keskiviikko 24. syyskuuta 2014

Minihäämessut Seinäjoella

Oon viikonloppuna lähdössä Seinäjoelle kyläilemään mun ihanan kaason luokse. Vielä en ole ihan varma, että lähdenkö reissuun yksin vai lähteekö kaksi muutakin kaasoani mukaan tai edes toinen heistä. Joka tapauksessa on kiva nähdä kaasoani ja päästä viettämään kunnon tyttöjen viikonloppua häähössötyksen siivittämänä. Me ollaan nimittäin menossa Seinäjoen Häät ja Juhlat minimessuille. 


Kuva

Ihanaa, että häätapahtumia järjestetään tähänkin aikaan vuodesta! Mielestäni on ollut aina kummallista, että suurin osa häämessuista ja -tapahtumista on alkuvuodesta, jolloin suurin osa seuraavan kesän hääpareista ei enää hyödy niistä kauheasti. Useinhan hääsuunnitelmat ovat siinä vaiheessa jo aika hyvällä mallilla, palveluntarjoajat valittu ja varattu, hääpuku hankittu jne. eikä messuista luonnollisesti saa enää siinä kohtaa niin paljon irti.

Messut järjestetään siis lauantaina 27.9. klo 12-17 Uppalan kartanossa. Kävin siellä brunssilla toissa kesänä ja voi ah sitä miljöötä. Se oli aivan henkeäsalpaavan upea ja tunnelmallinen maalaisromanttisine piirteineen, kauniine puineen ja puutarhoineen sekä vanhoine rakennuksineen ja myös ruoka oli hyvää. Lisää tietoa Uppalan kartanosta löydät täältä

Itse messuista lisätietoa löytyy taas Facebookista. Messujen ohjelmassa on mm. muotinäytökset klo 14 ja 16, esiintyjinä tangofinalistit Mariam Sandhu ja Juha Hautaluoma sekä huippu Duo Besis & Honkanen. Tietysti messuilla on näytillä myös paljon yrityksiä, jotka esittelevät tuotteitaan ja palveluitaan. 

Toivottavasti messuista on hyötyä tai edes jonkinmoista inspiraatiota myös tällaiselle ei-seinöjokiselle morsiamelle. Vaikka toisaalta. Tärkeintä on että pääsen fiilistelemään häitä ja viettämään aikaa ainakin yhden ihanan kaasoni kanssa, joten eipä sille messujen sisällölle edes loppujen lopuksi ole niin väliä <3

Ja hei jos olette ihmetelleet hiljaiseloani täällä blogin puolella tai sitä, etten ole ollut kommentoimassa teidän muiden blogeja, on teillä vain yksi henkilö, jota syyttää. Nimittäin Häähullun haaveiluja -blogin Milou ;D Olen tässä viime viikkoina lukenut hänen koko blogituotantonsa läpi, vaikka alun perin tarkoituksena oli, että luen vain tämän vuoden postaukset tai korkeintaan tämän ja edellisvuoden (blogihan on siis aloitettu jo kesäkuussa 2011). Mutta kuinkas sitten kävikään; blogi koukutti niin pahasti, etten yksinkertaisesti voinut jättää sitä kesken :) Enkä näin ollen ole ehtinyt paljon muuta tekemään.

No okei. Oon myös yrittänyt käydä vaatehuonetta ja muitakin meidän kämpän laatikoita ja kaappeja läpi kirppistavaran löytymisen toivossa. Ja ei ole kyllä tarvinnut pettyä. Tavaraa on. Paljon. Vielä kun saisi sen kirppispöydän varattua ja roudattua kamat sinne. Ja sit ois tietty kiva, jos ne menis vielä kaupaksikin. Wish me luck! :)

tiistai 23. syyskuuta 2014

Ensimmäiset Facebookin hääkirppishankinnat

Nyt on täälläkin päässä tehty ensimmäiset ostokset Facebookin hääkirppikseltä. Vinkkinä niille, jotka eivät vielä ole liittyneet Naamakirjassa tuollaisille sivustoille, että sieltä löytyy ainakin seuraavanlaiset ryhmät, joissa voi tehdä hääaiheisia hankintoja ja tietenkin myös myydä omaa ylimääräistä hääkrääsäänsä pois: Hää-kirppisHääkirpputori, Kierrätetään Häät!Myydään/Ostetaan HÄÄPUVUT ja MYYDÄÄN/OSTETAAN HÄÄPUKUJA.

