perjantai 23. toukokuuta 2014

Hääpukuliikkeet Tukholmassa

Lennot varattu! Woohoo! Mennään äitin ja pikkuveljen kanssa Tukholmaan kesäkuun eka viikolla muutamaksi päiväksi. En malta odottaa! :)


Viimeisimmältä Tukholman reissulta, kesällä 2010.

Tukholman ostosmahdollisuudet tuntien emme tietenkään voi jättää tilaisuutta käyttämättä, joten ainakin parissa hääpukuliikkeessä olisi tavoitteena käydä. Koska pikkuveli ei välttämättä arvosta pukujen sovitusta yhtä paljon kuin minä tai äiti (kröhöm :)), en kuitenkaan viitsi pyhittää koko matkaamme hääpuvuille. Nyt täytyisikin siis päättää, missä liikkeissä vierailla.

Netistä löysin jonkin verran keskusteluja Tukholman hääpukuliikkeistä, mutta useat niistä olivat valitettavan vanhoja. Joten jos jollain teistä rakkaista lukijoista on kokemuksia aiheesta, niin olisin enemmän kuin kiitollinen, jos jakaisit ne kanssani :)


Muutaman päivän salapoliisityön tuloksena löysin tällaisia morsiuspukuliikkeitä Tukholmasta:


Bridal Outlet 

Ropstensslingan 11 D, Hjorthagen (400m Silja Linen terminaalista)

Ei ajanvarausta. 
Ei sovitusmaksuja. 
Huomioi, että kyseessä on Outlet-myymälä, joten kannattaa varautua siihen, että pukuja voi joutua sovittamaan itsekseen ilman myyjien apua. Makutuomarin on siis suotavaa olla mukana.
Myös isoja kokoja.
Hiukan kauempana keskustasta. 
Liike saa keskustelupalstoilla paljon positiivista palautetta!
Suomea puhuvaa henkilökuntaa. 
Auki ke-su.


Bröllopsbutiken 

Sankt Eriksgatan 74, Vasastan
Ilman ajanvarausta ts. pukujen sovitus tapahtuu suurimmaksi osaksi omatoimisesti ilman myyjää.
Jos haluaa, voi varata 500 kruunua maksavan konsultaatioajan ti klo 11-16. 
Myös lauantaisin vain ajanvarauksella. 
Valikoimaa kehutaan netin keskustelupalstoilla suureksi.
Palvelun taas sanotaan olevan hyvinkin vaihtelevaa.


Côsmos Bröllopsexperterna 

Norr Mälarstrand 36, Kungsholmen
Varaa sovitusaika etukäteen. 
Esiintyy keskustelupalstoilla harvemmin. 
Yleisesti ottaen ehkä ei niin positiivisia kommentteja.


Drottninggatan Brud & Fest 

Drottninggatan 81, Norrmalm
Ilmeisesti sovitusaika tulee varata etukäteen (tästä ei mainintaa nettisivuilla, mutta keskusteluja aiheesta löytyy). 
Keskeinen sijainti. 
Palvelua moititaan jossain määrin ammattitaidottomaksi (henkilökunnalla mm. epäselvyyttä hinnoista yms.).


Garamaj Bröllop & Fest 

Birger Jarlsgatan 44, Norrmalm/Östermalm
Varaa sovitusaika etukäteen. 
Sovitus maksuton puvun oston yhteydessä, muutoin maksullinen. 
Näyttäviä ja hiukan kalliimpia pukuja. 
Myös hiukan isompia kokoja. 
Erittäin ammattitaitoinen ja rehellinen henkilökunta.
Varsinkin omistaja sanoo suoraan, mitä ajattelee, minkä jotkut voivat kokea epämiellyttäväksi.


KiK 

Sankt Eriksgatan 96, Vasastan 
Ilman ajanvarausta ma-pe klo 16-18 ja la klo 11-15. 
Vasta kun on käynyt kerran liikkeessä ilman ajanvarausta, voi varata sovitusajan. 
Pieni liike.
Liikkeessä myydään heidän omia pukujaan. 
Palvelua yleensä ottaen kehutaan keskustelupalstoilla. 
Valokuvaus kielletty.


LILLY

Birger Jarlsgatan 40, Norrmalm/Östermalm
Varaa sovitusaika etukäteen. 
Pienehkö liike.
Klassisia pukuja. 
Hyvät nettisivut, joissa kuvia puvuista hintoineen. 
Kokemukset vaihtelevat, mutta monesti positiivisia.


Milagro de Nahrin

Karlavägen 38, Östermalm
Sekä ajanvarauksella että ilman. 
Lauantaisin vain ilman ajanvarausta. 
Hiukan kalliimpia merkkipukuja enimmäkseen. 
Yleensä hyvä ja ammattitaitoinen palvelu. 
Ilmeisesti saa valokuvata.


Royal Högtidskläder 

Linnégatan 31, Östermalm
Ajanvarauskäytäntö ei käy mistään ilmi.
Tosi suppeat nettisivut. 
Keskustelupalstoilta ei löydy kommentteja oikeastaan lainkaan.


Stockholm Brud & Fest 

Hornsgatan 132, Södermalm
Ei ajanvarausta. 
Pukuja laidasta laitaan niin edullisempia kuin tyyriimpiäkin. 
Myös isoja kokoja. 
Keskustelupalstoilla niin negatiivista kuin positiivistakin palautetta.


