keskiviikko 17. joulukuuta 2014

Apua mekon valintaan

Heipä hei rakkaat lukijani! Tarvitsisin teidän apuanne eräässä asiassa. Olen lähiaikoina osallistumassa eräisiin juhliin ja mikäpä muukaan tämän morsiamen päässä kekkereiden osalta pyörii kuin juhlapukeutuminen ;) Tapahtuma on suht virallinen ja päiväsaikaan. Tiedän jo mistä mekon hommaan (Fiesta Finland) ja vaihtoehdotkin olen saanut rajattua, mutta lopullisessa päätöksessä haluaisin kuulla teidän mielipiteitänne. Mikä näistä mekoista on mielestäsi kaunein? Minkä takia? Ja ennen kaikkea, mikä näistä sopisi parhaiten kuvailemiini juhliin? Kuvien alla on Fiesta Finlandin Anun kommentit mekoista.


Mekkovaihtoehto 1: Estefani.

Valkoinen Estefani on tyylikkään klassinen mekko. Sen pystyy asusteilla muokkaamaan tilaisuuteen kuin tilaisuuteen sopivaksi. Polven yläpuolelle ulottuva kellohema laskeutuu kauniisti ja luo nuorekkan naisellisen vaikutelman. Menee hieman 50-luvun henkeen. Erikoisuutena on viuhkaminen yläosa.

Mekkovaihtoehto 2: Carrie.

Musta, yksiolkaiminen Carrie-mekko sopii talvisiin tilaisuuksiin. Mekossa on hopeanharmaa alusvuori ja yläosa, joka antaa mekolle ylellisen talvisen tunnelman. Mekon yläosassa on todella kauniit paljettikirjailut ja strassit välkkyvät valossa. Tämän vuoksi siihen ei mielestäni tarvi lisätä lainkaan kaulakorua. Korvakorut riittävät. Lisäksi vaikka hopeanharmaa pikkulaukku, niin asu on täydellinen!

Mekkovaihtoehto 3: Marianne.

Purppura Marianne-mekko on helppo, easy going moneen tilaisuuteen. Tämän mekon kanssa ei tarvi kahta kertaa miettiä - pistät päällesi ja menoksi! Kahteen edelliseen mekkoon verrattuna astetta arkisempi. Materiaali on mukavan tuntuista päällä ja kauniisti laskeutuvaa. Kangas joustaa hieman. Ei rypisty.


Mekkovaihtoehto 4: Maria.

Maria-iltapuvussa on empire-tyylinen vyötärö, eli hieman vyötärölinjan yläpuolella. Siinä koristeena kaunis hopeanhohtoinen paljettikoristenauha.

Mekkovaihtoehto 5: Susanne.

Musta-valkoinen Susanne-mekko on samantyylinen kuin harsohelmainen Carrie. Mekossa on kaunis pitsiyksityiskohta.


Mekkovaihtoehto 6: Smash Aliquota.

Smash Aliquota -mekko on hieman kesäisempi kuin muut vaihtoehdot, mutta siihen pystyy asusteilla yhdistämään montaa väriä. Näin talvella vaikkapa korostaa tummaa lilaa ja kesällä sitten punaisia sävyjä. Esim. kengillä saa heti erilaisen vaikutelman (ks. kuva verkkosivuilta).

Kaikki kuvat fiesta.fi. Ethän kopioi ilman lupaa.


torstai 11. joulukuuta 2014

Häälaukkuinspiraatiota

Mullahan on jo yksi häälaukku hommattuna. Löysin sen kirpparilta joitakin viikkoja sitten:

Häälaukkuehdokas.

Laukku ei kuitenkaan ole ihan sitä, mitä alunperin lähdin hakemaan, mutta kun halvalla löytyi niin pakkohan se oli ostaa ;) Eiköhän sen saa myytyä eteenpäin, jos päädynkin johonkin toiseen vaihtoehtoon.

Nyt ajattelin, että voisin tähän alle kerätä muutaman inspiraatiokuvan siitä alkuperäisestä tyylistä, jota laukulta hain (ja haen ehkä edelleenkin... ;D). Eräs lukijakin jokin aika sitten toivoi postausta häälaukusta, joten saamasi pitää :) (Suuri kiitos muuten sinulle postaustoiveesta! <3 Niitä on aina mukava saada. Jos jollain muullakin on postaustoiveita mielessä, niin otan niitä enemmän kuin mielelläni vastaan.)

