lauantai 6. kesäkuuta 2015

Kaasojen selviytymispakkaukset

Kun muutto Yhdysvaltoihin alkoi varmistua varmistumistaan, halusin muistaa kaasojani jotenkin ja kasasin heille selviytymispaketit avuksi tulevan välimatkamme ja häiden suunnittelun yhdistämisen tuomiin haasteisiin. Olin ajatellut tekeväni tällaiset paketit jo ennen kuin Jenkkilästä oli tietoakaan, mutta lähtö tänne oli yksi syy lisää kaasojen lahjomiselle :)

Löysin Kärkkäiseltä hienot pienet matkalaukut, jotka sopivat mielestäni erinomaisesti selviytymispakettien sisällön säilytyspaikaksi. Yhdelle kaasoista ostin turkoosin laukun, sillä väri on yksi hänen lemppareistaan, ja toisille kahdelle päädyin hankkimaan neutraalimmat harmaat veskat. 

Keräsin netistä ideoita pakettien sisältöön, kirjoitin mukaan tavaroiden käyttötarkoitukset kirjeen muodossa ja lisäsin mukaan vielä saajansa oloiset kortit. Tadaa!


 

Kirje kuului näin:


Kaason selviytymispaketti

Olet lukuisista varoituksista huolimatta päättänyt suostua vaativaan tehtävään; rva S:n tueksi hänen häähössötyksessään.

Tehtävä ei ole helppo; rva S kun on tunnettu ailahtelevaisesta mielestään, kärsimättömästä luonteestaan, rajattomasta suunnitteluinnostaan ja syvästä rakkaudestaan häitä kohtaan.

Jotta tehtävä ei tuntuisi ylitsepääsemättömältä, varsinkaan nyt, kun S:t suuntaavat Atlantin toiselle puolen, suosittelen käyttämään edes joitakin ja mielellään kaikkia paketin osasia ennaltaehkäisemään ja parantamaan rva S:n viirauksista mahdollisesti syntyviä traumoja.

Tätä pakettia kootessani olen ajatellut sinun hyvinvointiasi ja mielenterveyttäsi


Paketin sisältö:

- 10 kpl särkylääkettä (jos ja kun rva S aiheuttaa ylimääräistä päänsärkyä häähössötyksellään)

- 1 pkt nenäliinoja (kyyneleiden pyyhkimiseen, johtuivat ne sitten ilosta, onnesta, ikävästä, raivosta tai epätoivosta)

- 1 pss sisua (ettei oma lopu kesken)

- 1 pkt laastaria (pieniin askartelu- tms. haavereihin, tulee tarpeeseen varmasti ainakin kaaso A:lle... ;D Älkääpä luulkokaan, että pääsette askarteluista noin vain eroon, vaikka ei ihan naapurissa asutakaan, kjäh kjäh! ;))

- 1 suklaapatukka (kaason hemmotteluun, suositellaan nautittavaksi varsinkin rankan askartelu/suunnittelurupeaman jälkeen tai jos muutoin on menny hermo)

- 1 plo alakomahoolia (jos on todella mennyt hermo. Saat luvan vetää vaikka koko pullon kerralla!)

­- 2 kpl Rennietä (kun häiden suunnittelu, tai edellisessä kohdassa mainittu pullollinen, närästää)

- 1 pieni rulla jesaria (rva S:n suun tukkimiseen siinä kohtaa, kun jokainen lause alkaa variaatiolla sanoista "meidän häät")

- 1 pari korvatulppia (kun rva S:n suunnittelupuheripulista ei näytä tulevan loppua)

- 1 muistikirja (aggressioiden, ärtymysten, ideoiden, ajatusten sekä ilon ja onnen hetkien kirjaamista varten. Saat piirtää kirjaan myös pilakuvia rva S:stä)

- 1 kynä (asioiden kirjaaminen helpottuu huomattavasti tällaisen avulla)

- 1 deodorantti (hikisiin paikkoihin)

- 1 plo hiuslakkaa (villiin menoon)

- 1 kampa (edellä mainittuun sekä aamujen laskemiseen)


Tulen tarvitsemaan apuasi, tukeasi ja energiaasi enemmän kuin koskaan nyt, kun lähdemme kohti tuntematonta, kohti Amerikkaa. Ikävä tulee välillä kasvamaan järisyttäviin mittasuhteisiin, tiedän sen jo nyt, mutta koitetaan muistaa, että samalla tavalla kuin ikä on pelkkiä numeroita, on välimatka pelkkiä kilometrejä.

Uskon sinun selviytyvän tästä tehtävästä paremmin kuin kukaan muu. Kiitos, kun olet mukanani tällä matkalla! Oot rakas!



