tiistai 25. elokuuta 2015

30-vuotiaiden synttärilahjat

Me saatiin tosi kivoja synttärilahjoja vuodenvaihteessa. Minä olin niistä suurinta osaa toivonut etukäteen, sillä aika monella oli sattuneesta syystä vaikeuksia keksiä meille lahjoja. Kun ollaan muuttamassa toiselle puolelle mualimaa ja halutaan mieluummin tavarasta eroon kuin sitä lisää, pyysimme ihmisiltä enimmäkseen rahaa hääkassaan. Mummulta ja kaasoni perheeltä saimme rahaa kihlajaiskuviin ja se antoi mulle silloin vihdoin boostin toteuttaa kihlakuvaukset <3 Olin jo nimittäin hiukan luopunut toivosta niiden suhteen.

Muutamille sukulaisille keksin hankittavaksi tavaraa, jota tarvitsimme häissä. Tadaa, niin meilläkin oli siis kaksi Finnmarin lasista boolihanaa (ja vielä oli olemassa kolmaskin, jonka ostin yhdeltä toissa kesän morsiamelta. Jännä muuten, että meillä oli noita BOOLIastioita tuossa vaiheessa jo kolme; minähän olin pitkään sitä mieltä, ettei meidän häihin mitään boolia tule... Hups! :D). Mutta kiitos siis tätille/serkuille; hanat oli hirmu kivoja! <3 Keken veljen perheeltä saatiin toivomani shamppanjacooleri, joka löysi paikkansa hääparin pöydästä elokuussa.


Kekeltä sain lahjaksi söpön kimaltavan lentokoneavaimenperän (muuttoteemaan liittyen) ja tabletin, jolla tälläkin hetkellä näpyttelen tätä postausta. Sillä meni vissiin hermo ku meinasin omia sen tabletin :D Seuraavassa postauksessa kerron teille, mitä hankin Kekelle synttärilahjaksi so stay tuned! ;)


Kuka hoksaa, mikä ohjelma pyörii taustalla? ;D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kaunis kommentistasi! <3 Et tiedäkään, kuinka se lämmittää mieltäni!