Something old, something new, something borrowed, something blue

Jotain lainattua. Sen olenkin täällä blogissa jo aiemmin kertonut. Se oli siis kaaso A:n huntu. Kiitos vielä kerran muru lainasta! <3

Jotain uutta mulla oli yllä paljonkin. Esimerkkinä nyt vaikkapa hääpuku, jonka ihana äitini minulle siis osti Tukholmasta reilu vuosi ennen häitä.

Jotain vanhaa. Sitä mulla ei oikeastaan lopulta ollut ollenkaan edes mietittynä. Tai no vitsailin, että oisko se tuo mun aviomies, kun mehän oltiin kuitenkin oltu hääpäivänämme naimisissa jo yli 7 kuukautta ja eihän me muutenkaan enää mitään teinejä olla :D KUNNES sakastissa rakas kaaso A ojensi minulle jotain: kultaisen leveän sormuksen pienillä pinkeillä kivillä. Se oli mun mummuni ja edesmenneen vaarini vihkisormuksista yhteen juotettu koru ja minä saisin pitää sitä sormessani astellessani kirkon käytävää pitkin alttarille. Siinä kohtaa oli kuulkaas tällä tytöllä täydellinen romahtaminen lähellä. Onneksi sain kuitenkin pidettyä itseni kasassa ja suuremmilta tunteenpurkauksilta ja meikkien suttaantumisilta vältyttiin.

Olin tosi otettu tuosta kaasoni ihanasta eleestä enkä tiedä osasinko tuossa tilanteessa, jännittyneessä olotilassa, asiaa hänelle kunnolla edes ilmaista. Mulle merkkasi ihan todella paljon, että osa mun rakasta vaariani asteli mun kanssa yhdessä tuon matkan. Kiitos A! Oot enkeli! <3

Jonain sinisenä toimi sukkanauhassani ollut pieni sininen rusetti. Tai niin ainakin olin etukäteen ajatellut. MUTTA siinä vaiheessa, kun Keken oli hääjuhlassa aika kaivaa sukkanauha mun hameen alta, me hoksattiin, ettei sukkanauha ollutkaan siellä, missä piti :O Mietittiin, että onkohan se tipahtanut seurakuntatalon invavessaan, jossa käytiin kirkon jälkeen XD Ei kuitenkaan, vaan se löytyi lopulta pikkuveljeni luota. Olin vissiin unohtanut kokonaan pujottaa sen reiteeni, hups :)

Mulla ei siis ollut mitään sinistä ylläni kirkon käytävää tepastellessani, mutta lohduttaudun sillä, että mehän oltiin tuossa vaiheessa jo naimisissa, joten ei sitä huonoa onnea vai mitä siitä nyt sitten ikinä seuraakaan, voi ainakaan something bluen puuttumista syyttää ;) Ohuesti silti harmittaa, etten lakannut varpaan kynsiäni sinisellä kampaajan tuolissa hääpäivän aamuna istuessani, vaan valitsin värisävyksi violetin... Sillä oltaisiin tuostakin unohduksesta kunnialla selvitty.

Nyt siellä varmaan mietitään, että miten sen sukkanauhan heiton kanssa sitten kävi, kun sukkanauha oli jäänyt matkasta kokonaan. Hyvin kävi. Mulla oli jostain syystä toinen sukkanauha mukana :) Ehkä mä alitajuntaisesti tiesin, että jotain tällaista tulee tapahtumaan XD

Varasukkanauha.
©Iiro Rautiainen

Sormuksen koko

Mua on viime aikoina mietityttänyt kihlasormustemme koot. Sulhon sormus tuntui alkuun hieman liian suurelta, mutta nyt kun hän on pitänyt sitä muutaman kuukauden, on se kuulemma alkanut tuntua sopivammalta. Miesten sormethan ovat usein paksuimmillaan nivelen kohdalla ja kapenevat kämmentä kohden mennessä. Näin sormus voi tuntua pieneltä sormusta paikalle laittaessa, mutta löysältä "omalla paikallaan". Luulen kuitenkin, että sormus on ihan hyvänkokoinen. Jos se olisi paljon pienempi, voisi olla hankalaa pujottaa se paikalleen nivelen yli.

