lauantai 29. elokuuta 2015

Min dag som en diskoprinsessa: Part 1

Ai että! Vieläkin tulee kylmiä väreitä, kun palaan ajatuksissani takaisin heinäkuun yhdenteentoista päivään. Se oli ilon paeva, se oli onnen paeva! Se oli mun polttaripaeva! :)

Polttaripäivä starttasi pirteästi pikkuveljen tanssimuuvien, Dazen Superheron ja aamupalatarjottimen avustuksella. Sain nauttia mm. Siltsu-kuoharia tuunatusta blinglasista. Oli tosi ihanaa, että nimenomaan mun pikkuveli oli mua herättämässä. Hän kun on yleensä aina mukana kaikissa illanvietoissa sun muissa, joita järjestämne sukulaistemme kesken ja olin vasta harmitellut sitä, että onpa outoa, kun veli ei tule olemaan osana mun polttaripäivää. Mutta niin ne kaasot vaan olivat mun tämänkin salaisen toiveen toteuttaneet ja saaneet veljeni edes pienesti mukaan polttarijuhlintaan <3



Herätys oli klo 8, mikä on tällaiselle aamutorkulle tosi aikaisin, mutta se ei haitannut ihan yhtään. Päinvastoin! Vähänkö ois harmittanu, jos polttarit ois alkanu vaikka joskus puolilta päivin; silloin päivä ois ollu monta tuntia lyhyempi ja tietenkin halusin nauttia kaikesta niin pitkään kuin mahdollista. Herätyksen yhteydessä sain puhelimeeni viestin, että DingDong-tiimillä on mulle sille päivää vähän tekemistä ja listan mukaan pakattavista tavaroista. Näihin tavaroihin kuului mm. vaihtovaatteet, terveysside, passi ja hammasharja :)

Nalle kainalossa :D

Suihkusta selvittyäni löysin huoneestani ystäväni. Hän käski mua istumaan penkkiin ja ottamaan rennosti. Vuorossa oli meikki ja kampaus. Sain mm. hienon kruunun ja piiitkät siniset ripset. Kaunistautumista seurasi pukeutuminen. Kaasot saapuivat huoneeseeni Abban Dancing Queenin tahtiin bailaten ja kaivoivat pussukoistaan ja nyssyköistään asuste ja vaatekappale toisensa jälkeen kimallusta ja glitteriä. Blingiähän ei voi koskaan olla liikaa! ;) Mun toivettani kuunneltiin tässä asiassa, jee: sain olla nättinä polttaripäivänäni! :)

Bling it on, diskoprinsessa! :)

Diskoprinsessan vaatteisiin pukeuduttuani menimme ulos, jossa meitä odotti tilataksi asiaankuuluvine koristeineen ja varusteluineen. Kylmälaukuissa oli juomaa, ikkunoissa Ruotsin lippuja ja käytössä Singstar-vehkeet. Päivä lähti siis rattoisasti käyntiin mm. sitä Abbaa laulellen.

Hetken päästä siitä, kun taksi oli lähtenyt liikkeelle, bongasin tien varresta sinikeltaiseen asuun pukeutuneen kaunokaisen. Hän hyppäsi kyytiin ja jatkoimme seuraavaan paikkaan, josta nousi lisää polttariväkeä kyytiin. Matka jatkui Kiimingistä kohti Oulua. Mikäli joku ihmettelee muun polttariväen vaatetusta, kerrottakoon että teemana oli siis 80-luvun Ruotsi. Teema oli valittu sen mukaan, että minä oon syntynyt Ruotsissa 80-luvulla ;)

Polttariväen teema: 80-luvun Ruotsi

En oikeastaa kiinnittänyt koko aikaa huomiota siihen, minne olimme menossa, kunnes yhtäkkiä tajusin, missä olimme: rakkaan pääkaupunkiseudulla asuvan ystäväni anoppilan lähellä. Kun näin ystäväni odottelevan pihalla kyytiä, pääsi multa itku. Olin ollut varma, ettei tämä ihanainen pääsisi polttareihini ja nyt hän olikin siinä! Sama liikuttuminen tapahtui nähdessäni kaksi muuta ystävääni, joiden pääsystä polttareihin en myöskään ollut yhtään varma. 

Taksikyyti oli aivan mahtava! Laulaminen oli tietty kivaa, mutta kaikista ihaninta oli kokea monen monta kertaa se ihanaihanaihana tunne, kun näin jonkun rakkaan ystäväni tai sukulaiseni seisovan tien laidassa ja tiesin, että pääsen kohta häntä halaamaan ja viettämään polttareitani yhdessä hänen kanssaan <3 Myös se oli muuten ihan mahtavaa tuolla taksimatkalla, että KAIKKI polttarivieraat osallistui laulamiseen, vaikka tiedän, että joukossa oli sellaisiakin, jotka EI laula! <3








Pääsivätpä tytöt vähän huijaamaankin mua. Taustaksi kerrottakoon, että olin toivonut, ettei mun polttareissa mentäisi lähellekään mun vanhaa työpaikkaa. Jossain kohtaa huomasin, että taksimme oli kuitenkin huolestuttavasti menossa ex-työpaikan suuntaan. "Noh, eiku menoks", ajattelin :) Mikään ei pilaisi mun fiilistä tuona päivänä. Ja koijaustahan se kaikki lopulta oli! Työpaikan vessasta löytyi vielä yksi polttarivieras ja tuon pienen vessapiipahduksen jälkeen karistimmekin työpaikan pölyt jaloistamme ja kiihdytimme kohti Oulun keskustaa.


Kaasot punomassa juoniaan. Ilkimykset ;D

Karaoketaksi jätti meidät torinrannan tuntumaan Kiikeliin. Kaasot lausuivat muutaman tervetuliassanan, molemmilla kotimaisilla tietenkin, ja kilistelyjen jälkeen minä vielä esittelin jokaisen polttarivieraan. Kaikki kun eivät olleet tuttuja keskenään. 



Seuraavaksi olikin aika herkutella. Ja voi luoja sitä ruoan määrää! Oli patonkia, salaatteja, piirakoita, mansikoita, suklaata, kakkuja, sipsejä... Itse en innostukseltani ihan hirveästi malttanut syödä, mutta kaikki mitä maistoin, oli herkullista :P



Tytöt olivat keränneet Spotifyhin soittolistan biisejä, joista minä tulin mieleen. Kun eräs biisi pärähti soimaan, oli aika pienen extempore taukotanssin. Kuka arvaa mistä biisistä oli kyse? ;D


Kop kop kop kop kop :D

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin. Pidetään pieni paussi kirjoittamisessakin ja palataan polttaritunnelmiin taas seuraavassa postauksessa ;)

4 kommenttia:

  1. Minunkin polttareissa oli teemana 80-luku! Juurikin syntymävuoteni takia. Oli meinaan kreppitukkaa ja vyölaukkua liikkeellä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huippu teema teilläkin! ;) Ai että! Krepit ja vyölaukut on niin qmia! ;D

      Poista
  2. Teemana oli myös urheilu/liikunta ja 80-luku ja ruotsi, siksi niin kauniit vaatteet kaikilla😊

    VastaaPoista

Kiitos kaunis kommentistasi! <3 Et tiedäkään, kuinka se lämmittää mieltäni!