torstai 3. joulukuuta 2015

Toka potrettikuvauspaikka

Graffitikuvien jälkeen ajoimme Kiimingin Haipuskylään Haukiputaantien varteen idyllisen pitkän koivukujan tykö. Tuo koivukuja toimi toisena potrettikuvauslokaationamme. Tahdoin ehdottomasti puita osan potrettikuvistamme taustalle. Olivathan puut meidän häissä pienoisena teemana! Paikan valitsimme hyvän sijaintinsa lisäksi myös siksi, että Keken vanhemmat tiesivät tienpätkän päässä sijaitsevan talon omistajat, joten luvan kysyminen potrettien otolle oli vaivatonta. 

Sade oli lakannut, joten kuvien otto taivasalla onnistui ongelmitta. Toki hiekkatie oli hiukan märkä ja rapakkoinen sateen jäljiltä, muttei annettu sen häiritä.

Kuvaukset tällä paikalla kestivät vielä vähemmän aikaa kuin ensimmäisessä kohteessa, ehkä n. 10 minuuttia, jos sitäkään. Tehokasta toimintaa! :) Näihin kuviin muistin jopa ottaa hääkimpunkin mukaan :)


Ihana koivukuja! ©Iiro Rautiainen
©Iiro Rautiainen
Keke on niiiin suloinen tässä kuvassa.
©Iiro Rautiainen
©Iiro Rautiainen
Pikkusen pitää välillä pönöttääkin ;)
©Iiro Rautiainen

Sitten olikin taas aika nostaa kytkintä. Tällä kertaa suuntana olikin jo Kiimingin kirkko ja meidän avioliiton siunaaminen, huiii! :)

2 kommenttia:

Kiitos kaunis kommentistasi! <3 Et tiedäkään, kuinka se lämmittää mieltäni!