Häälaukku nr. 1

Häälaukku nr. 2

Häälaukku nr. 3

Häälaukku nr. 4

Häälaukku nr. 5

Häälaukku nr. 6

Häälaukku nr. 7

Häälaukku nr. 8

Häälaukku nr. 9

Häälaukku nr. 10

Häälaukku nr. 11

Kuten välkyimmät ehkä huomasivat, näyttää laukuilla olevan jokin yhdistävä tekijä; BLINGBLIBLIBLINGBLING! ;D 

Mikäs näistä kaunokaisista on sun lemppari?

torstai 27. marraskuuta 2014

Ikean tuliaisia

Kävästiin maanantaina ulkomailla mun mummun, veljen ja serkun kanssa. Haaparannassa vierailtiin siis ja Ikeassa piti tietenkin myös pyörähtää. Tällä kertaa sieltä tarttui mukaan (muun tilpehöörin lisäksi) jotain myös häihin:


Nyt ei kukaan vieraista voi ainakaan käyttää tekosyynä tanssimattomuuteensa sitä, että kengät hiertää ;D Olin ajatellut jonkinlaisia släpäreitä häihin hankkivani enkä voinut vastustaa kiustausta nämä violetit (ja harmaat) nähdessäni. Hintakaan ei kirpaissut, sillä yhdestä parista joutui pulittamaan n. 2€. Vielä pitäisi jokin kori hankkia, mihin nämä saisi nätisti esille.

Lisäksi löysin ÖoB:stä kynttilänjalkoja. Vielä on mietinnässä säilytänkö ne valkoisina vai maalaanko esim. hopeisella sprayllä. Kynttilänjalat olivat hyvässä tarjouksessa ja maksoivat vain n. 3€/kpl. Niitä löytyi myös mustana.



tiistai 18. marraskuuta 2014

Superlöytöjä kirppikseltä

Tein viime viikolla ehkä parhaimmat kirppislöytöni ikinä. Siis häihin liittyvät. Löysin ihan tavan kirpputorilta Oulusta laukun, sukkanauhan, hiuskoristeen ja vyön! Kaikki samasta pöydästä. En ole ikinä ennen oikeastaan bonganutkaan tavalliselta kirpparilta mitään hääasusteita. Kallein näistä ostoksista oli 7€ eli eivät todellakaan olleet hinnalla pilattuja. Kaikista en vielä tiedä varmaksi käytänkö niitä omissa häissäni, mutta jos en käytä, niin ne menevät varmasti kaupaksi eteenpäin. Sen verran hyväkuntoisia ja nättejä nimittäin ovat :)

Häälaukku, koristevyö, sukkanauha ja sulkahiuskoriste.

Laukku ei ehkä ollut ihan sitä, mitä olin alunperin ajatellut. Se on satiininen, kun taas minä olisin toivonut bling blingimpää :) Laukun valkoisen sävykin on ehkä himpun tumma pukuuni verrattuna. Vyö sen sijaan on mielestäni aivan ihana! Juuri sellainen kuin olin ajatellut. Täytyy vaan vielä testata, että sopiiko se yhteen pukuni kanssa. Sukkanauhassa ei ole sinistä, mutta helpostihan siihen jonkun pienen satiinirusetin ompelee, jos päädyn sitä käyttämään ja "jotain sinistä" siihen haluan liittää. Hiuskoriste ei ollut myöskään ollenkaan sellainen, jota olin suunnitellut. Se onkin kaikista todennäköisin suoraan myyntiin päätyvä ostos näistä neljästä. Kaipaan, ylläri ylläri, enemmän blingiä :´D

Tämän lisäksi löysin 3 violettia puulaatikkoa, kehyksen, kynttilänjalan ja muutaman photo booth -propsin. Noudin samalla reissulla myös yhden Facebookin hääkirppariostoksistani eli 5 hopeanväristä karkkibuffetkauhaa.

Lisää kirppislöytöjä.

