keskiviikko 28. toukokuuta 2014

Hääpukuliikkeet Tukholmassa jatkuu...

Laitoin joihinkin Tukholman hääpukuliikkeisiin sunnuntaina sähköpostia. Muutamasta ollaan jo vastattu, mutta suurimmalta osalta vastauksia edelleen odotellaan.

Yksi perilläolopäivistämme Tukholmassa on Ruotsin kansallisuuspäivä, jolloin hääpukukaupatkin ovat tietenkin varmasti suurelta osin kiinni. Huomasin kuitenkin viime viikolla, että hiukan kauempana sijaitseva Bridal Outlet on auki myös tuolloin. Joten harkitsemme siellä käyntiä, vaikka ensisijaisesti ajattelimme, että pysymme keskusta-alueella emmekä lähde metsästämään pukuja kauempaa suht lyhyen perilläoloaikamme takia. Sunnuntaina kuitenkin tajusin, että aukioloviesti kansallisuuspäivään liittyen oli hävinnyt Bridal Outletin nettisivuilta, joten laitoin sinne sähköpostia aiheeseen liittyen. Sieltä vastattiin heti maanantaina, että on vielä hiukan epävarmaa, onko kauppa auki vai kiinni kansallisuuspäivänä, mutta he lupasivat olla minuun yhteydessä heti, kun asia selviää. Mahtavaa palvelua! Toivotaan, että saan sieltä lähipäivinä hyviä uutisia :)

Hotellimme sijaitsee Kungsgatanilla, joten ihanteellisin sijainti putiikeille lienee Norrmalmin ja Kungsholmenin alueet. Myös Östermalmin suunnalla tullee pyörittyä. Edellisen postauksen putiikkilistausta nopeasti vilkaisten käy ilmi, että kyseisillä alueilla on kahdeksan potentiaalista liikettä. Ihanteellisinta olisi, jos saisin tarkat sovitusajat varattua niin pystyisimme helpommin suunnittelemaan reissun muutakin aikataulua. 


LILLYssä on alennusmyynnit (lilly.nu).

Eniten mua kiinnostaa näistä kaupoista LILLY, sillä siellä on reissumme aikana alennusmyynnit meneillään ja muutenkin nettisivujen perusteella puvut miellyttivät omaa silmää eikä hintakaan ilmeisesti kirpaise. LILLYstä vastattiin mulle heti maanantaina ja sain varattua sinne sovitusajan. Sovitus on ilmainen ja liikkeessä saa ottaa valokuvia. Sähköpostikirjeenvaihto oli nopeaa, mutta aika vähäsanaista ja niukkaa. Toivotaan, että palvelu pelaa, kun sovituksen aika koittaa!

Milagro ja Garamaj ovat keskustelupalstojen perusteella hiukan kalliimpia liikkeitä, mutta niitäkin harkitsin vakavasti. Varsinkin Milagroa, sillä siellä ei ole sovitusmaksua kuten Garamajssa. Laitoin Milagroon sähköpostia, mutta en ole vielä saanut vastausta. Garamajn päätin kuitenkin jättää näillä näkymin välistä sovitusmaksun vuoksi.

Drottninggatanin Brud & Fest mietityttää hiukan keskusteluissa usein esille tulleen alhaisen palvelutason takia, kun taas Royal Högtidskläderissä mua vaivaa kommenttien ja kokemusten vähäisyys. Drottninggatanin liikkeeseen laitoin viestiä heidän nettisivujensa kautta, mutta en ole saanut vielä vastausta. Royal Högtidskläderin jätän näillä näkymin välistä puhtaasti mielenkiinnon puutteen takia.

Zelini Brud & Fest, White - Brud & Fest ja Côsmos Bröllopsexperterna sijaitsevat Kungsholmenilla. Zeliniin laitoin viestiä heidän nettisivujensa kautta ja sain ystävällisen vastauksen tiistaina. Sinne ei voi varata sovitusaikaa, mutta viestissä sanottiin, että keskellä viikkoa siellä on yleensä rauhallista ja apua satavilla. Sovitus ei maksa mitään ja liikkeessä saa valokuvata. Whitesta ja Côsmoksesta odottelen vielä viestiä.

Toivotaan, että loputkin liikkeet antavat vielä kuulua itsestään. Mutta jos eivät anna, niin käyn sovittamassa pukuja ainakin LILLYssä ja Bridal Outletissä, sekä mahdollisesti Zelinissä, joka sijaitsee suht lähellä hotelliamme. Lupaan laittaa omakohtaisia sovituskokemuksiani myöhemmin tänne blogiin! :)


2 kommenttia:

  1. Ooh mahtavaa! :) sovituakokemuksia odotellessa! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jei, kiva, että kokemukset Tukholman hääpukuliikkeistä kiinnostaa enkä turhaan niistä kirjoittele, hih ;) Lupaan postata sovituskokemuksistani heti reissun jälkeen.

      Poista

Kiitos kaunis kommentistasi! <3 Et tiedäkään, kuinka se lämmittää mieltäni!