Myös mun oli vaikea päättää, minkä kokoisen sormuksen valitsen. Voihan sormuksen aina pienentää tai suurentaa jälkikäteen, jos tarvitsee, mutta olen vieläkin kahden vaiheilla mitä teen. Alkuun kihlani tuntui ehkä himpun verran pieneltä, mutta nyt kun olen pitänyt sitä jonkin aikaa, tuntuu se oikein mukavalta. Tippua se ei ainakaan vahingossa voi! 

Mutta: sormessani näkyy painauma, kun otan sormuksen pois. En tiedä onko se hyvä merkki... Onko sormukseni kuitenkin liian pieni? Tokihan voin käydä suurentamassa sormukseni myöhemmin, mutta ajattelin viedä sormuksemme kaiverrettaviksi tässä lähiaikoina ja siinä samallahan se suurennuskin sitten suttaantuisi. Hmmm...

Kuva

(Olen muuten aika satavarma, etten kuitenkaan saa vietyä sormuksia kaiverrukseen kuin vasta häiden alla... Katsotaan pitääkö tämä ennustus paikkansa :))

Kihlasormusten kaiverrukset

Olen viime aikoina pähkäillyt, mitä kaiverruttaisimme kihlasormuksiimme. Se kaikista perinteisin valintahan taitaa olla puolison nimi ja kihlauspäivämäärä. Tai hieman varioiden vaikkapa oma nimi sydän puolison nimi ja kihlauspäivämäärä. Jos sormuksessa on vain vähän tilaa voi tietenkin käyttää myös pelkästään nimien ensimmäisiä kirjaimia. Mutta tokihan vaihtoehtoja on muitakin kuten joku kaunis runo tai pätkä jostain parille tärkeästä biisistä. Kaiverruksissa käytetään myös äärettömyyden symbolia ∞. 

Englanninkielisiä vaihtoehtoja bongasin täältä ja täältä.

Tässä on listattuna lempparini noilta sivuilta (suomennettuna tai alkuperäisellä kielellä):

• Rakastan sinua
• Aina ja ikuisesti
• Kunnes kuolema meidät erottaa
• From this moment on
• Truly, Madly, Deeply
• Ikuisesti sinun

Kuva

Ehkä pidättäydymme jossain perinteisemmässä vaihtoehdossa kihlasormusten kohdalla ja mietimme asiaa uudemman kerran sitten, kun on vihkisormusten aika. Luulen kuitenkin, että meitä molempia kiehtoisi jokin huumoripainoitteinen värssy vihkisormuksiin. Worth the wait sopis paremmin ku hyvin, sillä kyllähän tuota kosintaa sai odotella hetken ;) Put it back on! toi taas mieleeni tämän fraasin, jonka kaikki ruotsalaiset tietävät: Ei saa peittää. Tekstihän on tuttu vanhoista lämpöpattereista, joista jopa ne ruotsalaiset, jotka eivät muuten osaa suomea, ovat sen oppineet. Näin entisenä ruotsinopiskelijana pitäisin tuota vaihtoehtoa aika hauskana, mutta en sitten tiedä, mitä sulho asiasta tuumaa :) Mutta ainakin ois persoonallinen kaiverrus, eikös vain?! :)

Mitäs teillä muilla lukee kihlasormuksissanne?

Sulhasen kihlasormus

Sulhon kihlasormuksen hankinta oli hitusen hankalampaa kuin minun, vaikka ei sekään onneksi liian vaikeaa ollut :) Samalla kertaa, kun löysimme minulle sormuksen, katselimme myös Kekelle kihlaa, mutta emme sitä sillä kertaa Sunkorusta löytäneet. Siellä olevista vaihtoehdoista mikään ei tuntunut sulholle omalta. 

Hän oli jo etukäteen päättänyt, että sormuksen pitäisi olla aika leveä ja titaania. Tai periaatteessa jokin muukin hopeanvärinen materiaali olisi käynyt, mutta valkokultaa sen ei tarvinnut olla, sillä leveiden valkokultaisten hinta tuntui sulholle liian korkealta. Hän ei myöskään olisi pannut pahakseen, jos sormuksessa olisi jokin persoonallinen yksityiskohta. Ei mitään kiviä tai muuta liian silmiinpistävää, mutta jotain pientä kivaa :)

Viikon päästä minun kihlani löytymisestä lähdimme jälleen sormuskaupoille. Nyt muitakin Oulun kultasepänliikkeitä oli auki. Olimme tosin aika myöhään liikenteessä, joten meillä meinasi tulla kiire kiertää ne läpi. Katsastimme Romeo & Julian, Kultajousen, Sunkorun ja Oulun Korun. 

