Hyvää syntymäpäivää sinulle rakkain!

Ohhoh! Kylläpä aika on mennyt nopeasti! Kirjoitin nimittäin tasan kaksi vuotta sitten ensimmäisen postauksen tänne Purppurasateen sivuille. Tuntuu kuin tuo päivä olisi ollut vasta eilen (no ei nyt ihan, mutta melkein kuitenkin ;D)!

Kiitos kaikille lukijoille, että ootte jaksaneet roikkua mukana tähän asti ja toivottavasti pysytte mukana vielä jatkossakin! <3 Lav u! Teidän toinen toistaan ihanammat kommentit ja vankkumaton tuki ovat olleet kultaakin kalliimpia tällä matkalla enkä voi koskaan kiittää teitä tarpeeksi.

Kiitos näistä tunteikkaista ja tapahtumarikkaista vuosista rakas blogini, stressinpurkukanavani ja muistikirjani! Kunpa voisin sanoa, että meillä on edessä vielä lukuisia yhteisiä vuosia, mutta eihän niitä ole. Hääblogien elinkaarethan tuppaa yleensä olemaan harmillisen lyhyitä, ihan ymmärrettävästä syystä tosin. Mutta ihan lähiaikoina meidän ei kuitenkaan vielä tarvitse sanoa hyvästejä. Häissämme kun riittää onneksi vielä ainakin pieneksi hetkeksi läpikäytävää ;) Joten kaikki hei: stay tuned!

©Iiro Rautiainen

Pöytäkartta ikkunankehyksissä

Lahjapöydän ja sormenjälkipuun jälkeen vieraiden oli aika etsiä istumapaikkansa juhlasalista. Tässä heillä toimi apuna tämä hieno pöytäkartta:

©Iiro Rautiainen

Kartta sijaitsi samassa juhlasaliin vievässä välikössä lahjapöydän ja vieraskirjan kanssa. Se aseteltiin nojaamaan juhlasaliin vievän oven viereen seinää vasten ja siitä ihmiset pystyivät tsekkaamaan ennen juhlasalin puolelle astumista, missä pöydässä heidän oli määrä istua.

Saamme kiittää isäni hienoista hamstraajaluonnetta siitä, että tämä upea vanha ikkunanpoka oli rekvisiittana häissämme. Iskä oli tämän jostain työkaverinsa remonttiprojektista joskus autotalliinsa säilönyt ja nyt sille vihdoin tuli käyttöä. Kuten kuvasta näkyy ovat karmit jo hyvinkin kuluneet ja rustiikkiset, mutta minusta se on vain hyvä juttu. Emme kunnostaneet niitä yhtään mitenkään ennen häitä, mitä nyt pikkuisen harjasimme pahimpia irronneita maalisuikaleita pois. Ja taisi joku hiukan pyyhkäistä itse ikkunalasejakin, kai :)

Kuten jo aiemmin kirjoittelin jäi istumajärjestyksen tekeminen meillä tosi viime tippaan, mutta se ei ollut yhtään niin paha nakki kuin etukäteen pelkäsin. Halusimme aivan ehdottomasti istumajärjestyksen häihimme, sillä olemme itse olleet muutaman kerran juhlissa, joissa sitä ei ole ollut ja koska olemme saapuneet kekkereihin vasta viime tipassa, olemme joutuneet istumaan vieraaseen seuraan. Ihan kivaa meillä toki niissäkin juhlissa on ollut, mutta varmasti olisi ollut vielä kivempaa edes hiukan tutummassa pöytäseurueessa. 

Jouduimme vielä istumajärjestyksen valmistuttua tekemään siihen hiukan muutoksia, sillä pöytien alkuperäistä sijaintia piti vähän fiksata tilan maksimoimiseksi. Keke tulosti vieraiden nimet pöytäkunnittain A4-kokoisille papereille kivalla fontilla ja pikkuveljeni sai tehtäväkseen asentaa paperit ikkunaruutujen takapuolelle teipillä ja jäljentää nimet liitutaulutussilla ruutujen etupuolelle. Tussista oli loppua tehot kesken kaiken, mutta onneksi viimeisetkin nimet saatiin edes jotenkin kirjoitettua paikalleen. Jäljentämisen jälkeen paperit teippeineen poistettiin ikkunalasien takaa ja tadaa: valmista tuli! Kiitokset vielä velulle urakasta! <3

