maanantai 25. toukokuuta 2015

Hyväntekeväisyyttä

Piipahdettiin eilen tulevan kotiseutumme Restonin hyväntekeväisyyshäätapahtumassa Brides Against Breast Cancer Charity Wedding Gown Salessa. Tapahtuma järjestettiin Restonin Sheraton-hotellissa ja myynnissä oli satoja hääpukuja alennushintaan. Myytyjen pukujen tuotot lahjoitettiin hyväntekeväisyyteen. 

Minullahan on jo hääpuku, joten menimme paikalle lähinnä vain kurkkaamaan, josko siellä olisi myynnissä myös miesten tai kaasojen pukuja. Näin ei kuitenkaan harmiksemme ollut. Sain kuitenkin kotiin viemisiksi pussillisen hääesitteitä, karamellejä ja häälehden. Ei ollenkaan hullumpi saldo :)


Illalla olikin sitten yksi tämän vuoden kohokohdista, kun oli jälleen aika Euroviisujen. Tänä vuonna emme sattuneesta syystä päässeet osallistumaan sukulaisteni kanssa jo perinteeksi muodostuneeseen viisukatsomoon muutoin kuin Skypen välityksellä. Onneksi mulla on kuitenkin uhrautuvainen mies, joka katsoi viisut alusta loppuun mun vierellä <3 Viisuveikkauksemme oli tällä kertaa tosi tasainen, sillä meitä voittajia oli kaikkiaan neljä ja loput osallistujat jäivät vain yhden pisteen päähän. Ensi vuodeksi täytyykin selkeästi tarkentaa sääntöjä niin saadaan yksi voittaja selville ;) Onnittelut Månsille ja Ruotsille! :)



torstai 21. toukokuuta 2015

Woooohooo!!!

Kutsut on tilattu. Nyt sitten vaan jännätään, että niistä tulee hyvät eikä niissä ole ihan hirveesti kirotusvirheitä. Ei mulla muuta. Moikka. :D :D :D

keskiviikko 20. toukokuuta 2015

Juominkeja

Tässäpä hiukan juomasuunnitelmaamme. Meidän häihin kutsutaan hääparin lisäksi 75 aikuista. Toivotaan alla olevien nesteiden riittävän tuolle määrälle. En kirjoita vielä juomien tarkkoja nimiä enkä merkkejä, sillä kaikkia ei ole vielä ostettu, joten ne tulevat minut tuntien mitä todennäköisimmin vielä muuttumaan : D

Näitä harkittiin hääviineiksi
jossain kohtaa, mutta mieli
on tainnut muuttua ;)

Kuohari 14 plo (+ oma pullo hääparille)

Ruokaviinit

Punkku 15 plo
Valkkari 15 plo

Kahvin avecit

Konjakki 1l
Kermalikööri 2l

Miedot

Greippilonkku 2 ltk
Karpalolonkku 2 ltk

Olut 11 ltk

Päärynäsiideri 1 ltk
Sitruunasiideri 1 ltk
Mansikkasiideri 1 ltk
Omenasiideri 2 ltk

Tonkkaviinit illaksi

Punkku 6l
Valkkari 3l

Boolit 15l

+ 1l väkeviä muutaman perus drinksun pohjaksi

Näiden lisäksi alkoholittomia vaihtoehtoja tulee tietenkin myös ja vielä harkinnassa on viskibaari. Mitä luulette: loppuuko juoma kesken? :O 

lauantai 16. toukokuuta 2015

Visiitti Viroon nro 1

Tässäpä lupailemaani raporttia Viron visiitiltämme. Hurautimme Viking Linen terminaalille hyvissä ajoin ja vilautettuamme lippuja ja Keke passiaan autokaistan virkailijalle pääsimme melko pian lipumaan jonon jatkona sisälle laivaan. Kaikki meni oikein hienosti ja henkilökuntaa oli joka puolella ohjaamassa mihin suuntaan ajaa ja pysäköidä. 



Laivalla käppäilimme kannella, piipahdimme tax freessä ja istuskelimme jutustellen mitään sen kummempaa tehden. Laivan lähestyessä Tallinnaa siirryimme takaisin autokannelle. Laivasta ulostautuminen kävi yllättävän nopeasti ja suuntasimme ensimmäiseksi syömään Grillhaus Daubeen. Palvelu oli ystävällistä, mutta ikäväkseni täytyy sanoa, että ruoka oli... Hmmm... Melko kamalaa... Pyysimme pihvit medium miinuksina ja ne olivat enemmän kuin kypsiä ja liha oli todella heikkolaatuista. Saatiin kuitenkin alennusta pihvien vääristä kypsyyksistä ja kuten sanottua palvelu oli hyvää. Tuskin tuolla tulee kuitenkaan toista kertaa käytyä...

