Blingblingkynnet

Sillä aikaa kun sulho otti päiväunet laiskanlinnassaan, minä katselin tylsyyksissäni eilisen Voice of Finlandin uusintaa ja lakkailin kynsiä. Lopputulos oli tällainen:

Mitäs tykkäätte? Toimisko hääpäivänä? 

Minulla ei ole koskaan ollut geeli- tms. tekokynsiä, joten tuskin hankin niitä suurta päiväämmekään varten. Minun makuuni tekokynnet ovat jotenkin liian paksuja ja luonnottoman näköisiä, joten ajattelin pärjätä hääpäivänä omilla luonnollisillani. Korkeintaan olen miettinyt, että kävisin laitattamassa kestolakkauksen kynsiini, mutta jos päädyn tähän helppoon tänään kokeilemaani lakkaukseen, taidan pihistää ja kaunistaa kynteni hääpäivän aattona aivan itsekseni.

Tämä lakkaus oli tooosi helppo tehdä! Jopa tämä kärsimätön kynsienlakkaaja, jolla on yleensä lakkauksen jälkeen kynsinauhoissa yhtä paljon lakkaa kuin itse kynsissä, osasi tehdä tämän. Lakkasin ensin Mavalan Super Base -aluslakalla koko kynnen (toki jokin nude tms. vaalea sävy sopisi myös varmasti paremmin kuin hyvin tähän tarkoitukseen) ja sen jälkeen lakkasin kynnen kärjen Seppälästä ostetulla halpisglitterlakalla. Kaikista reippaimmat tietenkin levittäisivät päälle vielä kerroksen päällyslakkaa, joka koventaisi kynnen pinnan ja pidentäisi lakkauksen kestoa, mutta minä en kuulu tänään heihin :) 

Kuten kuvasta näkyy eivät kynsien ulkopuolelle eksyneet lakat erotu ollenkaan. Tällainen lakkaus ei siis vaadi älytöntä tarkkuutta ja lisäksi kyseessä on mukavan nopea toimenpide, mitä arvostan suuresti. Mikä parasta uskon, että lakkaus pysyy siistinä pitkään, koska vaikka siitä lohkeaisi palanen, se tuskin erottuisi liikaa. Kynsillä voi siis hyvinkin vielä tehdä viime hetken askarteluja hääpäivää edeltävänä yönä ;)

Hääkirja - Kirja kaikille, jotka sanovat tahdon!

Eiliseen kihlajaiskaffittelupostaukseen liittyen haluan kertoa vielä yhdestä kihlajaislahjasta, jonka saimme viime viikonloppuna ystäviltäni. Saimme heiltä Teresen Ömanin laatiman täytettävän kirjan hääparille. Kirjan nimi on Hääkirja - Kirja kaikille, jotka sanovat tahdon! 

Hääkirjan kansi.

Tiedätte varmaan täytettävät vauva-albumit, joihin tuoreet vanhemmat kirjoittavat lapsen elämästä (syntymäajan, -painon, -pituuden, ensimmäiset sanat, milloin lapsi oppi kävelemään, lukemaan, kirjoittamaan jne.). Tämä hääkirja on toteutettu samalla idealla, mutta siis lapsen sijaan kohteena onkin hääpari. 

Hääkirjan takakansi.

Kirjan ensimmäinen kappale on nimeltään "Näin tarinamme alkoi", johon hääpari täyttää tietoja mm. ensitapaamisestaan, -suudelmastaan, -treffeistään ja siitä, mihin he ihastuivat puolisossaan ensimmäisenä. Morsian voi esimerkiksi rastia hänelle sopivat kohdat seuraavista hauskasti kuvitetuista vaihtoehdoista: hymy, rahat, peppu, sydän, aivot ja lihakset ;)

Hääkirjan ensimmäinen kappale.