©Iiro Rautiainen

Näin jälkiviisaana olisin tilannut eBaystä useamman liitutaulutussin ja asetellut ikkunankarmin alle jonkin laatikon tai vastaavan, jotta koko pöytäkartta olisi ollut hiukan ylempänä lattiatasosta. Mutta näistäkin puutteista huolimatta jokainen vieras tuntui löytäneen paikkansa, kun saavuimme hevoskyydillämme juhlapaikalle ja se on hyvä juttu se :) Edulliseksi tämä DIY-pöytäkartta joka tapauksessa tuli, kun eihän me maksettu muusta kuin liitutaulutussista. Suosittelen siis ehdottomasti autotallien ja varastojen tonkimista ennen häitä. Niistä voi tehdä jos minkälaisia löytöjä! 

Vieraskirja vol. 1

Netin häämaailma on väärällään erilaisia toinen toistaan mielikuvituksellisempia vieraskirjaideoita. Tiesin kuitenkin melko pian kihlauksemme jälkeen hääblogien hattaramaailmaan uppouduttuani, että tahdon meille aivan ehdottomasti vieraskirjaksi ainakin sormenjälkipuun. Enkä ihan mitä tahansa puuta, vaan olisi ihanaa, jos joku meille tärkeä ihminen olisi sen piirtänyt. Toiveeni toteutui, kun rakas ystäväni J lupautui puun meille taiteilemaan. Annoin J:lle täysin vapaat kädet puun suhteen ja tällainen siitä tuli:

©Iiro Rautiainen

Puu on tummanpuhuva ja ihanina yksityiskohtina siitä löytyy runkoon kaiverrettu sydän ja mun ja Keken nimikirjaimet sekä oksalta söpö lintupariskunta (aivan niin kuin monista muistakin paperituotteistamme). Kiitos vielä J:lle tästä persoonallisesta lahjasta! <3 

Sormenjälkipuu:
1. Kasta sormesi musteeseen
2. Paina sormenjälkesi lehdeksi puuhun
3. Puhdista sormesi kosteuspyyhkeellä
©Iiro Rautiainen

Sormenjälkipuun ideahan on yksinkertainen. Paperilla on puunrunko, johon vieraat leimaavat sormenjälkensä "lehdiksi". Tilasin eBaystä violetin ja vihreän leimasintyynyn (0,75€/kpl), joista jompaankumpaan vieras sai kastaa sormensa ja painaa sen sen jälkeen puun oksien läheisyyteen lehdeksi. Pöytäliinan suojana vieraskirjan alla oli vihreä kartonki. Pöydällä oli tarkoitus olla leimasintyynyjen lisäksi myös musta geelikynä, jolla vieraat saivat kirjoittaa nimensä sormenjälkensä viereen, sekä kosteuspyyhkeitä sormen puhdistamiseen. Lopulta sieltä ei kuitenkaan ilmeisesti kumpaakaan löytynyt, vaan ihmiset käyttivät vierestä löytyneitä lyijykyniä nimiensä kirjoittamiseen sekä paperinenäliinoja sormien pyyhkimiseen :D Onnistuuhan se niinkin! :)

©Iiro Rautiainen

©Iiro Rautiainen

©Iiro Rautiainen

©Iiro Rautiainen

Lopputulos oli nätti! Vihreä muste oli ehkä himpun tumma makuuni (ei tullut testattua sitä etukäteen), mutta ei anneta sen häiritä. Jahka pääsemme täältä Amerikasta taas kotiin on meidän tarkoitus hankkia puulle kehykset ja ripustaa se jonkin huoneemme seinälle paraatipaikalle.

©Iiro Rautiainen

Sormenjälkipuun lisäksi meillä oli toinenkin vieraskirja, mutta siitä lisää myöhemmin ;)

Kiitos kaikille niille, jotka kävivät äänestämässä Purppurasadetta Vuoden Hääblogiksi! <3 Tällä kertaa rahkeet eivät riittäneet finaaliin asti, mitä en ihmettele kyllä yhtään. Sen verran kova taso tämän vuoden kisassa nimittäin oli! Oikein paljon onnea kaikille finalisteille ja kiitokset kaikille kanssaehdokkaille hyvästä vastuksesta! <3 Minä en täältä rapakon takaa pääse osallistumaan tämän vuoden Love Me Do -tapahtumaan enkä hääblogimiittiin :( Pitäkää siis hauskaa munkin puolesta ja nauttikaa joka hetkestä! Lämmöllä muistelen täällä Ameriikan maalla viime vuotta ja lupaan olla hengessä mukana! <3 

