lauantai 1. marraskuuta 2014

Meidän häiden hääperinteet

Vasemmalla kädellä -blogin Feline kirjoitti alkuvuodesta hääperinteistä ja siitäpä sain minäkin ajatuksen kirjoitella samantyylisen postauksen tänne oman blogini puolelle. 

Meidän häissä tulee olemaan hääperinteitä, sillä uskon vieraidemme arvostavan niitä ja olemme itsekin Keken kanssa jossain määrin perinteisiä, joten hääperinteiden mukanaolo häissämme tuntuu enemmän kuin luonnolliselta ja oikealta. Lisäksi täytyy myöntää, että olen hiukan taikauskoinenkin ;)

Tässäpä siis pohdintojani hääperinteistä ja niiden näkymisestä häissämme. 


1) Morsiuskimpun ja sukkanauhan heitto

Nämä nähdään meidän häissä ehdottomasti. Muutama vuosi sitten kaasoni ja Keken bestmanin häissä minä sain kimpun (pientä sopupeliä oli tosin tahtomattani ilmassa ;D) ja Keke kaappasi komeasti sukkanauhan. Erityisesti siitä lähtien meitä on kiusoiteltu naimisiinmenosta ja tuntuisi oudolta, jos kimpun- ja sukkanauhanheittoa ei häissämme nähtäisi. En usko hankkivani erillistä heittokimppua, vaan luovun omasta kimpustani. Tosin en vielä tiedä heitänkö kimpun perinteisesti vai esim. ojennanko sen ringissä ympärilläni pyörivistä naisista yhdelle. Tähänkin on useita vaihtoehtoja ja tapoja.

Meillä on ainakin tuo yksi Keken nappaama sukkanauha tallessa ja voi olla, että Keke heittää häissämme sen. Tosin netti on pullollaan kauniita sukkanauhoja, joten voi olla, etten voi vastustaa kiusausta ja tilaan uuden sellaisen :)

Kuva

2) Ryöstö

Toivon, että häissämme nähdään jokin ryöstö. Oikeastaan mulle ei ole väliä onko se morsiamen, sulhasen, hääparin, anoppien, appiukkojen, boolimaljan, bändin vai minkä ryöstö, mutta joka tapauksessa olisi kiva, jos joku sellaisen järkkäisi. Kuitenkin niin, että kukaan ei joudu mitään sairaan noloa tekemään lunastaakseen ryöstön kohteen takaisin. Nololla tarkoitan esim. tahdonvastaista yksinlaulua, rakkausrunoa tms. Kivointa olisi ehkä, että tehtävää joutuisi pääsisi suorittamaan useampi ihminen eikä kukaan joutuisi valokeilaan yksinään.


3) Häävalssi

Tästä olemme Keken kanssa ehkä vielä tässä vaiheessa hiukan eri mieltä. Keke on perinteisen häävalssin kannalla, kun taas minä toivoisin ehkä ennemmin, että tanssisimme vaikka ns. hitaita jonkun kauniin kappaleen tahtiin. Asia ei kuitenkaan ole minulle äärettömän tärkeä, joten voi olla, että myönnyn häävalssiin. Myös enimmistö ystävistäni ja sukulaisistani, joiden kanssa asia on tullut puheeksi, on ollut sitä mieltä, että häävalssi sen olla pitää :)

Kuva

4) Hääkakun leikkaus ja jalan polkeminen

Kakunleikkaus toki suoritetaan ja uskoisin, että poljetaan myös jalkaa. Ehkä. En oikein tiedä tästä vielä.

Kuva

5) Vieraiden pukeutuminen

Mulle on se ja sama, jos joku haluaa pukeutua häissämme punaiseen tai mustaan. Kirkkaanpunaistahan on joskus aikoinaan sanottu rakastajattaren väriksi ja musta yhdistetään usein hautajaisiin, joten kumpaakaan ei ilmeisesti etiketin mukaan suositeltaisi häissä käytettävän. Koko valkoista pukua saattaisin vähän ihmetellä, mutta tuskinpa sekään minua sen enempää häiritsisi, ainakaan esim. jollain lapsivieraistamme. Tietenkin toivon, että vieraat pukeutuvat häihin juhlavasti, mutta kyseessä on rennot häät, joten kokopitkille mekoille ja muille krumeluureille ei ole mielestäni todellakaan tilausta eikä tarvetta.


6) Jotain vanhaa, jotain uutta, jotain lainattua, jotain sinistä

Tästäkin perinteestä haluan pitää kiinni. En ole tosin vielä ollenkaan miettinyt, että mikä ois mitäkin. Jos päädyn huntuun, tulee jotain lainattua mitä luultavimmin olemaan kaasoni huntu. Jotain sinistä olen ajatellut ehkä sukkanauhaan tai esim. varpaankynsiin. En kovin näkyvälle paikalle kuitenkaan. Jotain uutta voisi olla vaikkapa hääpukuni. Jotain vanhaa... Hmm... Eiköhän sekin jostain löydy :)

Kuva

7) Morsiamen ja sulhasen nukkuminen erillään ennen häitä

Tämä luultavasti toteutuu, vaikken sillä tavalla ollutkaan ajatellut tämän olevan perinne. Mutta siis uskoisin, että yövyn kaasojen kanssa meillä kotona häitä edeltävän yön ja Keke saa painella evakkoon esim. bestmanille tai vanhemmilleen :) Minusta on ihana ajatus, että fiilistelemme kaasojen kanssa yhdessä edeltävän yön, kenties saunomme, rentoudumme, otamme lasin kuohuvaa jne.


8) Sulhanen ei saa nähdä morsiuspukua ennen kirkkoa

Tämän suhteen haluaisin olla perinteinen. Viime aikoina olen kuitenkin alkanut miettiä asiaa käytännön kannalta ja kenties olisi helpompaa ottaa potrettikuvat ennen vihkimistä. Näin vältyttäisiin vieraiden odotuttamiselta juhlapaikalla kirkon jälkeen. Jotenkin olisi vaan kuitenkin niin kovin romanttista, jos Keke näkisi minut morsiuspuvussani vasta kirkon käytävää pitkin astelemassa iskän käsipuolessa. Aika näyttää, mihin tässä päädytään.


9) Huomenlahjat

Huomenlahjat on mielestäni ihana ajatus ja luulen, että sellaiset hankitaan. Paitsi jos ollaan ihan, anteeksi ruma kielenkäyttöni, persaukisia häiden alla ja niihin ei ole varaa :D


Summa summarum. Näistä yhdeksästä tähän listaamastani perinteestä meille on näillä näkymin tulossa ehkä kahdeksan :D Ainoastaan vieraiden pukeutuminen on sellainen asia, jolla ei ole minulle niin merkitystä. Tällä mittarilla taidamme siis olla aika perinteinen pariskunta, kuten postauksen alussa mainitsinkin, heh :)

2 kommenttia:

  1. Jossain häissä oli ollut boolimaljan ryöstö ja vieraat olivat joutuneet töihin saadakseen sen takaisin :D En kyllä tiedä mikä kyseinen tehtävä oli, mutta voisin kuvitella että se hoitui rennolla meiningillä ilman mitään nolouksia (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo boolimaljan ryöstö on kyllä kiva idea! Itsekin olen ollut häissä, joissa koko vieraslauma pääsi tanssimaan sutsisatsia morsiamen takaisin saadakseen :D Se oli hauskaa!

      Poista

Kiitos kaunis kommentistasi! <3 Et tiedäkään, kuinka se lämmittää mieltäni!