laittaneet, vaikka aikaa on ollut yllin kyllin. Sen siitä saa, kun on saamaton. 

Sen sijaan sekä kampaaja että meikkaaja on alustavasti varattuina. Hiukan on asiat näiden suhteen vielä auki, mutta ihanaa, että ovat edes jossain määrin hoidossa. 

Kuva

Lisäksi ollaan mietitty kaasojen pukeutumista ja ehdotin äitilleni, jos hän ompelisi heille mekot. Olen täysin ihastunut ns. infinity-mekkoihin ja kovasti tahtoisin sellaiset kaasojeni ylle. Teemaväreissä tietenkin mielellään ;) Äitini lupasi testata mekon tekoa ensin itselleen, jotta näemme millainen lopputuloksesta tulisi. Ihana äiti! <3

Kuva

Vähän aiheen ohi kerron vielä, että sain vihdoin varattua kirpparipöydän ja ensi viikolla mun on pakko viedä rompetta sinne myyntiin. Jee! Ja kummipoikamme syntyi viime viikolla. Me odotetaan Keken kanssa molemmat innolla hänen tapaamistaan <3

Lisäksi meillä on yksi aika mullistavakin juttu tässä suunnitteilla. En kuitenkaan valitettavasti voi kertoa siitä vielä täällä blogin puolella tässä vaiheessa enempää. Lupaan kuitenkin infota teitä kaikista enemmän ja vähemmän mullistavista asioista jahka ne etenevät. 

Antakaa anteeksi, jos täällä blogin puolella on välillä pienoista hiljaisuutta ilmassa. Se tarkoittaa vain sitä, että morsiamen päässä käy kova suhina. Pus pus! <3

Täällä mä olen

Pari viikkoa hiljaiseloa takana. Terveys on tässä vähän reistaillut ja ajatukset ovat pyörineet luonnollisesti sen ympärillä. Nyt ajattelin testata, jos tänne kirjoittamalla ja kivempia asioita ajattelemalla saisin mieltäni vähän korkeammalle.

Oulussa oli pari viikkoa sitten Qstock (Kyllä. Olin paikalla, kun Mustan Barbaarin keikka keskeytettiin ;)). Festareista on muodostunut meille sulhon ja kavereiden kanssa jo perinne. Tänäkin vuonna viikonloppu oli ihan huikea, vaikka ihan täysissä sielun ja ruumiin voimissa en ollutkaan. 

Ihanat festarilasit :)

Olin antanut sulholle Qstockiin asti aikaa valita itselleen bestman. Ja yhtään liian aikaisin tai liian myöhään hän ei asiaa hoitanut, vaan juuri tuona viikonloppuna pitkän harkinnan jälkeen, hän pyysi itselleen parhaista parhaimman miehen. Hyvä muruuuu! :) Nyt on siis sekin asia viivattu yli to do -listalta.

Sain yhdeltä kaveriltani suosituksen meikkaajasta. Tavoitteena olisi ottaa tuohon nuoreen neitiin yhteyttä jo tässä lähiaikoina ja kysellä vähän tarkemmin, olisiko hän mahdollisesti kiinnostunut laittamaan ainakin minun naamatauluni kuntoon vuoden päästä.

Serkkuni lupasi kysellä yhdeltä hänen tutulta Dj:ltään, että vieläkö hän heittää keikkaa Oulussa, ja häissä ylipäänsä. Ois nimittäin ihan mahtavaa saada meidän häihin bändin (jota ei ole vielä kunnolla mietitty saatika varattu) lisäksi joku soittamaan biisejä loppuillaksi Spotifyn sijaan!

Valokuvaaja-asia jumittaa vieläkin... :/ Kuulin nimittäin, että yksi tutun tuttuni tekee hääkuvauksia edullisesti... Olin jo aikoja sitten tehnyt päätöksen, että valokuvaaja on nimenomaan se, johon me häissä panostetaan, sillä kuvat ovat yksi niistä harvoista asioista, jotka jäävät hääpäivästä käteen ja muistoksi, mutta olen kuitenkin alkanut epäilemään tätä päätöstäni. Tyhmää, tiedetään...

Otin muuten vastaan uuden liikuntahaasteen, kun juokseminen ei näillä helteillä oikein nappaa ja kahvakuulailunkin aloittaminen on tuntunut liian suurelta ponnistukselta. Born to be your bride. -blogin Nellin innoittamana aloitin n. viikko sitten 30 päivän vatsalihasrääkin. Saas nähdä kykenenkö suorittamaan tämän loppuun. Aika hurjia toistomääriä pitäisi nimittäin loppuajasta jaksaa punnertaa :O

Kukkaruukusta kananhäkkiin. Tiedättekö sen tunteen, kun puhelin piippaa ja sinne ilmestyy viesti, jossa täti kertoo häihin kivan koristeidean? Tai sen tunteen, kun iskä antaa sulle ämpärillisen mustikoita, jotka on itse isolla vaivalla käynyt metsästä keräämästä? Se on hyvä tunne se. Perhe <3

Mustikkasaalis. Kiitos iskä <3

Melekonen sillisalaatti tuli tästä postauksesta. Ens kerralla sitten (ehkä) jotain järkevämpää ;)

Ps. Hoksasin, että Hääsuunnittelun ABC -välilehti oli jostain syystä hävinnyt blogista. Pahoittelut. Nyt se on taas omalla paikallaan.

Blogin nimi

Pakko vähän valottaa teille, minkä takia tämän blogin nimi on Purppurasade. Nimihän ei varsinaisesti viittaa mihinkään häihin liittyvään, mutta sille on kuitenkin hyvät perustelut. Valintaan vaikutti kaksi asiaa. 

1. Lempivärini on violetti, ja näin ollen se tulee myös olemaan mitä todennäköisimmin yksi häidemme teemaväreistä. 
2. Toinen ja se tärkeämpi nimeen vaikuttaneista tekijöistä on se, että Princen Purple Rain -kappale soi taustalla yhdessä Oulun yökerhoista, kun minä ja Keke tanssittiin hitaita ensimmäistä kertaa yhdessä n. 12 vuotta sitten nuorina ja kömpelöinä molemmat nenänpäästä varpaisiin asti täristen. 

Alun perin nimeksi piti tulla Purple Rain, mutta se nimi oli jo varattu, joten päädyin suomennokseen. Ja näin jälkeenpäin ajateltuna suomalainen nimi onkin kivempi, sillä kyseessähän on suomenkielinen blogi :)

Olisin halunnut linkata tähän Princen alkuperäisen musiikkivideon, mutta jostain syystä se ei onnistunut. Tässä kuitenkin muistinvirkistykseksi niille, jotka ovat kyseisen veisun unohtaneet:

Vähän taikauskoinen kun olen, mietin pitkään voinko laittaa hääblogin nimeen huonoa säätä kuvaavaa sanaa... Luotetaan kuitenkin siihen, että nimi ei ole enne, ja elokuun 8. päivä ensi vuonna on kaunis, aurinkoinen ja lämmin :)

Millä perusteella te muut valitsitte blogillenne nimen? Onko nimen takana jokin hauska tarina? Vai onko se keksitty tuosta noin vaan ilman sen kummempia syitä tai perusteluja?