Häälahjoista

Samalle pöydälle onnittelukortteja varten hankitun lintuhäkin kanssa, juhlapaikan saliin johtavaan välikköön, vieraat pystyivät jättämään myös mahdolliset tavaralahjansa. Me oltiin toivottu vierailta ensisijaisesti täytettä häämatkatilille, mutta tehtiin me myös lyhyt lahjalista, jos joku halusi rahalahjan sijaan muistaa meitä mieluummin jollain konkreettisella. 

©Iiro Rautiainen

Lahjalistan teko oli tosi hankalaa, sillä mehän asuttiin häiden aikaan jo täällä Amerikassa, joten mitään kovin isokokoista tai painavaa me ei pystytty toivomaan. Myöskin lahjakortit suomalaisiin ravintoloihin tai kauppoihin eivät olleet vaihtoehto, kun eihän meillä ollut varmuutta, milloin pystyisimme ne käyttämään. 

Muutama juttu me kuitenkin listalle keksittiin ja niistä myöskin muutamat lahjaksi saatiin. Esim. kunnon paistinpannu ja suomalaisia makeita ja suolaisia herkkuja me sitten roudattiin matkalaukuissamme tänne Atlantin toiselle puolen :) Muita lahjatoiveita olivat karikatyyritaulu, kamera, liput Washington Nationalsin baseball-peliin ja lentolaukku. Yritimme keksiä lahjavaihtoehtoja mahdollisimman monelle eri kukkarolle. 

Linkin lahjalistaan laitoimme häänettisivuillemme. Kokosimme listan lahjalista.net iin. Tosi kätevä palvelu mielestäni! Se on ilmainen ja listan voi luoda salasanan taakse, jos haluaa. Listalle voi lisätä mitä tahansa maan ja taivaan väliltä, eikä toiveita tarvitse sitoa mihinkään yksittäiseen kauppaketjuun tms. 

Pääosin ihmiset kuitenkin siis muistivat meitä häämatkatilillemme. Vielä me ei olla häämatkaa varattu eikä hirveästi edes suunniteltu, mutta jospa me jossain kohtaa tuollekin tripille päästäisiin. Täällä Amerikassa kun ollaan niin kiinnostavia matkakohteita on enemmän kuin tarpeeksi. On jotenkin hankala päättää, mihin sitä oikein ensimmäisenä suunnistaisi! Karibian risteily tai Karibian saaret ylipäänsä ovat tällä hetkellä kärkipäässä häämatkaa ajatellen, mutta katsotaan mihin me lopulta päädytään :)

Paikka onnittelukorteille

Nyt hääpäivän läpikäymisessä on päästy siihen asti, että vieraat alkavat pikkuhiljaa saapua juhlapaikalle ja hääjuhla polkaistaan kohta ihan kunnolla käyntiin. Näissä tulevissa postauksissa tullaankin käsittelemään hiukan sitä näkyä ja niitä yksityiskohtia, jotka vieraat ensimmäisinä näkivät paikalle saapuessaan. 

Yleensä vierailla on häihin tullessaan mukanaan onnittelukortti hääparille. Mekin oltiin tähän tietenkin varauduttu etukäteen hankkimalla korteille tämä ihana kimalteleva lintuhäkki, johon vieraat saivat pudottaa korttinsa heti Toivolaan sisälle astuttuaan. Häkki oli upean ulkomuotonsa lisäksi tosi kätevä myös siinä mielessä, että jos joku vieraista olisi halunnut muistaa meitä setelillä suoraan tilille laitettavan rahalahjan sijaan, olisi tuo setelin sisältänyt kirjekuori ollut suht varmassa turvassa häkin kaltereiden sisällä. 

Itselläni pelkoa siitä, että rahakirjekuori olisi voinut hävitä hääjuhlan aikana lahjapöydältä, ei ollut, mutta tiedän, että jotkut tulevat hääparit tätä asiaa murehtivat. Vinkkinä siis teille, että tämä tällainen häkkityyppinen vaihtoehto suojelee kuoria mukavasti ja on sen takia oikein hyvä vaihtoehto kirjekuorten säilyttämiseen hääjuhlassa. Ja onpahan kaasoillakin yksi homma vähemmän, kun kenenkään ei tarvitse olla aukomassa kuoria ja laittamassa rahoja minnekään varmaan talteen.