Kävin kirpputoreilla myös Jyväskylässä viikonloppuna ja sieltäkin mukaan tarttui tavaraa, mm. viskikarahveja, astioita karkkibuffaan ja tämä sievä open/closed-kyltti, jonka ajattelin sijoittaa karkkibuffettiin:

Hopeinen kiinni/auki-kyltti.

Olipas muuten ihan tosi mukava viikonloppu Jyväskylässä. Pääsin viettämään ihanan kaasoni kanssa laatuaikaa joogaten, saunoen, shoppaillen, ravintolassa syöden ja yöelämässäkin piipahtaen. On ne vaan tällaiset tyttöjenviikonloput välillä poikaa! :)

Loppukaneettina: Käykää hyvät ihmiset kirppareilla! Koskaan ei tiedä millaisia löytöjä siellä tekee! :)

perjantai 14. marraskuuta 2014

Hoi Keski-Suomen morsmaikut!

Heippa Keski-Suomi! Ajelen tänään Oulusta Jyväskylään ja nyt teillä olisi oiva tilaisuus suositella allekirjoittaneelle kauppoja tms., jotka tulevan morsiamen kannattaisi Keski-Suomessa käydä katsastamassa :) Kaikki ideat ja ehdotukset on tervetulleita! Tiedätkö esim. jonkun kivan askartelukaupan, kirpputorin tai vaikkapa realisointikeskuksen, jossa vois kuluttaa aikaansa ja tehdä löytöjä? Vinkkaa! :)

torstai 13. marraskuuta 2014

Tämä tyttö on pistäny tuulemaan!

Nymmääsentein. Nimittäin vähän salapolliisityötä (niinku meillä täällä Oulussa päin sanotaan ;)) Keken selän takana ja buukkasin erään tuttavamme napsimaan meistä muutaman talvisen kihlajaiskuvan lähikuukausina. Takaraivossani on jo pidemmän aikaa kaihertanut ajatus pariskuntakuvien otattamisesta ja nyt me sellaiset saadaan, jee! Kekekin suostui kuvaukseen mukisematta :) 

Onhan se ehkä vähän hassua ottaa kihlajaiskuvia melkein vuosi varsinaisen kihlautumisen jälkeen, mutta hälläväliä. Näin me saadaan kivojen kuvien lisäksi vähän harjoitusta hääkuvauksia varten. On kiva saada meistä talvisiakin kuvia, kun luonnollisesti hääkuvat tulevat olemaan kesäisiä häiden ajankohdan takia. Nyt tässä sitten vain odotellaan luontoäidin tipauttavan meille hieman lunta maahan edes hetkeksi :) Sään takia juuri päädyimmekin oululaiseen kuvaajaan, jotta hän voi lyhyelläkin varoitusajalla sopivan sään sattuessa tulla kuvat meistä ottamaan.

Kuva

Viime viikolla laitoin lisäksi tarjouspyyntöjä Oulun ja lähialueiden bändeille ja kiitettävän moni onkin mulle jo vastauksen lähettänyt. Aika paljon bändejä oli vielä vapaana meidän hääpäivänämme, mikä oli oikein positiivinen yllätys, sillä pelkäsin suurimman osan olevan jo varattuja. Nyt onkin sitten valinnanvaikeus, kun aika monta hyvää vaihtoehtoa on tarjolla...

Pitopalvelujen kanssa sen sijaan ei ole ihan yhtä hyvä tilanne. Laitoin suht moneen paikkaan tarjouspyyntöä ja aika monesta on myyty ei oota. Yhdeltä olemme jo saaneet tarjouksen ja muutamasta on luvattu olla lähiaikoina yhteydessä. Pidetään peukkuja, että sopiva keitraaja löytyy eikä meidän tarvitse itse alkaa häiden eväitä vääntämään. Itseäänhän tässä vaan saa syyttää, kun emme aiemmin ole tarjouspyyntöjä laittaneet, vaikka aikaa on ollut yllin kyllin. Sen siitä saa, kun on saamaton. 

Sen sijaan sekä kampaaja että meikkaaja on alustavasti varattuina. Hiukan on asiat näiden suhteen vielä auki, mutta ihanaa, että ovat edes jossain määrin hoidossa. 


