maanantai 17. maaliskuuta 2014

Kaasojen valinta

Vaikka hääkirkon ja -juhlapaikan valinta oli meille helppoa, tuotti yksi toinen asia minulle harmaita hiuksia heti kosinnan jälkeen. Nimittäin kaasojen valinta.


Kuva

Alusta asti olin sitä mieltä, että kaasoja olisi hyvä olla enemmän kuin yksi. Olen itse ollut kaasona kaksi kertaa ja molemmilla kerroilla meitä oli kaksi. Toinen kaaso oli mittaamattoman arvokas apu, tuki ja ilo polttareiden suunnittelussa ja kaikessa muussakin häihin liittyneessä. Halusin, että minunkaan kaasoni eivät ole yksin tässä tehtävässä. 

Mutta kuinka monta kaasoa valitsisin? Omien kokemusteni perusteella kaksi oli sopiva määrä. Mutta toisaalta. Minulla oli kovin paljon kaasovaihtoehtoja; ihania sukulaisnaisia ja ystäviä, kaikki omalla tavallaan yhtä tärkeitä ja rakkaita <3 Kuinka pystyisin valitsemaan heidän väliltään? 

Mietin, onko kolme kaasoa liian monta. Kolmella ihmisellä on kuitenkin aina todennäköisesti enemmän eriäviä mielipiteitä kuin kahdella. Myös aikataulut on aina vaikeampaa sovittaa yhteen mitä enemmän ihmisiä täytyy ottaa huomioon.

MUTTA, ja se onkin iso mutta, en millään pystynyt valitsemaan vain kahta kaasoa. Kolmenkin kaason valinta oli äärimmäisen vaikeaa, sillä kuten sanoin, minulla on onnekseni paljon ihania naisia elämässäni, ja jos olisin voinut niin olisin halunnut pyytää heitä kaikkia kaasoikseni (harmi, ettei asuta Jenkeissä...). Kovan pähkäilyn, puntaroinnin ja pohtimisen jälkeen kuitenkin sain kuin sainkin valittua kolme kaasoehdokasta ja ilokseni he kaikki suostuivat tehtävään! <3 Me so happy! :) 

Tällä kirjoituksella haluan siis tuoda esiin sen, kuinka vaikeaa minun oli rajata kaasovaihtoehtojani nimenomaan sen takia, että välitän aivan hillittömän paljon kaikista elämäni naisista. Vaikka valinta oli vaikea, toivon että kaasoni eivät pahoita mieltään tästä postauksesta. Joku voisi nimittäin nyt ajatella, että "Jaa... Minkä takia MINUN valintani kaasoksi oli vaikea? Minkä takia MINÄ en ollut selkeä valinta?". Kyse ei ole ollenkaan siitä! Toivottavasti ymmärrätte, mitä tarkoitan! <3 Olen aivan järkyttävän iloinen, että olette kaasojani enkä vaihtaisi teitä mihinkään! 

Seuraavassa postauksessa kerron, kuinka pyysin näitä kolmea ihanaa neitosta kaasoikseni. Sen verran paljastan, että tapaukseen liittyi törkeää lahjontaa :)


Loppuun haluan sanoa vielä tämän:

Vaikka tietenkin luonnollisesti perheidemme lisäksi kaasot ja bestman/bestmanit (taitaa jollain muullakin olla vaikea valinta edessä...) ovat häidemme suunnittelussa mitä todennäköisimmin eniten mukana, toivomme Keken kanssa sydämiemme pohjasta, että mahdollisimman moni muukin meille tärkeä ihminen olisi vierellämme tällä hauskalla matkalla kohti hääpäiväämme. Otamme avoimin sylin vastaan kaiken avun, ja kaikki ideat ja ehdotukset ovat enemmän kuin tervetulleita. Emme halua jättää ketään ulkopuolelle, kun suunnittelemme tätä elämämme suurinta päivää! 

Ja tämähän ei tietenkään tarkoita sitä, että suutumme ja mustaksi muutumme, jos joku ei halua olla suunnittelussa mukana :) Kaikki osallistuvat tietenkin omien resurssiensa mukaan, sen verran kuin ehtivät/jaksavat/haluavat. Pointtina tässä vuodatuksessani on, että kaikki tietävät sen, että haluamme ja toivomme saavamme jakaa tämän häitä edeltävän ajan teidän kaikkien ihanien ihmisten kanssa! <3 Aamen :)

2 kommenttia:

  1. Eikö olekin ihana tunne kun kaasot on nyt valittu ja pääsette yhdessä suunnittelemaan! Kolme ei todellakaan ole liikaa :)

    VastaaPoista
  2. On kyllä mahtavaa päästä hössöttämään kaasojen kanssa! :) Ja kiva kuulla, että kolme ei ole mielestäsi liikaa.

    VastaaPoista

Kiitos kaunis kommentistasi! <3 Et tiedäkään, kuinka se lämmittää mieltäni!