©Iiro Rautiainen

Yhtä juttua me ei oltu Keken kanssa kuitenkaan mietitty etukäteen. Nimittäin sitä, miten kortit saa häkistä pois häiden jälkeen :D Häkissä ei ole ovea, vaan sen pohjassa on ainoastaan pyöreä luukku, jonka kautta häkkiin voi ujuttaa esim. kynttilän. Kortit eivät tietenkään mahtuneet sitä kautta ulos, mikä tarkoitti sitä, että jouduimme kalastamaan ne pois yksitellen kaltereiden raosta. Ei siinä muuten mitään, mutta tämä meidän häkkihän on kuorrutettu glitterillä, joten häiden jälkeen hotellihuoneen sänky, jolla loikoillessamme päätimme kortit lukea, oli operaation jälkeen täynnä, siis oikeasti täynnä, blingiä :D 

Ihania, toinen toistaan kauniimpia kortteja me kyllä saatiin ja niitä oli ihana lueskella ja ihastella häiden jälkeen yhdessä. Kiitos niistä! <3

Hää"auton" koristelu

Häitä edeltävät päivät olivat toooosi kiireisiä ja jouduin loppuvaiheessa jo valitettavasti priorisoimaan asioita. Yksi jutuista, jotka jouduin jättämään pois siitä yksinkertaisesta syystä, että mulla ei vaan enää ollut aikaa niiden toteutukseen, oli yleensä auton takalasiin kiinnitettävä "Just Married" -kyltti. Olin tästä tosi harmissani, mutta luotin siihen, että hevoskyyti on tarpeeksi näyttävä ilman kylttejä tai muitakaan koristeita, ja koitin unohtaa koko asian.

KUNNES me päästiin kaasojen kanssa vihdoin veljeni kämpille häitä edeltävänä iltana ja kaaso S yllätti mut täydellisesti. Tuo ihana IHANA nainen oli käynyt askartelemassa äitinsä luona meille kyltin kärryjen perään laitettavaksi! Sen takia hän häipyi hiukan etuajassa juhlapaikan koristelutalkoista tuona iltana. Olin tosi otettu tästä kauniista eleestä! <3 Ihana IHANA S!

©Iiro Rautiainen

Kyltissä lukee Game Over. Ilmeisesti olin joskus tekstistä S:n kanssa puhunut, kun hän oli osannut sen kylttiin valita. Bongasin fraasin jo joskus aivan hääsuunnittelun alkuaikoina jostain ja tiesin heti, että se on hyvin vahva ehdokas meidän hääautotekstiksi. Tämä johtuu siitä, että Keke, ja minäkin, tykätään pelailla kaikennäköisiä videopelejä ja meissä molemmissa virtaa enemmän tai vähemmän nörttiverta :)

Ihana S oli vielä omatoimisesti etsinyt netistä kuvan Super Mariosta ja Kaunottaren ja Hirviön Kaunottaresta ja ne koristivat kylttiä osuvasti tekstiä täydentäen. S oli valinnut prinsessan sen mukaan, kuka hänestä muistutti eniten minua. Voiko olla enää sulosempaa?! <3 Oli mulla vaan parhaat kaasot ikinä!!

Tietenkään kyltti ei ole ihan niin viimeistelty kuin se voisi olla, mutta hällä väliä! Itseni tuntien mua olisi niiiin jäänyt harmittamaan "takalasi"kyltin puuttuminen ja oon niiiin iloinen ja otettu siitä, että rakas S semmoisen meille värkkäsi noinkin lyhyellä aikataululla <3 Taitaa tuntea minut tuo ystäväiseni ;) Keken intialaiset työkaveritkin oli muuten meidän häävideotrailerista kyltin bonganneet ja kehuivat sitä kovasti :D 

Muita koristeita meidän heppakärryissä ei sitten ollutkaan. Jotkut tilpehöörit kärryn perään kolisemaan ois tietty olleet kivat, mutta ihan hevosen ja meidän kyydissä istujienkin mielenrauhan vuoksi jätettiin ne suosiolla väliin. Mielestäni heppakyyti oli oikein komea ilman mitään sen kummempia koristeitakin. Kalevi oli valinnut vaatteensa kärryn värien mukaan, mikä oli mielestäni ihan riittävästi kyydin ulkonäköä ajatellen, vaikkei nyt ihan meidän häiden teemaväreissä pysyttykään :)

