perjantai 3. lokakuuta 2014

Kokemuksia Seinäjoen häämessuista

Ihana viikonloppu Seinäjoella takana. Kumpikaan Oulussa asuvista kaasoistani ei päässyt tällä kertaa mukaan (toinen on raskaana ja toisella on nelikuinen vauva), mutta onneksi eräs toinen rakas ystäväni pääsi tosi lyhyellä varoitusajalla mukaan. Rankkaahan tuo matkustaminen aina on ja toipuminen näin hiukan vanhemmalla iällä vie oman aikansa :D Sen takia kirjoittelenkin raporttia häämessuista vasta nyt.

Perjantaina me käytiin aivan ihanassa pienessä tapaspaikassa Tapas Bar Café Oléssa syömässä. Kaasoni on kehunut paikkaa ja olin odottanut sinne pääsyä jo pitkään. Eikä kyllä tarvinnut pettyä! Näköjään on ollut sen verran kova nälkä ja ruoat hävinneet suihin nopeasti, kun en yhtään kuvaa siellä hoksannut ottaa. Loppuilta meni rennosti Vain elämäätä katellessa ja juustoja ja viiniä maistellessa. 

Lauantaina vietettiin hidas aamu runsaine aamupaloineen, virkistävine suihkuineen ja huolellisine laittautumisineen. Messuille saavuttiin puoli kahden maissa. Liput kaasoni oli ostanut ennakkoon (10€/hlö, ovelta 12€/hlö). Heti sisään tullessa meitä kehotettiin täyttämään lipukkeet, joilla osallistui messujen näytteilleasettajien tarjoamien palkintojen arvontaan. Arvonnan oli määrä tapahtua iltapäivällä messujen lopuksi. Ovella meidät vastaanottanut nainen oli hiukan kiireisen oloinen, eikä ainakaan muistaakseni antanut mitään ohjeita messuilla toimimiseen, tapahtuman aikatauluihin tai muihin, mutta ihan hyvin me pärjättiin ilmankin.


Let's go girls! Eikun kiertelemään.

Aloimme käydä palveluntarjoajien pöytiä järjestyksessä läpi (ne olivat kaikki yhdessä rivissä) ja ensimmäisenä tutustuimme itse Uppalan kartanon, Hyvinvointikeskus LadyLinen ja Kauneus- ja Hyvinvointihoitola Luxus Dayn sekä Boutique Sipilän pöytiin. Osallistuimme LadyLinen arvontaan, mutta muuta en näistä pöydistä oikeastaan saanut irti, sillä palvelut keskittyivät suht kiinteästi Seinäjoelle. Pöydissä oli kyllä myynnissä esim. koruja, tiaroja ja laukkuja, mutta tällä kertaa mitään ei tarttunut mukaani. 

Seuraavaksi parkkeerasimme Kultaseppä Hanhiniemen pöydän eteen, jossa juttelimme oikein asiantuntevan herran kanssa mm. palladiumallergiastani, platinakoruista ja muista materiaalivaihtoehdoista. Meidän kaikkien mielestä tämä Hanhiniemen kultaseppä oli ehdottomasti mukavin esittelijä kaikista paikalla olleista. En kuitenkaan ehtinyt testata yhtään sormusta sormeeni, sillä taaksemme alkoi muodostua jonoa. Saimme muuten myöhemmin tietää, että jopa 90% Hanhiniemen myynnistä on tilauksesta tehtäviä uniikkikoruja. He ovat siis nimenomaan erikoistuneet valmistamaan sormuksia asiakkaan toiveiden mukaan. Tuollaisesta hyvän palvelun paikasta tilaisin sormuksen kyllä mielelläni. 

Seuraava pöytä oli hyvin tuoreen heinäkuussa perustetun yrityksen Honkirannan Kotileipomo HerkkuPuodin. Tämän pöydän tytöt olivat tosi iloisia ja kehottivat meitä heti pöydän luo saavuttuamme osallistumaan arvontaan. He kertoivat arvontavoittoja olevan jäljellä enää yhden ja kappas kuka sen voittikaan; jep, allekirjoittanut :) Voitin tällaisen kakkukoristeen:


Vink vink ;D

Jotain vihjailua vissiin :D Kyllähän tässä tietenkin kolmeakymppiä jo lähestytään... Mutta jospa me kuitenkin vietettäis edes ne häät ensin :) Kuulemma vuoden säilyy tämä koriste, että ei kyllä ihan siihen taideta ehtiä. Jollakin muulla lähipiiristä pitäis siis pistää hösseliksi ;) Keken kommentti muuten, kun laitoin sille viestin, että tällanen tuli, oli "No pidäs tallessa ainaki" :D