(Lisäksi paketeissa oli mukana sukkahousut, joiden käyttötarkoitus mulla oli unohtunut listata, hups :O Mutta sukkahousujahan nyt tarvii aina, joten selitystä tuskin edes tarvitaan ;))


Kortteihin taas päätyi tällainen teksti:

Aina valitetaan siitä, että nykyään ihmiset tahtovat liikaa. Mitä pahaa siinä on?

... tahdon nimittäin, että tiedät, että olet minulle tärkeä.
... tahdon, että annat anteeksi ajattelemattomuuteni ja muut vikani.
... tahdon, että voimme pitää hauskaa keskenämme ja nauraa.
... tahdon kiittää kaikesta, mitä olet tehnyt vuokseni.
... tahdon hymyillä sinulle tänään, huomenna ja aina.
... tahdon, etteivät tiemme eroa koskaan.

Ja kun minä (taas) tahdon elokuun 8. päivänä, tahdon, että olet kirkon alttarilla herkistymässä kanssani, bilettämässä Toivolan tanssilattialla aamuun asti, auttamassa mua käymään pissalla hääpuku päällä ja että olet vain olemassa siellä mun kanssa tuona tärkeänä päivänä. En malta oottaa!


Paketit tuntuivat olevan mieluisat vastaanottajilleen. Kovasti sanoivat, ettei olis tarvinnut, mutta kun minä halusin! Mulle on tosi tärkeää, että kolme mun elämän tärkeää naista on mun rinnalla ennen häitä, niiden aikana ja vielä pitkään niiden jälkeenkin. Halusin jotenkin osoittaa, että heidän apunsa ja tukensa on mulle korvaamatonta <3

19 kommenttia:

  1. Kaasot ovat varmasti otettuja, aivan mahtava juttu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän nuo taisivat niistä tykätä ;)

      Poista
    2. Todellakin tykättiin! Ja iso osa tarvikkeista oli mukana menossa hääpäivänä :) sukkahousut tosin leikkelin lasten sipulinyytteihin flunssakautena. Ja jesarilla teippailin postipaketteja palsautukseen, joten hyvinkin tarpeeseen tuli kaikki! :D tippa linssissä olen korttiakin moneen otteeseen lukenut <3

      Poista
    3. Systeriiiii <3 Ihan mahtavaa, että tarvikkeet eivät olleet ihan turhakkeita, vaan tulivat oikeasti käyttöön! :)

      Poista
  2. Ihan huikeet, repesin jesarin kohdalla, hahha :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! :) Jesarille tulee varmasti tarvetta XD

      Poista
  3. Mielettömän ihanat paketit. Ja tuo teksti on mainio. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari! <3 Tekstistä en voi ottaa kaikkea kunniaa, vaan netistä löysin paljon inspiraatiota :)

      Poista
  4. Melko samoja tuotteita oli minunkin kaasojeni KaasoKit:ssä.
    Minun salkkuni olivat vain niin pieniä, että sinne ei valtavasti mahtunut kamaa, mutta minustakin oli ihanaa lahjoa kaasoja!
    Seuraava ongelma on, että mitä ostan heille kiitoslahjoiksi...
    Olisko sulla ideoita? Blogissa ei voi asiaa puida, kun ne pirut lukee sitä! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sun kitit oli huiput ja niistäkin on inspiraatiota näihin mun kaasopaketteihin otettu :) Mullakin salkkujen koko asetti tiettyjä rajoituksia, mutta ehkä hyvä niin, muuten ois tavaraa tullu hankittua ihan liikaa :D

      Voe hemmetti! Minäkään en uskalla tähän kauheasti kiitoslahjoista kirjoitella, kun kaasot saattavat nähdä... ;)

      Poista
  5. Oi, ihanat paketit! Melkein kyynelehdin tätä lukiessani <3 Lahjat on aina ihania :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aaaawww! Kiitos! <3 Kyllä mullakin piti kieltämättä nieleskellä useaan otteeseen näitä lahjoja kootessani :')

      Poista
  6. Loistava idea! Ja ajatuksella annettu. Todella kaunis teksti korteissakin.
    http://wonderwall-heini.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajatuksella nimenomaan myönnän nämä tehneeni <3 Kiva, kun muutkin huomaa sen! <3 Kiitos!

      Poista
  7. Loistava idea! Ja ajatuksella annettu. Todella kaunis teksti korteissakin.
    http://wonderwall-heini.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  8. Todellakin olin otettu, ei ollut (taaskaan) tippa kaukana linssistä XD minkä vaivan olitkaan jaksanut nähdä hääsuunnitelmien lisäksi! -niin sinäkin minulle! XXX-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aaaawww!! <3 Beibi teen mitä tahansa vuoksesi! ;) <3

      Poista

Kiitos kaunis kommentistasi! <3 Et tiedäkään, kuinka se lämmittää mieltäni!