White - Brud & Fest 

Norr Mälarstrand 22, Kungsholmen
Sekä ajanvarauksella että ilman. 
Aika pieniä kokoja. 
Hiukan kalliimpia pukuja. 
Useilla ei niin hyviä kokemuksia paikasta.
Omistaja on suorasanainen ja rehellinen, eikä viljele turhia myyntipuheita, minkä joku voi kokea töykeäksi.


Zelini Brud & Fest

Kungsholmsgatan 6, Kungsholmen
www.zelini.se

Ilman ajanvarausta. 
Myyvät omia Zelini-merkkisiä pukujaan. 
Suljettu su-ma.
Positiivista palautetta keskustelupalstoilla.


Tässä vielä linkki karttaan, johon olen merkannut liikkeet niiden sijainnin hahmottamista helpottaakseni.

Päivä oli kaunis, mutta tuulinen.

Kaikilla näillä liikkeillä on toimivat nettisivut, mistä päättelisin niiden olevan vielä pystyssä, vaikka osa niistä esiintyy vanhoissakin nettikeskusteluissa. Aion itse kuitenkin vielä laittaa kiinnostaviin liikkeisiin sähköpostia ja varmistaa niiden aukioloajat sekä mahdollisesti varata sovitusajan, ja suosittelen muidenkin tekemään näin. Täytyy myöskin kysyä veloitetaanko sovituksesta maksua (ainakin Garamajssa veloitetaan, jos ei osta sieltä samalla kertaa pukua).

En merkannut ylläolevaan listaan erikseen, mitä hääpukumerkkejä missäkin liikkeessä myydään. Kauppojen nettisivuilta löytyy aiheeseen liittyen lisätietoa, mikäli olet kiinnostunut juuri tietyn valmistajan puvuista. 


Kuninkaallisten häiden huumaa :)

Liikkeet ovat yleisesti ottaen auki arkisin n. klo 11-18 ja lauantaisin n. klo 10-15. Sunnuntaisin ne ovat useimmiten suljettuja (ja arkipyhinä). Keskustelupalstoilla suositeltiin pukukaupoissa vierailua arkipäivisin. Lauantait ovat useissa putiikeissa todella ruuhkaisia, joten palvelukaan ei noina päivinä varmastikaan ole parhaimmillaan.

Yleisesti ottaen Tukholman hääpukuliikkeiden tasoa muuten moitittiin keskustelupalstoilla. Useat kuitenkin kehuivat Tukholman ulkopuolella sijaitsevia morsiuspukumyymälöitä (esim. Princessa Södertäljessä), joten jos vietät Tukholmassa pidemmän ajanjakson, kannattaa vierailla myös kaupoissa, jotka sijaitsevat kauempana keskustasta.

Laitoin tuohon kokoamaani listaan sellaisen yleisen mielikuvan ja fiiliksen, joka mulle liikkeestä jäi keskustelupalstakommenttien perusteella. Jokaista putiikkia kuitenkin varmasti sekä kehuttiin että haukuttiin palstoilla, sillä kokemuksia on tunnetusti yhtä paljon kuin on pukujen sovittajiakin. Joku toinen on voinut olla erittäin pettynyt jonkin kaupan palveluun, kun taas joku toinen on kokenut sen äärimmäisen hyväksi. Voin kokemuksen syvällä rintaäänellä sanoa, että samassakin liikkeessä voi saada hyvinkin eritasoista palvelua myyjästä ja päivästä riippuen, jopa Suomessa. Kaikista parasta ja suosittavinta olisi tietenkin, että jokainen vierailee liikkeissä itse paikan päällä ja muodostaa mielipiteensä vasta sen perusteella.


Huh, mikä kilometripostaus! Otan tavoitteeksi pommittaa putiikkeja postilla tämän viikonlopun aikana ja palaan asiaan jahka suunnitelmat etenee :)


6 kommenttia:

  1. Vitsit miten hyviä vinkkejä oot tuohon koonnut ! :) Innolla odottelen jo kokemuksia sitten sieltä Tukholman päästä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, onpa ihana kuulla, että joku on tästä aiheesta kiinnostunut! :) Laitan kokemuksia heti reissun jälkeen tulemaan.

      Poista
  2. Hei! Uskomatonta, meillä on taas samat suunnitelmat! :) Oon menossa just 6.6.-10.6. Tukholmaan ja ajattelin käydä muutamissa hääpukuliikkeissä katselemassa. Teit tavallaan työn puolestani ja pystyin ottamaan suoraan sivultasi ylös kiinnostavimpia liikkeitä :) Kiitos siis tästä! :) Mukavaa Tukholmaa ja ehkä jopa törmäillään siellä! :)
    -Mia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikeesti! Miten meillä voi taas olla samat suunnitelmat? :D Ihan hullua! :)

      Olepas hyvä vaan! On ilo olla avuksi :) Ihanaa reissua sullekin! Ja ehkä tosiaan törmäillään siellä ;)

      Poista
  3. Onneks ne onki niin hyviä suunnitelmia ni ei haittaa jos on samoja :D Kiitti, varmasti tulee kivaa Tukholmassa meillä ja teillä! :)
    -Mia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, huiput on suunnitelmat molemmilla! ;D Ylihuomenna reissuun lähtö, jee! :)

      Poista

Kiitos kaunis kommentistasi! <3 Et tiedäkään, kuinka se lämmittää mieltäni!