Koristeen voitettuani tuli kuulutus ja pyyntö siirtyä istumaan, sillä muotinäytös oli alkamaisillaan. Tässä muotinäytöksessä ei ollut lainkaan hääpukuja, mikä oli pieni pettymys ja muutenkin esitellyt juhlapuvut olivat joko värikkäitä wanhojentanssipukuja (ihan nättejä sinänsä, mutta eivät mielestäni sovellu oikein muuhun kuin tanssiaisiin) tai hyvin tummia tätimäisiä asuja (joita en myöskään esim. kaasojen päällä olisi nähnyt ja muutenkin ne olivat tosi tummanpuhuvia ajatellen kesähäitä). Näytös oli aika pitkä, sillä malleilla meni aikaa vaihtaa vaatteita ja keskeytyksiä tuli jonkin verran juurikin tuon mallien kiireen takia. Oli muuten huvittavaa seurata ikkunasta, kun mallit juoksivat korkkareissaan pitkin pihamaata vaatteiden vaihtoon :D Näytöstä juontanut Muotitalo Tyynelän edustaja oli kuitenkin sen verran sanavalmis rouva, että välitkin täyttyivät luontevasti hänen toimestaan. Näytöstä säesti Duo Besis ja Honkanen kitaralla ja poikkihuilulla. Siinä varmasti oiva duo hieman klassisempaa musiikkia arvostavan hääparin juhliin. 

Näytöksen päätyttyä kaikki näytteilleasettajat esiteltiin tämän vuoden tangofinalistin Juha Hautaluoman toimesta. Tämä esittely oli ihan mukavaa vaihtelua ja teki messuista omanlaisensa. Esittelyn avulla sai hyvän käsityksen siitä, millaisia yrityksia paikalla oli ja millaisia palveluita ne tarjoavat. 


1. Wanhojentanssipukuja. 2. Muotitalo Tyynelän edustaja ja Juha Hautaluoma. 3. Duo Besis & Honkanen.

Tähän mennessä olimme istuneet paikallamme jo aika pitkään ja kun kuulimme, että seuraavaksi tangofinalistien, jo mainitun Juha Hautaluoman ja Mariam Sandhun, oli määrä esiintyä, me päätimme karata syömään. Tiesimme, että Uppalan Kartanon päärakennuksessa oli tarjolla brunssia, muttemme muistaneet mihin asti. Pettymykseksemme brunssi oli päättynyt klo 14, mutta päätimme kuitenkin haukata jotain pientä. Söin kukkakaalikeittoa, jonka päällä oli kerrassaan suussasulavaa rapumoussea, nam! 


Namnamnam :P

Syötyämme huomasimme tangofinalistin pyörivän kartanon puolella, joten päättelimme shown päättyneen ja uskalsimme palata takaisin verstaalle. Ehdimme tutustua Studio Streetin valokuvauspalveluihin ja osallistua hulppeaan 150€:n lahjakortin arvontaan. Haaveilin koko loppupäivän kyseisestä lahjakortista ja mietin niin ääneen kuin omassa mielessäni, kuinka otattaisin ne kauan kaivatut kihlajaiskuvat tuolla rahalla :) Voittoa ei kuitenkaan tullut minulle, mutta ystäväni voitti! Ihan mahtavaa! Oon niin iloinen hänen puolestaan! Olipahan jotain hyötyä edes siitä, että raahasin hänet näille messuille :D

Matkapoikien pöydästä hamstrasin risteilyesitteitä ja jäin haaveilemaan Välimeren tai Karibian risteilyistä. Katalookin pisteeltä kaasoni osti hyvällä alennuksella hiuslakkaa. Ihan loppuun emme taaskaan ehtineet näyttelypöytiä kiertää, kun kuulutus seuraavan muotinäytöksen alkamisesta kaikui ilmoille. Tässä näytöksessä oli hääpukuja, muttei mitään tajunnanräjäyttävää. Ihan nättejä pukuja, mutta kaikki aika samantyyppisiä pitsiluomuksia. Mallit olivat muuten suurimmaksi osaksi LadyLinen väkeä ja osa heistä osasi kyllä kantaa itsensä ja pukunsa todella kauniisti, kuten liikunnan ammattilaisilta voi odottaakin. Ihania hymyjä näkyi myös, mutta aika moni malleista oli valitettavasti vähän turhan vakavia. Ehkä heitä jännitti. Kokemusta tuollaisista catwalk-esiintymisistä heistä tuskin kovin monella nimittäin oli. 