Ruokailun jälkeen suuntasimme SuperAlkoon osoitteeseen Uus-Sadama 19/11. Menimme sisälle ennakkotilauskassalle, maksoimme tilauksemme kortilla ja se tuotiin automme luo pihalle. Lastauksen hoidimme itse. Autoon olisi tilan puolesta mahtunut vielä paljon enemmänkin juomaa, mutta laskutoimituksiemme perusteella painoraja alkoi tulla vastaan. Näinpä haimmekin enää muutaman kuoharipullon ja viinin sisältä kotiin testattavaksi ja lähdimme kohti satamaa. Maissaoloaikamme oli neljä tuntia ja eipä siinä kyllä oikeasti olisi paljon muuta ehtinyt kuin ruokailla ja käydä viinaostoksilla. Mutta se riitti meille :) 

Tallinnan päässä jopa minultakin kysyttiin passia. Auton painosta eikä alkoholien käyttötarkoituksesta kukaan ollut kiinnostunut. Tällä kertaa. 

Tulomatkalla söimme buffetissa mahamme täyteen (aaah, jälkkäripöytä oli taivaallinen; macaronseja, viinikumikarkkeja, jätskiä, panna cottaa... :P). Lisäksi bongasin häihin täydelliset tonkkaviinit illaksi: värit on täydelliset ja makukin kohdallaan (valkkaria en tosin maistanut, hups...). Ja katsokaa nyt tuota viinin logoa; vähän niinku siinä ois K väärinpäin ja M. Vähän niinku Keke ja Maria ;) Nyt on nekin sitten hommattu! :)



Kaiken kaikkiaan käynti Tallinnassa oli helppo ja huoleton. Ainoa mikä jännitti, oli auton painoraja, mutta sitäkin stressattiin ihan turhaan. Oli mukava viettää aikaa mun miehen kanssa <3 


Toinen reissuhan mulla on väkisin vielä tulossa, sillä hääviinit meiltä uupuu vielä kokonaan. Ollaankin alustavasti puhuttu äiskän ja iskän kanssa, että he tulevat mua vastaan Helsinkiin kesäkuussa, kun tulen takaisin Suomeen ja käydään samalla kertaa Tallinnassa mutka. Voisinkin vielä kirjoitella toiseen postaukseen tarkemmin meidän juomalaaduista ja -määristä. Viinitkin kun alkaa olla jo päätetty.

Mukavaa viikonloppua! :)

keskiviikko 13. toukokuuta 2015

Howdy Ho!

Täällä ollaan. Yhdysvaltain Virginian Chantillyssa. Eka viikko on mennyt ihmetellessä ja totutellessa uuteen maahan ja sen tapoihin. Täällä on tosi lämmin. Joka päivä on ollut jotain +25-30 astetta. Tuntuu melko lämpöiseltä tällaiselle Pohjolan asukille :) Ja tämähän ei ole vielä mitään kesähelteisiin verrattuna :O Jet lag alkaa pikkuhiljaa olla selätetty ja toka iltana iskenyt vatsapöpö (ruokamyrkytys tai mikä lie) on sekin paha muisto vain. 

Me asutaan tällä hetkellä Keken työpaikan "townhousessa", mutta muutetaan omaan vuokrakämppään ens viikolla. Viikonlopuna " täytyykin" sitten shoppailla oikein urakalla ;) Asunto ei nimittäin ole kalustettu, joten meidän täytyy hankkia sinne ihan kaikki huonekaluista, siivousvälineisiin, kodinelektroniikkaan ja petivaatteisiin. 

Tämänhetkinen asuinalue Chantilly.

Tuleva asuinalue Reston.