Kuva

Lisäksi ollaan mietitty kaasojen pukeutumista ja ehdotin äitilleni, jos hän ompelisi heille mekot. Olen täysin ihastunut ns. infinity-mekkoihin ja kovasti tahtoisin sellaiset kaasojeni ylle. Teemaväreissä tietenkin mielellään ;) Äitini lupasi testata mekon tekoa ensin itselleen, jotta näemme millainen lopputuloksesta tulisi. Ihana äiti! <3

Kuva

Vähän aiheen ohi kerron vielä, että sain vihdoin varattua kirpparipöydän ja ensi viikolla mun on pakko viedä rompetta sinne myyntiin. Jee! Ja kummipoikamme syntyi viime viikolla. Me odotetaan Keken kanssa molemmat innolla hänen tapaamistaan <3

Lisäksi meillä on yksi aika mullistavakin juttu tässä suunnitteilla. En kuitenkaan valitettavasti voi kertoa siitä vielä täällä blogin puolella tässä vaiheessa enempää. Lupaan kuitenkin infota teitä kaikista enemmän ja vähemmän mullistavista asioista jahka ne etenevät. 

Antakaa anteeksi, jos täällä blogin puolella on välillä pienoista hiljaisuutta ilmassa. Se tarkoittaa vain sitä, että morsiamen päässä käy kova suhina. Pus pus! <3

lauantai 1. marraskuuta 2014

Meidän häiden hääperinteet

Vasemmalla kädellä -blogin Feline kirjoitti alkuvuodesta hääperinteistä ja siitäpä sain minäkin ajatuksen kirjoitella samantyylisen postauksen tänne oman blogini puolelle. 

Meidän häissä tulee olemaan hääperinteitä, sillä uskon vieraidemme arvostavan niitä ja olemme itsekin Keken kanssa jossain määrin perinteisiä, joten hääperinteiden mukanaolo häissämme tuntuu enemmän kuin luonnolliselta ja oikealta. Lisäksi täytyy myöntää, että olen hiukan taikauskoinenkin ;)

Tässäpä siis pohdintojani hääperinteistä ja niiden näkymisestä häissämme. 


1) Morsiuskimpun ja sukkanauhan heitto

Nämä nähdään meidän häissä ehdottomasti. Muutama vuosi sitten kaasoni ja Keken bestmanin häissä minä sain kimpun (pientä sopupeliä oli tosin tahtomattani ilmassa ;D) ja Keke kaappasi komeasti sukkanauhan. Erityisesti siitä lähtien meitä on kiusoiteltu naimisiinmenosta ja tuntuisi oudolta, jos kimpun- ja sukkanauhanheittoa ei häissämme nähtäisi. En usko hankkivani erillistä heittokimppua, vaan luovun omasta kimpustani. Tosin en vielä tiedä heitänkö kimpun perinteisesti vai esim. ojennanko sen ringissä ympärilläni pyörivistä naisista yhdelle. Tähänkin on useita vaihtoehtoja ja tapoja.

Meillä on ainakin tuo yksi Keken nappaama sukkanauha tallessa ja voi olla, että Keke heittää häissämme sen. Tosin netti on pullollaan kauniita sukkanauhoja, joten voi olla, etten voi vastustaa kiusausta ja tilaan uuden sellaisen :)

Kuva

2) Ryöstö

Toivon, että häissämme nähdään jokin ryöstö. Oikeastaan mulle ei ole väliä onko se morsiamen, sulhasen, hääparin, anoppien, appiukkojen, boolimaljan, bändin vai minkä ryöstö, mutta joka tapauksessa olisi kiva, jos joku sellaisen järkkäisi. Kuitenkin niin, että kukaan ei joudu mitään sairaan noloa tekemään lunastaakseen ryöstön kohteen takaisin. Nololla tarkoitan esim. tahdonvastaista yksinlaulua, rakkausrunoa tms. Kivointa olisi ehkä, että tehtävää joutuisi pääsisi suorittamaan useampi ihminen eikä kukaan joutuisi valokeilaan yksinään.