Näytöksen jälkeen olikin aika pian arvonnan aika ja ei ollut mikään yllätys, että kukaan meistä kolmesta ei tästä arvonnasta mitään mukaansa voittanut. Tarjolla oli jos jonkinlaista lahjakorttia ja tuotepalkintoa, oikeasti tosi hyviä sellaisia, mutta minähän olin jo voittanut yhden palkinnon ja ystäväni voitto oli selviämässä vasta myöhemmin seuraavalla viikolla. Tosi hyvät tsäänssit voittoon olisi kyllä ollut, sillä noin mutu-tuntumalla messuilla ei ihan hirveästi kävijöitä ollut. Ihan hyvä niin, sillä tila oli aika pieni tarkoitukseensa. En lopulta enää jaksanut mennä sovittamaan sormuksia, vaikka niin olin alun perin ajatellut vielä tekeväni ja jätimme perimmäisen yrityksen Hyllykallion Kukankin väliin. Siinä vaiheessa kolme tuntia messuilla viettäneenä teki mieli jo siirtyä kotia kohti.


Vielä lyhyesti messujen plussat ja miinukset:

+ Suurin osa esittelijöistä oli tosi kivoja (Pari mätääkin omenaa toki mukaan mahtui. Yksikin nainen selitti ja selitti palveluistaan, vaikka olimme juuri kertoneet olevamme Oulusta... Tuntui ettei hän oikein kuunnellut mitä sanoimme :/). 

+ Paljon arvontoja! Tosi mahtavaa, että yritykset olivat lähteneet niin avarakätisesti hommaan mukaan. 

+ Hyviä tarjouksia. Mm. Hanhiniemellä oli sormukset 25%:n alennuksessa.

+ Ruoka oli hyvää.

+ Kaikki yritykset saivat äänensä kuuluviin esittelyn avulla.

+ Ajankohta. Tosi kiva, että messuja ja häätapahtumia järjestetään muulloinkin kuin tammi-helmikuussa.

+ Messuvieraita oli suht vähän, mikä helpotti tilassa liikkumista.

+ Miljöö oli kaunis.





Wanhan Verstaan katto.

- Paljon paikallaan istumista. Kyseessä oli yksi suht pieni tila, joten vapaa kiertely ei ollut mahdollista silloin, kun muotinäytös tai joku muu esitys oli meneillään.

- Penkit olisivat voineet olla toisin päin, jotta yleisö olisi nähnyt muotinäytökset paremmin.

- Askarteluvinkkejä tms. messuilta ei saanut ollenkaan. 

- Muulta paikkakunnalta tulleet eivät kostuneet messuista ihan hirveästi, sillä luonnollisesti näytteilleasettajat olivat Seinäjoelta.

- Jotain konkreettista kuten minimanikyyrejä, pikakampauksia tai vaikkapa kakkumaistiaisia kaivattiin.

- Näytteilleasettajia oli loppujen lopuksi aika vähän. Toisaalta ei tilaan olisi kyllä enempää mahtunutkaan.


Summa summarum. Messut oli ihan kivat ja oli ihanaa hössötellä tyttöjen kesken. Jos olisin mennyt tuonne vaikkapa yksikseni, ei fiilis varmasti olisi ollut yhtä positiivinen messujen jälkeen. Se on kumma, miten hyvä seura tekee kaikesta aina mukavampaa. Kiitos tytöt, että lähditte mun mukaan! <3

Lauantaina tehtiin meidän tyttöporukan vakkarievästä uunipottuja kylmäsavulohitäytteellä ja salaattia. Viini kuului tietenkin taas olennaisena osana iltaan ja illan lopuksi käväistiin jopa kurkkaamassa Seinäjoen yöelämääkin. Ihan huippu viikonloppu! Tällaisia lisää, pliis! :)


Lauantai-illan eväitä.

2 kommenttia:

  1. Kuulostaa ihan kivoilta messuilta miinuksista huolimatta.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan kivat olivatkin tuollaisiksi pienemmiksi messuiksi :)

      Poista

Kiitos kaunis kommentistasi! <3 Et tiedäkään, kuinka se lämmittää mieltäni!