Häiden suhteen mikään ei ole tällä viikolla sattuneesta syystä edennyt. Paitsi se, että mun stressi hääkutsuista sen kun kasvaa. Me ei olla siis vieläkään lähetetty niitä!!! Tiedän jo tarkkaan, mitä haluan, mutta koska meillä ei tällä hetkellä ole pöytäkonetta (graafinen suunnittelu läppärillä tai tabletilla on vähän turhan haastavaa), en saa kutsuja viimeistelyä printtauskuntoon. Ne ovat oikeastaan jo valmiit. Vain värejä täytyisi hiukan säätää. Hääkutsustressi alkaa olla jo niin suurissa mitoissa, etten pysty edes lukemaan teidän muiden hääblogeja kunnolla, koska tuolloin ahdistus vain kasvaa entisestään. Miksi, oi miksi en hoitanut tätä asiaa ennen Suomesta lähtöä?!? :( 

torstai 7. toukokuuta 2015

Farewell Finland, Welcome Washington

Vihdoin, vihdoin, vihdoin, VIHDOIN! Nyt se on virallista ja varmaa. Me muutetaan Keken kanssa Yhdysvaltoihin, lähelle Washington D.C.:tä pariksi vuodeksi. Viisumit saatiin kätösiimme maanantaina ja lähtö rapakon taa koittaa niinkin pian kuin nyt :) Istutaan tällä hetkellä Helsinki-Vantaan lentokentällä ja odotellaan lentoa Islannin kautta Washingtoniin.



Prosessi lähti käyntiin jo viime vuoden loppupuolella, kun yritys, jossa Keke on töissä täällä Oulussa, osti erään yhdysvaltalaisen firman osaksi liiketoimintaansa. Tuossa yhteydessä Kekelle kerrottiin mahdollisuudesta lähteä komennukselle muutamaksi vuodeksi Jenkkeihin. Yllättävän lyhyen keskinäisen juttutuokiomme jälkeen ilmoitimme Keken töihin, että jos mahdollisuus muuttoon todella tulee, olemme valmiita pakkaamaan kimpsumme ja kampsumme ja suuntaamaan kohti uusia seikkailuja. Ja siitä se asioiden valmistelu sitten lähti.

Viisumit meille myönnettiin pari viikkoa sitten ja eilen ne olivat vihdoin valmiita noudettaviksi postista. Omakotitaloammekaan meidän ei tarvitse laittaa myyntiin, sillä eräät tärkeät läheisemme muuttavat siihen siksi aikaa vuokralle kunnes palaamme takaisin Suomeen. Lapsia ja eläimiä meillä ei ole, joten niiltäkin osin meidän on helppo muuttaa. Ehkä paikkakunnan vaihdos tekee hyvää myös terveydelleni. Työpaikkani minun oli pakko sanoa irti, mutta se ei ollut iso ongelma ei minun eikä työnantajanikaan kannalta; olenhan ollut töistä poissa sairauslomalla jo yli vuoden.

Entäs häät? Nehän teitä hääblogin lukijoita tietenkin eniten kiinnostavat :) Noh, paljastettakoon se nyt sitten tässä, kun paljastelun vauhtiin kerta päästiin; me ollaan jo naimisissa! :O

Me mentiin naimisiin käytännön syistä 29.12. viime vuonna. Tarkoituksenamme oli muuttaa Yhdysvaltoihin jo pian vuoden vaihtumisen jälkeen, mutta valitettavasti lähtö viivästyi viisumiasioiden takia. Mutta siis jos olisimme lähteneet Jenkkeihin jo alkuvuodesta emmekä olisi olleet naimisissa, olisi minun pitänyt käydä Suomessa uusimassa viisumini kolmen kuukauden välein. 
Vaimona vältän tuon ees taas matkustamisen.

Hääjuhlaa vietämme edelleen elokuussa samalla suunnitelmalla kuin aiemminkin. Ainoa mikä muuttuu, on se, että kirkossa vihkimisen sijaan avioliittomme siunataan. Käytännössä siis pappi esittää kysymykset hiukan eri muodossa kuin hän olisi vihkiessä tehnyt. Minun on tarkoitus tulla Suomeen järjestelemään häitä jo juhannusviikolla, kun Keke taas tulee perässä sitten, kun hänen kesälomansa alkaa. Häiden jälkeen suuntaamme takaisin Washingtonin kotiimme.

Tällaisia isoja muutoksia siis meidän elämässä. Me ollaan innoissaan, jännittyneitä, iloisia ja onnellisia. Tämä on sellainen mahdollisuus, jota ei yksinkertaisesti voi jättää käyttämättä! Varmasti meillä tulee ikävä läheisiämme ja Suomea muutenkin, mutta pari vuotta on lyhyt aika. Se menee nopeasti! Ja tullaanhan me välillä käymään täällä ja toivottavasti moni tulisi myös vierailemaan meidän luona siellä rapakon toisella puolella :)

Blogiakin Jenkkilään muutosta ja siellä asumisesta olen suunnitellut, mutta voi olla, että joudun ajanpuutteen vuoksi lykkäämään sen aloittamista vasta häiden jälkeiseen aikakauteen. We'll see! :)