Mun ensimmäinen hankinta tuollaiselta hääsivustolta oli tällainen:


Ensin edestä ja sitten takaa.

Tietenkään nämä äkkiä räpsäistyt kuvat eivät tee bolerolle oikeutta, mutta ehkä saatte näistä kuitenkin jonkilaisen käsityksen. En kyllä yhtään tiedä haluanko ylipäänsä tämäntyylistä boleroa hääpäivänämme kantaa, mutta onpahan ainakin valmiina, jos tällaiseen päädyn. Bolero maksoi huimat 20€ postikuluineen, joten ymmärrätte varmaan, kun sanon, etten voinut jättää ostamatta :)

Heti seuraavana päivänä bongasin hääkirppikseltä violetteja pom pomeja Oulusta, ja kun sain tingittyä vielä hinnassakin hieman, kävin heti samana päivänä hakemassa nämä kolme kassillista huomaani vaivaisella 10€:lla:




Oon ihan tyytyväinen, että nämä pom pomit on jo avattu. Myyjä nimittäin kertoi, että ensimmäisen pom pomin avaaminen oli vienyt häneltä puoli tuntia! :O Huhhuh! Kun noita vähän pöyhii ja asettelee niin varmasti ajavat asiansa juhlapaikan kaunistamisessa. Varsinkin jos ne kiinnitetään korkealle kattoon, niin kukapa niitä sieltä kovin tarkkaan pääsee tarkastelemaan ;)

Mulla on muuten pom pomien kanssa vähän sellainen viha-rakkaussuhde. Välillä oon ihan varma, että niitä tulee häihimme ja välillä taas en halua niitä missään nimessä. Ennen näiden hankkimista mulla oli menossa jälkimmäinen vaihe, mutta kas kummaa, kun sain nämä käsiini niin niin se vaan mieli taas muuttui :) Tuskin kuitenkaan hommaan noita enää kovin paljoa lisää... Korkeintaan ehkä muutaman vaaleanvihreän. Ja valkoisen. Mutta that's it! Vai pitäiskö sittenkin....? Saa nähdä, mitä mieltä oon ensi viikolla :D

Vielä loppuun muistutus, että tänään alkaa AVAlla klo 21.30 Reckless Love -yhtyeen solistin glamrokkari Olli Hermanin juontama ohjelma Kaikkien aikojen kosinta. Kuinkahan tuota pystyy katsomaan silmät kostumatta? :) 

torstai 18. syyskuuta 2014

Ikkunaostoksilla Halosella

Toissapäivänä kaupungilla käppäillessäni kiinnittyi katseeni Halosen ohi kävellessäni todella kauniiseen persikan väriseen tylliunelmaan. Tänään kun kävin jälleen kaupungilla ja ylimääräistä aikaa sattui olemaan, oli mun aivan pakko poiketa Halosella ihan sisällä asti mekkoja ihastelemassa ja räpsäisinpäs niistä kännykällä pari kuvaakin. Romanttiset vaaleanpunaisen ja persikan sävyiset mekot, vähän rohkeampi turkoosi upeus ja kuvassa vähän vääristynyt valkoinen unelma menisivät ehkä jopa hääpuvuista. Vai mitäs sanotte? Hintalappuja en sen tarkemmin katsonut, mutta tuo vasemmanpuoleinen persikan värinen näyteikkunassa esillä ollut Chic Femme -merkkinen maksoi muistaakseni 299,90€. Ei paha hinta hääpuvusta!

Halosen tyllimekkoja.

torstai 11. syyskuuta 2014

Syysterveiset, syysterveiset, syysterveiseeet!

Kävin iltapäivällä kävelyllä ja niin se vain täytyy myöntää, että syksy on tullut. Ainakin tänne Oulun korkeudelle. Vaikka tuuli on vielä yllättävänkin lempeä, on se silti navakka ja lehdet lentelevät puista sen voimasta. En muuten varmasti olisi edes jaksanut lähteä tänään kävelylle, mutta viime postauksessa kertomani liikuntahaaste pakotti minut lenkkipolulle ja hyvä niin :)


Otettu joitakin viikkoja sitten lenkkipolun varrelta.