Olimme hiukan pettyneitä titaanisormusten tarjontaan. Aika harvassa paikassa niitä ylipäänsä oli, ja jos oli niin koot olivat aivan liian isoja. Monessa liikkeessä myyjät sanoivatkin, että joulun jälkeen koot olivat valitettavan vähissä. Ymmärrettävää sinäsä. Katselimme myös mm. terässormuksia, mutta jotenkin olin itse sillä kannalla, että ne ovat aika arkisia (ja liian halpoja) kihlasormuksiksi. 

Emme kuitenkaan luovuttaneet, vaan suuntasimme viimeisenä Oulun Koruun. Olin vähän epäilevällä kannalla, josko sieltä sormusta löytyisi, sillä jotenkin olen saanut sellaisen kuvan, että se on Oulun kultasepänliikkeistä siitä kalleimmasta päästä (ja mehän emme kovin suurella budjetilla olleet liikkeellä). 

Mutta sieltä se löytyi; yksinkertainen, ei liian leveä titaanisormus. Sormuksen keskiosa on harjattua titaania ja reunoilla on kiiltävä pinta. Se on juuri oikealla tavalla hieman erilainen! Ja Oulun kaupungin työntekijänä sain siitä pienen alennuksenkin, mikä ei koskaan ole huono juttu ;)

Sulhon kihla.

Enkös käyttänytkin hienoa kuvausrekvisiittaa tässä kuvassa? ;) Sulho on ahkera videopelien pelaaja, ja joskus pelaamme yhdessäkin. Siinä syy :)

Ps. Olen ollut kipeänä jo monta viikkoa, joten postustahti on ollut surkean hidas. Anteeksi!

Kihlasormukseni

Minusta keltaisen nallen tuoma kihlasormus oli kaunis; siro ja simppeli blingein koristeltu rivisormus. Mutta heti kosinnan jälkeen sulho sanoi sen olevan vain väliaikainen. Hän ei ollut saanut varmuutta sormuksen koosta, vaikka olikin yrittänyt ottaa mallia korurasiassani olleesta lytistyneestä hopeasormuksesta (ai miten niin käytän harvoin sormuksia) :) Näin ollen hän oli päätynyt sormuskaupoilla edulliseen väliaikaiseen versioon, jotta voimme sitten jälkikäteen käydä ostamassa meille molemmille ne oikeankokoiset- ja näköiset kihlat.

Väliaikainen kihla.

Eräs sunnuntai-ilta päätimme lähteä elokuviin ja katsastaa samalla Oulun korukauppojen sormustarjonnan. Sunkoru oli ainoa kauppa, joka oli sunnuntaisin auki. Astuimme liikkeeseen sisään tarkoituksenamme katsella suht edullisia sormuksia, sillä varsinkaan minä en halunnut laittaa kihlasormukseeni paljoa rahaa. Sijoittaisin sen rahan mieluummin vihkisormukseen, johon siihenkään en ajatellut kovin paljoa tuhlata (korujen rahallinen arvo ei ole ollut minulle koskaan se ykkösprioriteetti). Keke sen sijaan olisi ollut valmis sijoittamaan vähän enemmänkin kihlaani. 

Halusin valkokultaisen sormuksen, sillä keltakultaa käytän hyvin harvoin. Lisäksi toiveenani oli simppeli sormus, joka olisi mahdollisimman helppo yhdistää tulevaan vihkisormukseen. Katselimme siis yksinkertaisia, kivettömiä ja edullisia sormuksia. Mutta jotenkin ne vain tuntuivat väliaikaisen sormuksen vierellä tylsiltä... 