©Iiro Rautiainen

Körö körö kirkkoon (tai kirkolta pois ;D)

Tärkein kysymys hääautoon liittyen on tietenkin se, kuinka monta hevosvoimaa siinä on, eikö? ;) Meidän kyydissä kirkolta juhlapaikalle niitä oli todella hurja määrä: nimittäin yksi :)

Saanen esitellä, komea heppasemme, Hyvä Veli (Eikö olekin mahtava nimi kaverilla?! :D):

©Iiro Rautiainen

©Iiro Rautiainen

Ensimmäinen ajatus, joka meille tuli hääautosta, kumpusi Keken perheen puolelta. Heistä, kun suurin osa on jonkin tason hevosaktiiveja ja Keken vanhemmat mm. omistavat hevostallin, niin idea hevosten liittämisestä hääpäiväämme oli hyvin luonnollinen. Ja mikäs olisi sen siistimpää kuin korvata hääauto hevoskyydillä?

Kuitenkin aluksi oli hankala keksiä, mistä saisimme sopivat rattaat ja sopivan hevosen kuljettamaan meidät kirkolta hääpaikalle. Entä jos sataa? Kärryjen täytyisi olla sellaiset, että ne suojaavat vesipisaroilta. Entä matkan pituus? Kirkolta on matkaa hääpaikalle n. 6km. Meneekö hevosella liian pitkä aika tuossa matkassa? Autollahan sen ajaa muutamassa minuutissa. 

Kysymyksiä oli paljon ja oikeastaan hylkäsimmekin ehkä jo jossain kohtaa koko hevosvaihtoehdon. Mitään muutakaan ideaa kyydin suhteen ei kuitenkaan oikein missään vaiheessa tullut esille, joten keväällä aloimme taas miettiä hevosasiaa uudemman kerran. Keken vanhemmat keksivät erään tuttavansa, jolla olisi sopiva heppa ja välineistö. Kärryssä oli sen verran katosta, että kastumisen vaaraa ei ollut. Päätöstä jarrutti vielä hiukan hääbudjettimme, mutta kun sekin järjestyi, pyytämättä, meidän molempien vanhempien avustuksella, alkoi hevoskyyti olla yhä varmempi. 

Ainoa asia, mikä vielä mietitytti oli kyydin kesto ja se, joutuvatko vieraat odottamaan meitä liian pitkään juhlapaikalla. Lopulta houkutus kävi kuitenkin liian suureksi: oishan se nyt ihan sairaan siistiä kulkea hevosella pitkin kyliä kuin mitkäkin kuninkaalliset! :) Ja meille oli myös tärkeää saada häihin mukaan jotain ns. Keken perheen puoleltakin. Päätös oli selvä! Uskoimme vieraidemme jaksavan odottaa juhlapaikalla sen aikaa, kun hevosella menee körötellä sinne, ts. semmoiset ehkä n. 40 minuuttia. Meneehän vierailla itselläänkin hetki ajaa juhlapaikalle ja siellä etsiä istumapaikkansa, vaihtaa kuulumisia vierustovereidensa kanssa, tutustua tiloihin, kirjoittaa vieraskirjaan jne. Luotimme siihen, että vieraamme olisivat ymmärtäväisiä ja kaasot keksisivät tarpeen vaatiessa odotteluajaksi jotain kivaa ohjelmaa.

Mutta takaisin itse hääpäivään. Hyvä Veli odotteli meitä kirkon pihalla kärryineen, kun astelimme kunniakujaa pitkin ulos kirkosta. Kärryihin kiipeäminen kävi niin helposti kuin nyt ison mekon kanssa voi kuvitella eli suht mutkattomasti :) Siinä me sitten kökötettiin, virnisteltiin ja vilkutettiin vieraille heipat hetkeksi. 

©Iiro Rautiainen

©Iiro Rautiainen

©Iiro Rautiainen

Ennen juhlapaikkaa me suunnattiin hevosinemme kuitenkin kohti vähän matkan päässä tien toisella puolella sijaitsevaa seurakuntakeskusta. Meillä molemmilla oli nimittäin sen verran kova vessahätä, että oli pakko pitää pieni pit stop oikeastaan ennen kuin matka juhlapaikalle ehti edes alkaa. Kirkossa ei ollut vessaa emmekä olisi ehtineet piipahtamaan seurakuntatalolla ennen siunaamista, joten pysähdys oli vähän niinku välttämätön. 