3) Häävalssi

Tästä olemme Keken kanssa ehkä vielä tässä vaiheessa hiukan eri mieltä. Keke on perinteisen häävalssin kannalla, kun taas minä toivoisin ehkä ennemmin, että tanssisimme vaikka ns. hitaita jonkun kauniin kappaleen tahtiin. Asia ei kuitenkaan ole minulle äärettömän tärkeä, joten voi olla, että myönnyn häävalssiin. Myös enimmistö ystävistäni ja sukulaisistani, joiden kanssa asia on tullut puheeksi, on ollut sitä mieltä, että häävalssi sen olla pitää :)

Kuva

4) Hääkakun leikkaus ja jalan polkeminen

Kakunleikkaus toki suoritetaan ja uskoisin, että poljetaan myös jalkaa. Ehkä. En oikein tiedä tästä vielä.

Kuva

5) Vieraiden pukeutuminen

Mulle on se ja sama, jos joku haluaa pukeutua häissämme punaiseen tai mustaan. Kirkkaanpunaistahan on joskus aikoinaan sanottu rakastajattaren väriksi ja musta yhdistetään usein hautajaisiin, joten kumpaakaan ei ilmeisesti etiketin mukaan suositeltaisi häissä käytettävän. Koko valkoista pukua saattaisin vähän ihmetellä, mutta tuskinpa sekään minua sen enempää häiritsisi, ainakaan esim. jollain lapsivieraistamme. Tietenkin toivon, että vieraat pukeutuvat häihin juhlavasti, mutta kyseessä on rennot häät, joten kokopitkille mekoille ja muille krumeluureille ei ole mielestäni todellakaan tilausta eikä tarvetta.


6) Jotain vanhaa, jotain uutta, jotain lainattua, jotain sinistä

Tästäkin perinteestä haluan pitää kiinni. En ole tosin vielä ollenkaan miettinyt, että mikä ois mitäkin. Jos päädyn huntuun, tulee jotain lainattua mitä luultavimmin olemaan kaasoni huntu. Jotain sinistä olen ajatellut ehkä sukkanauhaan tai esim. varpaankynsiin. En kovin näkyvälle paikalle kuitenkaan. Jotain uutta voisi olla vaikkapa hääpukuni. Jotain vanhaa... Hmm... Eiköhän sekin jostain löydy :)

Kuva

7) Morsiamen ja sulhasen nukkuminen erillään ennen häitä

Tämä luultavasti toteutuu, vaikken sillä tavalla ollutkaan ajatellut tämän olevan perinne. Mutta siis uskoisin, että yövyn kaasojen kanssa meillä kotona häitä edeltävän yön ja Keke saa painella evakkoon esim. bestmanille tai vanhemmilleen :) Minusta on ihana ajatus, että fiilistelemme kaasojen kanssa yhdessä edeltävän yön, kenties saunomme, rentoudumme, otamme lasin kuohuvaa jne.


8) Sulhanen ei saa nähdä morsiuspukua ennen kirkkoa

Tämän suhteen haluaisin olla perinteinen. Viime aikoina olen kuitenkin alkanut miettiä asiaa käytännön kannalta ja kenties olisi helpompaa ottaa potrettikuvat ennen vihkimistä. Näin vältyttäisiin vieraiden odotuttamiselta juhlapaikalla kirkon jälkeen. Jotenkin olisi vaan kuitenkin niin kovin romanttista, jos Keke näkisi minut morsiuspuvussani vasta kirkon käytävää pitkin astelemassa iskän käsipuolessa. Aika näyttää, mihin tässä päädytään.


9) Huomenlahjat

Huomenlahjat on mielestäni ihana ajatus ja luulen, että sellaiset hankitaan. Paitsi jos ollaan ihan, anteeksi ruma kielenkäyttöni, persaukisia häiden alla ja niihin ei ole varaa :D


Summa summarum. Näistä yhdeksästä tähän listaamastani perinteestä meille on näillä näkymin tulossa ehkä kahdeksan :D Ainoastaan vieraiden pukeutuminen on sellainen asia, jolla ei ole minulle niin merkitystä. Tällä mittarilla taidamme siis olla aika perinteinen pariskunta, kuten postauksen alussa mainitsinkin, heh :)

perjantai 31. lokakuuta 2014

Häiden ehdottomat nou nout

Tämä teksti on odotellut luonnoksissa jo jonkin aikaa julkaisemistaan. Mun on välillä vaikea tehdä päätöksiä häiden suhteen. Päätöksentekoa vaikeuttaa kaikki ihanat ideat, joita netti blogeineen, Pinteresteineen ja muineen on väärällään. Kuitenkin mulla on ollut häiden suhteen alusta asti joitakin juttuja, jotka on ehdottomasti nou nou -listalla. Luin toissapäivänä Two less fish in the sea -blogin Idan postauksen samaisesta aiheesta ja siitä rohkaistuneena ajattelin vihdoin avata omaakin sanaista arkkuani. 