Muutama päivä sitten Kärkkäisellä käydessäni bongasin sellaista kivan näköistä hopeista glitter/pitsilahjapaperia ja tajusin, että sellaistakinhan voisi periaatteessa käyttää pöydissä kaitaliinana. Tai miksei vaikka tapettiakin. Rakastuin nimittäin ihan täysillä tällaisiin kokopaljettisiin pöytäliinoihin, mutta niiden hinta on aika suolainen, joten taitavat jäädä pelkäksi haaveeksi, buu. Tässä muutama esimerkkikuva. Katsokaa nyt kuinka UPEITA!


Kuva


Kuva


Kuva

Ne sellaiset kuitusilkkikaitaliinat on musta jo vähän nähtyjä, vaikka ihan nättejä sinänsä ovatkin... Mutta jotain vähän erityylistä hopeista ja kimmeltävää kaitaliinaa voisin hyvinkin harkita pöytiimme. Tokihan paperi/tapetti ei ole kovin kestävää ja menee kastuessaan nopeasti pilalle, mutta ehkä ne yhdestä illasta selviäisivät jotenkin edes kunnialla. Voisinkin muuten joskus lähiaikoina kirjoitella, millaista koristusta olen ylipäänsä ajatellut juhlapaikan pöytiin ja ehkä voisin tehdä jonkinlaisen alustavan koekattauksenkin.

Toinen asia minkä bongasin Kärkkäisen hyllystä oli hopeiset kakkupaperit. Miten en ole muka nähnyt niitä missään aiemmin? :O Ovathan ne kalliimpia verrattuna perusvalkoisiin, mutta niitähän voisi laittaa esim. viirinauhoihin aina sinne tänne valkoisten kakkupapereiden lomaan.

Eilen kirpparilla käydessäni tarttui sieltä mukaani 3 muovikauhaa karkkibuffettiin (yht. 0,50€) ja lasinen karahvi viskibaariin (1€). Lisäksi ihana kaasoni A bongasi Facen roskalava-ryhmästä ilmoituksen lasipulloista, jotka saisi noutaa ilmaiseksi ihan täältä meidän lähistöltä. Kerkesin vastikään pyytää lähisuvun naisia laittamaan jemmaan kirkkaita pulloja, jos sattuvat sopivanlaisista pulloista virvokkeita nauttimaan. Nyt pulloja ei enää tarvitakaan ihan niin älyttömästi, sillä sain vajaat 40 pulloa tuolta mukavalta roskalavaihmiseltä, jee! :) Näihin pulloihin meillä on siis ideana laittaa kukkia juhlapaikan pöydille.


Kakkupaperikuva täältä.

Muuten yksi syy siihen, miksi täällä blogin puolella on ollut viime viikkoina aika hiljaista on se, että olen ladannut Spotifyhin puhelimeen listaamiani biisejä. Se on ollut yllättävän työlästä ja aikaa vievää, vaikka kappaleita ei varsinaisesti ole enää edes tarvinnut miettiä, sillä nehän oli listattu valmiiksi. Tein muutaman erityylisen soittolistan (bilebiisejä, rauhallisempia kappaleita ruokailun ajalle, slovareita ja humppamusiikkia) ja biisejä on nyt noin 60 tunnin edestä, hups :D Täytyy vissiin "vähän" karsia niitä tai sitten pitää useamman päivän kestävät häät :D Tai kuten siskoni ehdotti, soittaa musiikkia pikakelauksella :)

Ps. Mää nään joka toinen yö unta karkista. Nimim. Muutama viikko karppausta takana :)

keskiviikko 10. syyskuuta 2014

Nysse on täällä: Luhta 200h Sports Challenge!

Ei ole totta! Purnasin viime postauksessa kaipaavani viime syksyistä liikuntahaastetta. Ja nyt se on taas täällä! Ette usko kuinka kiljaisin riemusta, kun bongasin mainoksen telkkarista. Sitä näköjään saa, mitä tilaa :D Täältä löytyy sivut oman huipputiimin luomiseen. Menkäähän jo siitä kipin kapin kasaamaan oma joukkueenne, jotta liikuntasuoritusten kerääminen ja matka kohti Yllästä voi alkaa! :) Jos liikutte tarpeeksi kahden kuukauden aikana, voitte voittaa koko poppoolle VIP-viikonlopun Ylläksellä vaatteineen päivineen. Suosittelen!

Ei mulla muuta tällä erää.