perjantai 22. elokuuta 2014

Hiusten halkomista

Kuva täydellisestä hääkampauksesta on suht selkeänä mielessäni, mutta kuka tämän visioni sitten toteuttaisi hääpäivän aamuna? 

Ihana serkkuni valmistui viime keväänä parturi-kampaajaksi ja mielelläni luottaisin tehtävän hänelle. Voisimme harjoitella kampausta ennen hääpäivää niin usein kuin haluaisimme, sillä asumme samalla paikkakunnalla. Luotto häneen on kova ja olen varma, että hän tekisi virheetöntä jälkeä. Tämän lisäksi serkkuni voisi tulla tekemään kampauksen hääpäivänä meille kotiin, jolloin välttyisin hääpäivän aamun reissaamiselta Ouluun ja takaisin. 

Tätä päätöstä varjostaa kuitenkin kaksi asiaa. Ensinnäkin, saisimmeko varmasti hommattua tarpeeksi hyvät ja ennen kaikkea kestävät muotoilu- ja pohjustustuotteet kampauksen alle? Kyllä varmastikin, mutta ne pitäisi sitten ostaa omaksi. Tosin hyville pohjustustuotteille on varmasti jatkossakin käyttöä, joten hukkaan ne eivät kyllä siinä mielessä missään nimessä menisi. Toinen ja ehdottomasti se painavampi asia on, että en millään haluaisi kuormittaa serkkuani hääpäivän aamuna. Pitäähän hänen valmistautua juhliimme itsekin, ja jos hän lupautuisi laittamaan minun hiukseni, tarkoittaisi se aikaista heräämistä ja ylimääräistä stressiä mun kampauksen onnistumisesta. 

Mulla on myös yksi hyvä ystävä, joka on useampaankin otteeseen tehnyt mun hiuksille taikojaan erinäisiä tilaisuuksia varten, mutta hän ei tuntunut olevan kovin innokas meidän hääpäivänä kampaajan roolia ottamaan. Ja sen ymmärrän kyllä ihan täysin. Tämä samainen ystäväni on myös todella taitava meikkaaja.


Kuva

Mulla on myös luottokampaamo Oulussa: UniQuu. Tässä kampaamossa kävin mm. toissa syksynä laitattamassa hiukseni ja meikkini, kun ystäväni meni naimisiin. Tosin se kampaaja, joka minut viimeisteli juhlakuntoon tuolloin, ei tietääkseni enää työskentele kyseisessä paikassa. Tällä hetkellä siellä on yksi kampaaja, jolla olen käynyt monet monet kerrat ja jokin aika sitten siellä aloitti uusi kampaaja, jonka luona en kuitenkaan vielä ole käynyt käsittelyssä. 

Enkä edes tiedä, tekeekö tuo luottokampaajani lainkaan meikkejä. Pelkään, että ei. Ihanteellisintahan olisi nimittäin se, että jos päädyn tähän kampaamovaihtoehtoon, tehtäisiin meikkikin samassa paikassa. Näin välttyisin useassa paikassa ravaamiselta. 

Muista Oulun kampaamoista mulla on viime vuosilta aika vähän kokemusta, sillä olen käyttänyt vain tuon lempikampaamoni palveluita ja kahdella edellisellä kerralla hiukseni on värjätty ja leikattu serkkuni toimesta. Joskus aikanaan olen käynyt Ponnarissa, Jörö-Jukassa ja Tuccabajassa vaihtelevin kokemuksin ja tuloksin. Parturi-Kampaamo Omaa olen kuullut kehuttavan hääblogeissa. Hyvä ystäväni taas käyttää Goalasin palveluja. Suosituksia hyvistä kampaamoista otetaan mielellään vastaan :)

Tätä asiaa täytyy vielä pohtia. Ankarasti. Ja tietty kysyä vielä serkultakin, että olisiko hän edes kiinnostunut tuon suuren vastuun morsiamen hiuspehkosta hääpäivänämme ottamaan :) Se on kuitenkin varmaa, että itse en hiuksiani aio hääpäivän aamuna laittaa, joten joku tuohonkin hommaan on pestattava.

4 kommenttia:

  1. Mäkin niin haluaisin että joku tulis meille himaan laittamaan mun frisyyrin kondikseen! Mulla ei edes ole ketään luottokampaajaa, kun ei ikinä uskalla käydä kampaajalla. Kaipa se pitää alkaa puskaradiosta tiedustelemaan että mikä näillä suuntimilla ois hyvä kampaamo ja sinne mennä tiedustelemaan että tulisko ne kotiin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se ois kyllä niin luksusta, kun ei tarvis liikkua kotoa mihinkään hääpäivän aamuna!

      Mullakin meni aika pitkään ennen kuin löysin oman suosikkikampaamoni. Siellä oli yhdessä välissä jopa kolme kampaajaa, jotka kaikki peräjälkeen tekivät musta tyytyväisen asiakkaan :) Harvinaista löytää noin hyvä paikka! Mutta siis puskaradion kautta se minäkin aikanaan tuon kampaamoni löysin, joten sinne vaan rohkeasti. Kyllä sullekin varmasti se oikea löytyy! :)

      Poista
  2. Silkkitukka laittoi sinulla voittajkampauksen vanhojentansseihin, muistatko😊








    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että, kyllähän minä toki muistan! <3 Ja hieno kampaus se olikin! En kyllä turhaan sitä palkintoa voittanut! :) Muistan myös sen, kuinka mun piti tulla aamulla paikalle muistaakseni tuntia ennen muita wanhojentanssijatyttöjä, jotta rullat ehtivät vaikuttaa tarpeeksi pitkään tähän mun turkasen taipumattomaan tukkaan :D

      Poista

Kiitos kaunis kommentistasi! <3 Et tiedäkään, kuinka se lämmittää mieltäni!