Tarkoituksenani ei ole loukata ketään. Eikä se, etten tahdo jotain tiettyä juttua meidän häihimme, missään nimessä tarkoita sitä, että tykkäisin huonoa siitä, että tuo tietty juttu olisi osana jonkun muun häitä. Arvostan sitä, että hääpäri järjestää itsensä näköiset häät, ja jos joku asia ei sovi meidän häihin, ei se tarkoita, etteikö se sopisi kenenkään häihin. Älkää siis pliis kukaan vetäkö herneitä tai muita palkokasveja nenäänne tästä postauksestani. En halua pahoittaa kenenkään mieltä. Anteeksi jo etukäteen, jos kuitenkin niin tahtomattani teen. 

No niin, let's mennään. Meidän häissä ei tulla näkemään:

1) Ikean kaksipuolisia Tolsby-kehyksiä. Juu, kyllä niistä varmasti saisi koristelemalla ihan kivannäköiset ja helposti teemaan/teemaväreihin sopivat, mutta olen nähnyt niitä Facebookin hääkirppiksellä myynnissä aivan liikaa, joten one word: kyllästyminen. Sama juttu Snärtig-maljakoiden kanssa. Tämän lisäksi ne ovat mielestäni aika, no, rumia.


Kuva


Kuva

2) Sydämiä. Tai saatetaan niitä pienissä määrin nähdä. Hyvinhyvinhyvin tarkkaan harkituissa paikoissa. Jotenkin taidan vaan olla allerginen niille. Varsinkin tällaisille perinteisille kirkkaanpunaisille. 


Kuva


Kuva. Tämä vielä menettelee, vaikka onkin perinteinen punainen.


Kuva. Tämä vähän moderninpi taas on ihan kiva...

3) Vaaleanpunaista. Mä en ole vaaleanpunainen ihminen. Okei, mun juoksupipo on pinkki ja on se joissain pienissä yksityiskohdissa ihan jees, mutta meidän häihin sitä väriä ei tule missään muodossa. Luulen, että sulhanenkin on tähän päätökseen ihan tyytyväinen ;) 

Damn. Tuleepas sittenkin. Mun on pakko saada karkkibuffettiin vaaleanpunaisia ufoja, mutta that's it :) Ja tietty, jos joku vieraista haluaa pukeutua pinkkiin, niin se ei ole kiellettyä :)


Kuva

4) Mies+nainen -kakkukoristetta. Ei humoristista, jossa toinen osapuoli kiskoo toista jalasta. Ei romanttisesti suutelevaa pariskuntaa. Ei minkäänlaista. Sellaista voin harkita, jossa henkilöt ovat "sarjakuvamaisia" tai muuten söpöjä/erilaisia, mutta tällaisia ns. oikean näköisiä ihmisiä meille ei tule.


Kuva

5) Tylli- tms. 80-lukuhenkinen kaari. Tarviiko tätä perustella? :D


Kuva

Kuva


Kuva


Kuva. Tällainen modernimpi kaari on ihan kaunis.


Kuva. Tämäkin on kiva.

6) Hartiahuiveja kaasoilla. Tai toki jos he ihan välttämättä sellaiset haluavat, niin tietenkin saavat, mutta jotenkin ne on mun mielestä monesti ikään kuin irrallaan muusta pukeutumisesta. Elokuussa ei myöskään mitä luultavimmin ja toivottavimmin ole vielä kauhean kylmä niin toivon, että kaasoni selviävät kemuista ilman moista. Hankitaan varalle vaikka neuletakit tms., jos tarve vaatii. Tähän nyt joku tietenkin sanoo, että eihän kirkkoon saa mennä paljain olkapäin. No joo. Eihän se kai ole suositeltavaa, mutta jospa tuossakin asiassa oltaisiin jo siirrytty 2010-luvulle ja virheestä ei joutuisi ikuiseen kadotukseen ;)

Kuva

Jos meidän häät olisivat talvella, voisin antaa huiveille armoa. Ja kaveriksi vielä tuollaiset ihanat lapaset. Niiiin söpöt!

