Paperihääpäivä

Ihan hullua! Siitä on jo tasan vuosi, kun me mentiin Keken kanssa naimisiin. Tasan vuoden minä oon kantanu Keken sukunimeä ja voinut kutsua itseäni Keken vaimoksi. 

Vaikka nuo maistraatissa läheistemme läsnäollessa lausutut tahdon-sanat sinetöivät meidät aviopariksi, niin silti tuntuu oudolta, että tänään on meidän ensimmäinen hääpäivä. Elokuun 8. päivä tuntuu nimittäin itselleni enemmän sellaiselta. Näinpä olin ajatellut, että emme mitenkään erityisesti juhlistaisi tätä päivää. Rakas mieheni oli kuitenkin eri mieltä <3 

Hän saapui töistä kotiin ihanien kimmaltavien kukkien kera (tuntee vissiin harakkansa ;D). Olipa hän myös omin pikkukätösin taitellut kauniit origamijoutsenet paperihääpäivämme kunniaksi (Voiko enää olla suloisempaa?! <3). Lisäksi hän oli tehnyt varauksen kaupunkimme hienoimpaan pihviravintolaan. Siellä nautimme kolmen ruokalajin juhla-aterian ja valitsimme ruoat ruokalistalta, jota koristivat meidän nimemme. 

Paperihääpäivän viettoa <3

Hieno oli menu, vaikka päivämäärä olikin väärin ;)

Blogin joulutaukokin on näin ollen ohi ja seuraavissa postauksissa päästään vihdoin käsiksi hääpäivämme tärkeimpään hetkeen. Meidän joulu täällä Amerikassa sujui oikein mukavissa ja tunnelmallisissa merkeissä. Matkustettiin joulunviettoon tuonne muutaman tunnin ajomatkan päähän. Perille päästiin, vaikka auto hyytyikin kertaalleen tienlaitaan menomatkalla. Joulu meni joutuisasti yhdessä parin muun suomalaisperheen kanssa perinteisiä suomalaisia jouluruokia syöden. Koti-ikävä nosti tietenkin välillä päätään, muttei lainkaan niin paljon kuin, jos olisimme olleet ihan kaksistaan. Ja päästiinhän me kuitenkin osallistumaan meidän Suomen läheisten jouluun, nimittäin Skypen välityksellä.

Suomalaista joulunviettoa Amerikassa.

Muuten meidän joulu oli tosiaan hyvinkin suomalainen. Läheisten puuttumisen lisäksi suurin eroavaisuus Suomen jouluun oli tietty keli. Meidän joulua vietettiin nimittäin 20 LÄMPÖasteen voimin :) Niin ja kyllähän täällä tietty aina välillä tällaisia kaunokaisia tuli vastaan ;'D

Happy holidays! 

Oliko täällä kilttejä morsiamia?

Meidän perheessä morsian oli ilmeisesti ainakin ollut kilttinä, sillä sen verran kivoja joululahjoja pukki toi, hih :) Paketeista paljastui häidenkin kannalta joitain oleellisia juttuja, kuten mm. hajuvesi, tarrakirjoitin ja huippuolut-lahjakortti ;) Näistä kaikista voisinkin tehdä omat postauksensa vielä myöhemmin. 

Joulu 2014.

Mielestäni yksi joulun ihanimmista asioista on lahjojen antaminen muille, ja ilo varsinkin lasten kasvoilla, kun he löytävät paketista jotain heille mieluisaa. Tänä vuonna annoimme 6-vuotiaalle kummipojallemme Keken vanhat rummut lahjaksi. Hän on toivonut rumpuja jo pitkään ja viime kuukaudet hän on säästänyt niihin jopa itse rahaa. Se tunne, kun voi toteuttaa rakkaan läheisensä hartaan toiveen, on jotain sanoinkuvaamatonta <3 Saamme tasaisin väliajoin videoita pikkukaverin edistymisestä rumpujen soitossa ja joka kerta tuo hyvänolontunne palaa. Kuinka mahtavaa, että noinkin pienellä asialla voi saada pikkuihmisen ikionnelliseksi!

