Kirjoittelin aiemmin (täällä) 11 viikon juoksuhaasteesta, jonka otin vastaan ja päätin suorittaa tunnollisesti. Pohjustuksena kerrottakoon, että en voi sietää juoksemista. Se ei ole koskaan ollut mun juttu. Ei sitten yhtään. Päätin kuitenkin antaa lajille tämän yhden ainoan mahdollisuuden, ja kappas, miten kävikään; juoksin tänään 12 viikon treenaamisen jälkeen 10 kilometriä putkeen!
 |
| Juoksupolun varrelta. |
Lähtötasoni oli heikko. Jo parin minuutin juoksut, joista juoksuohjelmassa siis lähdettiin liikkeelle, tuntuivat keuhkoissani. Pikkuhiljaa kunto kuitenkin koheni ja juoksumatkat pitenivät. Jossain vaiheessa jalat alkoivat hiukan temppuilla, mm. oikeassa polvessani ilmeni juostessa kipua, mutta en kuitenkaan luovuttanut, vaan kestin pienen nipistyksen kuin nainen. Välillä ärsytti, kun tuntui, että kunnon puolesta olisin kestänyt kovemmankin juoksutreenin, mutta kroppa hangoitteli vastaan.
10 ja puoli viikkoa sujui ohjelmaa aika lailla tarkkaan noudattaen. Välillä vaihtelin lepo-, kävely- ja juoksupäivien paikkoja ajankäytön vuoksi, mutten muista että montaakaan treeniä olisi jäänyt väliin. Mutta sitten koitti juhannus, joka aiheutti loven sekä hampaaseeni että lompakkooni. En tiedä olenko täällä aiemmin kertonut, mutta olen siis aika kömpelö tapaus ja aina mustelmilla. Kolauttelen erinäisiä ruumiinosia ties mihin pöydänkulmiin ja autonoviin harva se hetki. Ei siis oikeastaan ole edes kovin ihmeellistä, että sain kompuroitua hampaan katkeamisen ja muiden mustelmien arvoisesti. Juoksu jäi tuossa kohtaa viikon tauolle ja itseäni rangaistakseni tein viimeisen yhdennentoista viikon kokonaan uusiksi ja tänään saatoin haasteen siis vihdoin loppuun.
Juoksuvauhtini ei vieläkään ole tajunnanräjäyttävää, mutta juoksua se on hidaskin juoksu. Enkä voi vieläkään sanoa varsinaisesti nauttivani siitä, mutta se täytyy sanoa, että siinä mielessä tämä laji on mukava, kun siinä todella näkee edistymisensä. On mukavaa, kun konkreettisesti huomaa juoksevansa jo niin ja niin paljon pidemmälle kuin viikko sitten eikä hengästytäkään enää niin paljon kuin silloin alussa. Tämä kyseinen juoksuohjelma sopi minulle tosi hyvin, sillä pidän siitä, kun on tarkat ohjeet siihen, mitä minäkin päivänä pitää tehdä ja ohjelma oli mukavan monipuolinenkin. Alussa treenit olivat sopivan lyhyitä eivätkä ne vieneet liikaa aikaa. Loppuvaiheessa lenkit toki pitenivät.
Miten juokseminen sitten vaikutti fyysiseen olomuotooni? Sitä en oikein osaa sanoa, valitettavasti. Kiloja ei ainakaan ole mitenkään erityisemmin lähtenyt (ehkä muutama), mutta toivon, että se johtuisi siitä, että läski on muuttunut lihakseksi. Mittanauhaa en muistanut käyttää haasteen alussa, joten en tiedä, onko senttejäkään lähtenyt esim. reisistä. Tavoitteenani kun ei alun perinkään ollut varsinaisesti pudottaa painoa, vaan halusin haastaa itseni ja nähdä onko minusta muka juoksijaksi.
En uskalla vielä sanoa jääkö juoksu elämääni pysyvästi, mutta toivoisin, että jaksaisin käydä sitä harrastamassa edes kerran pari viikossa ja edes vähän lyhyemmissä määrin kuin juoksuohjelman viimeisillä viikoilla. Tällä hetkellä on kuitenkin jotenkin sellainen olo, että tahdon vaihteeksi tehdä jotain muuta. Harkistenkin siis kahvakuulan hankkimista. Haaveilen sen heiluttelusta meidän etupihan nurmikolla auringonpaisteessa. Toivotaan vaan, että ne aurinkoiset päivät sieltä vihdoin enenevissä määrin saapuisivat meitä ilostuttamaan! :)