Kuva. Aivan ihanat lapaset!

7) Vieraita tai hääparia nolaavia ohjelmanumeroita. Toivoisin, että häissämme olisi joku ryöstö, mutta ryöstetyn kohteen palauttamistehtävän en haluaisi olevan laulamista, runonkerrontaa tai muuta ahdistavaa. Eikä pakollinen laulaminen muussakaan kohtaa häissä ole mielestäni suotavaa. En myöskään jaksaisi lakananviikkausleikkiä, säärten tunnustelu -leikkiä tai virolaisia lemmenohjeita. Paljon kivempia ja ei-niin-nähtyjä ohjelmanumeroita kehiin mieluummin! Sellaisiakin kun varmasti on :)

8) Puupölkkyjä pöydissä. Oikeastaan mua vähän ärsyttää, etten mä halua tällaisia. Ne olisivat suht helposti toteutettavissa ja sopisivat häidemme miljööseen, mutte jostain syystä en vain näe niitä osana häitämme.


Kuva

9) Ohjelma/menukolmioita pöydissä. Haluaisin keksiä tilalle jotain tuoreempaa ja erilaista. Tämän ajatuksen saatan kyllä jossain kohtaa joutua pyörtämäänkin, mutta ainakin tällä hetkellä fiilis on nou nou pöytäkolmioille.


Kuva

10) Pioneja, jotka tuntuvat olevan kovassa huudossa tällä hetkellä. Tykkään enemmän esim. neilikoista, harsokukasta, hortensioista ja daalioista, jotka taitavat kaikki olla pioneja edullisempiakin. Tai riippuu toki vuodenajasta, mutta ainakin meidän häiden aikaan. 


Kuva

11) Värillistä hääpukua. Helppohan mulla toki nyt on näin sanoa, kun puku on jo hankittu, mutta jo ennen puvun löytymistä olin sitä mieltä, että hääpukuni tulee olemaan valkoinen. En halunnut edes mitään yksityiskohtia kuten kirjailuja, vyötä tai alushametta värillisenä. 


Kuva


Kuva

12) Save the Date -kortteja. Tällä hetkellä ajatukseni on, että ne ovat vain turhaa rahanmenoa, vaikka kauheasti kaikkia kivoja ideoita netistä löytyykin näiden toteuttamiseen. Uskon, että häiden ajankohdasta tulee puhuttua sen verran monen kanssa, että jospa edes suurin osa tajuaa laittaa hääpäivämme kalenteriin ylös ihan ilman erillistä muistutusta. Fingers crossed! :)


Kuva

13) Ammattilaisvideokuvaajaa. Ei taida budjetti venyä sellaiseen. Ja toisaalta mua myös ehkä hiukan ahdistaa katsoa itseäni videolta, ja varsinkin kuunnella. Toivon kuitenkin, että joku tuttu taltioisi elävääkin kuvaa ainakin vihkitilaisuudessa.

Kuva

14) Boolia. Jos meille viinin ja mietojen alkoholijuomien (ja viskien ja kahvin avecien ja ja ja...? :)) lisäksi tulee jotain muuta alkoholia, niin ehkä sangriaa. Syynä se, että en muista koskaan maistaneeni oikeasti hyvää boolia. Toisaalta tässä voin hyvinkin tulla vielä toisiin aatoksiin, jos löydän kivoja boolireseptejä. 

Kuva

15) Tiaraa morsiamella. En ole enää prinsessa enkä pikkutyttö, joten en näe sellaista kutreillani hääpäivänä. Jonkinlaisen muun hiuskorun haluan kuitenkin ehdottomasti.

Kuva

Että semmottii. Saa nähdä kuinka moni näistä asioita sitten aikuisten oikeasti jää häistämme pois. Luulen, että suurin osa, mutta on seassa muutama sellainenkin, jonka suhteen voin vielä muuttaa mieltäni :)