Sieltä ne rummut löyty :)

Joulu meillä sujui perinteisissä merkeissä läheistemme kodeissa vieraillen. Jouluaamuna me saunottiin, koristeltiin kuusi, paketoitiin loput lahjat ja käytiin viemässä haudoille kynttilät. Syötiin tietenkin hyvin ja availtiin lahjoja. Ihana perinteinen jouluaatto <3 Joulupäivänä istuttiin iltaa sukulaisten kanssa ja laulettiin Singstaria. Mun suku on ihan paras <3

Jouluaattonahan oli myös meidän kihlautumisen ensimmäinen vuosipäivä. Halattiin ja pussattiin ja toivotettiin toisillemme hyvää kihlapäivää. Sen kummemmin ei ehditty päivää juhlistaa eikä kyllä oltais sitä edes kaivattu. Ihana päivä mun tulevan miehen ja kaikkien läheistemme kanssa riitti vallan mainiosti. Itse asiassa en taida parempaa tapaa kihlajaispäivän viettämiseen edes keksiä <3

Okei, myönnetään. Tämä viimeinen kuva on lavastettu ja otettu oikeasti tänä iltana :D Meillähän muovikuusi nököttää olohuoneessa edelleen, kröhöm... Ja koska tänäkään jouluna me ei muistettu ottaa yhtään yhteiskuvaa meistä, niin päätin käyttää tilaisuuden hyväkseni ja pakottaa Keken kuusen ääreen poseeraamaan, ähäkutti! :) Tämä olikin hyvää treeniä huomista varten, jolloin meistä otetaan ne kauan haaveilemani kihlakuvat, hui ja jei! :)

The tarina

Ajattelin nyt lunastaa lupaukseni ja kertoa teille the Tarinan eli miten, missä ja milloin sain sormuksen vasempaan nimettömääni.

Oli siis jouluaatto 2013. Meidän jouluaatto ei ole moneen vuoteen ollut siitä rauhallisimmasta päästä. Haluamme vierailla aattona vähintään Keken ja minun vanhempieni sekä systerini (minua 4 vuotta vanhemman tätini) perheen luona. Niin oli tälläkin kertaa. 

Päivän päätteeksi tulimme myöhään illalla kotiin ja aloimme perinteisesti jakaa toisillemme ostamamme lahjat vasta silloin. Keke haki yläkerrasta hankkimansa paketit. Yksi niistä oli suuren suuri, ja hän jättikin sen keskelle olohuoneen lattiaa sillä aikaa, kun istuimme sohvalle avaamaan muita lahjoja. Yleensä lahjojen aukaisujärjestyksellä ei ole ollut Kekelle niin väliä, mutta nyt hän luetteli aika tarkkaan, minkä lahjan saa avata ensin ja minkä seuraavaksi. Yhdestä paketista paljastui uusi puhelin ja seuraavassa oli siihen värikuoret: "Ahaa!", ajattelin, "tämän takia lahjat piti avata tietyssä järjestyksessä!". Mutta voi kuinka väärässä olinkaan! ;)

Jäljellä oli enää se yksi iso paketti, jonka olin itse asiassa ehtinyt jo vähän unohtaa muita lahjoja ihaillessani. Nousin sohvalta ja aloin avata pakettia varovasti. Monen lahjapaperikerroksen alta paljastui pahvilaatikko, jossa oli kuva tietokoneen kotelosta. Hetken päässäni häivähti ajatus: "ei kai se vaan ole ostanut mulle jotain tietokoneromua", mutta yhtä nopeasti se pyyhkiytyi mielestäni. Päättelin, että lahja on ollut vaikea paketoida ja se on siksi laitettu isompaan laatikkoon.

Avasin laatikon ja se oli täynnä rytättyä sanomalehtipaperia. Pieni toivon kipinä syttyi. Ei kai vaan... Aloin siirtää paperimyttyjä syrjään ja näin jotain keltaista. Eikä! Siellä oli nalle.

Seuraavat hetket ovatkin minulle yhtä sumuista sekamelskaa. Silmistäni alkoi saman tien valua kyyneliä. Arvasin mitä tapahtuu. Keke polvistui ja muistutti, kuinka yksitoista vuotta sitten meidän ensimmäisenä yhteisenä joulunamme sain tämän saman nallen häneltä joululahjaksi. Silloin nallella oli korvikset korvissa. Ja nyt: korusarja täydentyi sormuksella! Keke irrotti sormuksen nallen kädestä, kertoi rakastavansa minua yhtä paljon nyt kuin silloin yli vuosikymmen aiemmin, ja kysyi menenkö naimisiin hänen kanssaan (tai jotain sinne päin, en ole ihan varma tarkasta kysymyksenasettelusta). Vastasin soperrellen jotain myöntävää ja hyppäsin sulhaseni kaulaan. Rutistin häntä lujaa samalla kun itkin, nauroin ja tärisin, kaikkea yhtä aikaa. Olin niin onnellinen! Ja olen vieläkin! <3