Myyjä oli tosi ystävällinen, vaikka sanoimmekin heti alkuun, että olemme liikenteessä pienellä budjetilla (joku toinen myyjä olisi voinut asennoitua asiaan hiukan eri tavalla). Rohkaistuin lopulta pyytämään häneltä esittelyä halvimmista kivellisistä sormuksista. Hän näytti yhtä, jonka tiesin heti olevan The sormus. Tyyliltään se oli hyvin samanlainen kuin väliaikainen kihlani. Keke oli siis hyvinkin perillä siitä, mistä pitäisin! Sormus sattui olemaan vielä alennuksessakin, ja mukava myyjä otti vielä alennushinnastakin muutaman kympin pois. Päätös oli tehty! 

Varsinainen kihla.

Menimme syömään ja ihailin koko ruokailun ajan vasenta nimetöntäni. Nauroimme, että täytyy pysyä tällaisella nopeiden päätösten linjalla koko hääsuunnittelun ajan! :) Osaan nimittäin välillä olla melkoinen puntaroija ja pähkäilijä, mitä varsinkin isoihin päätöksiin tulee...

Molemmat sormukset sulassa sovussa.

Ja vielä näin lopuksi:

Ihanaa ystävänpäivää kaikille!

The tarina

Ajattelin nyt lunastaa lupaukseni ja kertoa teille the Tarinan eli miten, missä ja milloin sain sormuksen vasempaan nimettömääni.

Oli siis jouluaatto 2013. Meidän jouluaatto ei ole moneen vuoteen ollut siitä rauhallisimmasta päästä. Haluamme vierailla aattona vähintään Keken ja minun vanhempieni sekä systerini (minua 4 vuotta vanhemman tätini) perheen luona. Niin oli tälläkin kertaa. 

Päivän päätteeksi tulimme myöhään illalla kotiin ja aloimme perinteisesti jakaa toisillemme ostamamme lahjat vasta silloin. Keke haki yläkerrasta hankkimansa paketit. Yksi niistä oli suuren suuri, ja hän jättikin sen keskelle olohuoneen lattiaa sillä aikaa, kun istuimme sohvalle avaamaan muita lahjoja. Yleensä lahjojen aukaisujärjestyksellä ei ole ollut Kekelle niin väliä, mutta nyt hän luetteli aika tarkkaan, minkä lahjan saa avata ensin ja minkä seuraavaksi. Yhdestä paketista paljastui uusi puhelin ja seuraavassa oli siihen värikuoret: "Ahaa!", ajattelin, "tämän takia lahjat piti avata tietyssä järjestyksessä!". Mutta voi kuinka väärässä olinkaan! ;)

Jäljellä oli enää se yksi iso paketti, jonka olin itse asiassa ehtinyt jo vähän unohtaa muita lahjoja ihaillessani. Nousin sohvalta ja aloin avata pakettia varovasti. Monen lahjapaperikerroksen alta paljastui pahvilaatikko, jossa oli kuva tietokoneen kotelosta. Hetken päässäni häivähti ajatus: "ei kai se vaan ole ostanut mulle jotain tietokoneromua", mutta yhtä nopeasti se pyyhkiytyi mielestäni. Päättelin, että lahja on ollut vaikea paketoida ja se on siksi laitettu isompaan laatikkoon.

Avasin laatikon ja se oli täynnä rytättyä sanomalehtipaperia. Pieni toivon kipinä syttyi. Ei kai vaan... Aloin siirtää paperimyttyjä syrjään ja näin jotain keltaista. Eikä! Siellä oli nalle.

Seuraavat hetket ovatkin minulle yhtä sumuista sekamelskaa. Silmistäni alkoi saman tien valua kyyneliä. Arvasin mitä tapahtuu. Keke polvistui ja muistutti, kuinka yksitoista vuotta sitten meidän ensimmäisenä yhteisenä joulunamme sain tämän saman nallen häneltä joululahjaksi. Silloin nallella oli korvikset korvissa. Ja nyt: korusarja täydentyi sormuksella! Keke irrotti sormuksen nallen kädestä, kertoi rakastavansa minua yhtä paljon nyt kuin silloin yli vuosikymmen aiemmin, ja kysyi menenkö naimisiin hänen kanssaan (tai jotain sinne päin, en ole ihan varma tarkasta kysymyksenasettelusta). Vastasin soperrellen jotain myöntävää ja hyppäsin sulhaseni kaulaan. Rutistin häntä lujaa samalla kun itkin, nauroin ja tärisin, kaikkea yhtä aikaa. Olin niin onnellinen! Ja olen vieläkin! <3