Koitettiin Keken kanssa äsken miettiä seuraavien minuuttien tapahtumia, mutta kumpikaan ei niitä kunnolla muista :D Epäilisin kuitenkin, että juttu meni jotenkin näin, mutta voin olla väärässäkin. Eli hoksattiin lähestyessämme seurakuntataloa, että emme olleet muistaneet pyytää suntiota aukaisemaan meille sen ovia :O Meillä ei ollut puhelimia mukana, mutta onneksi kuskiltamme Kalevilta löytyi taskustaan ikivanha nokialainen. Meillä meinasi olla vähän vaikeuksia saada siitä näppäinlukko pois päältä XD Mutta kun puhelin saatiin vihdoin aukaistua, soitti Keke äidilleen, sillä me nähtiin hänen olevan vielä kirkon pihalla ja se oli ehkä ainoa numero, jonka Keke muisti ulkoa. Näin me saatiin suntio paikalle ja päästiin tyhjentämään rakkomme. Se olikin eka vessakäynti ison mekon kanssa, mutta onneksi Keke toimi hienosti apumiehenä :)

©Iiro Rautiainen

Jotain sählinkiä meillä oli vielä mun häälaukun ja kyytijuomien kanssa, mutta kun oltiin saatu ne käsiimme, sai matka jälleen jatkua. Kärryissä oli oikein mukava istuskella. Vettäkään kun ei satanut. Meillä kävi kyllä hyvä tuuri sään suhteen, sillä kääntyessämme juhlapaikan pihaan vievälle tielle, alkoi taivaalta ripsiä isoja vesipisaroita. Sade ei kuitenkaan onneksi yltynyt kovemmaksi ja me päästiin kuivina perille. Ei tarvinnut edes sateenvarjoja kaivaa esille saatika nostaa kärryjen kuomua ylös. Matka meni mukavasti jutskaillen päivän tapahtumista siihen asti, juoden vähän skumppaa ja olutta, rupatellen kyydittäjän kanssa, tervehtien vastaantulevia lenkkeilijöitä ja vilkutellen ohikulkeville autoille, kun ne hidastivat vauhtia. Oli kyllä rinsessaolo! :)

Ohikulkijat pysähtyivät ottamaan meistä kuviakin :) 
Tästä kuvasta kiitokset Keken pikkusiskolle! <3

Perille me tosiaan lopulta päästiin. Hiukan hitaammin kuin oli tarkoitus, mutta päästiinpähän kuitenkin. Tarkalleen en tiedä kauanko matkassa meni. Ehkä reilu tunti. Vessatauon lisäksi matkaa hidasti se, että tiet olivat märkiä ja asfaltti uutta melkein koko matkan. Tämä tarkoitti sitä, ettei Hyvä Veli voinut mennä kovin lujaa liukastumisvaaran vuoksi. Näin jälkeenpäin tekisinkin ehkä niin, että menisin kuitenkin vain osan matkasta hevosella ja loput autolla. Näin säästäisi ajallisesti pikkuisen. Tietty jättäisin myös pit stopin väliin. Ois nimittäin ollut kivaa, jos useammatkin vieraat olisivat nähneet meidät autoistaan matkalla juhlapaikalle. Vessatauon takia suurin osa heistä oli varmaan ehtinyt jo perille Toivolaan, kun me oltiin vasta jatkamassa matkaamme seurakuntatalovisiitin jälkeen. 

Ai niin, ja lyhentäisin mää hevoskyydin kestoa myöskin siitä syystä, että allekirjoittanuthan on hevosille allerginen. Oli silmät meinaan melko kosteat ja punertavat, kun päästiin juhlapaikalle :D Allergialääkkeen ottokaan etukäteen tuskin olisi ollut pahitteeksi! :'D Noh, onneksi lääke vaikuttaa nopeasti ja homma korjattiin sitten juhlapaikalle päästyämme. Silmätipatkin tulivat enemmän kuin tarpeeseen (Kiitos vessakori! Eipähän tullut sinuakaan turhaan kasattua! :)).

Zum Wohl!, sanoo hevosallerginen
hevoskärryissä! ;D