Tämän jälkeen kirja etenee yhteenmuuton, kihlautumisen ja sormusten kautta häiden suunnitteluun, polttareihin ja viimein itse häihin. Morsian ja sulhanen pääsevät kirjaamaan ylös hääpäivän aamun valmistelut, vihkitilaisuuden, häämenun ja itse hääjuhlan sekä -lahjat. Tietysti mukana ovat myös omat osionsa ensimmäiselle päivälle naimisissa ja häämatkalle. 

Aivan erityisen ihana yksityiskohta on mielestäni kirjan loppuvaiheilla oleva osio, johon hääpari voi kirjata ylös, miten he viettävät hääpäiviään aina paperihäistä rautahäihin asti. Lisäksi kirjan lopussa on muutama muovitasku, jonne he voivat säilöä talteen hääkutsun, ruokalistan ja muut häiden paperituotteet.

Hääpäivät.

Tämä kirja on mielestäni oiva muisto niin hääparille itselleen kuin tulevillekin sukupolville, jotka voivat elää kirjan avulla vanhempiensa hääpäivän aina uudelleen ja uudelleen. Eikun täyttelemään siis! :)

Kihlajaiskaffittelut

Vaikka minulla on sellainen tunne, että kihlajaisia ei nykyään enää kovin usein juhlita, päätimme sulhon kanssa järjestää pienimuotoiset kekkerit kihlautumisemme kunniaksi. Lähinnä sukulaisiamme varten, sillä luulen, että monissa perheissä on odotettu tätä ilouutista jo pitkän aikaa ;) Olen itsekin niin iloinen ja tohkeissani siitä, että olemme vihdoin kihloissa, joten miksipä sitä riemua ei sitten jakaisi rakkaimpiensa kanssa! Kutsuimme kahvittelemaan tällä kertaa perheemme ja lähisukumme.

En jaksanut ottaa asiasta sen suurempaa stressiä, vaan tilasin pitopalvelusta voileipäkakun, ja leivoin itse muutaman makean kakun sen lisäksi. Myös äitini oli apuna keksejä ja kuivakakkuja loihtien. Lisäksi hankimme Alkosta muutaman pullollisen kuohuvaa tervetulomaljoiksi.

Vaikka emme olleet varsinaisesti mitään lahjoja pyytäneetkään, tuli niitä silti. Ja ihania tulikin! Esittelen tässä teille niistä muutaman.

Saimme mm. tämän ihanan lemmenlukon...

...joka oli paketoitu kauniiseen pitsillä ja meidän kuvalla koristeltuun sinkkirasiaan.

Lukon mukana tuli lappunen, jossa luki näin: 

"Lemmenlukko on merkki kahden ihmisen rakkaudesta toisiinsa. Perinne on saanut alkunsa Aasiasta ja rantautunut Unkariin ja sieltä pikkuhiljaa muualle Eurooppaan. Rakastavaiset kaiverruttavat nimensä ja tärkeän päivämäärän lukkoon. Sen jälkeen he lukitsevat lukon kiinni sillan kaiteeseen ja sinetöivät näin rakkautensa iäksi. Avain heitetään veteen. Jos liitto halutaan purkaa, avain on ensin sukellettava vedestä, jotta lukko voidaan aukaista ja lupaukset raukeavat. Virallisia rakkauden siltoja on ympäri maailman ja Suomessakin suurimmissa kaupungeissa. Olkoon tämä lukko siis merkki rakkaudestanne ja siitä mitä merkitsette toisillenne." 

Aivan ihana lahja systeriltäni, hänen perheeltään ja mummultani! <3 

Olen jo pitkään haaveillut tällaisesta lukosta. Itse asiassa vuodesta 2007 lähtien, jolloin kävimme sulhon kanssa Riiassa, ja näin siellä alla olevan rakkaudensillan.

Rakastavaisten silta Riiassa.

Meillä on vielä mietinnän alla mihin siltaan kävisimme lukkomme kiinnittämässä. Idea, että lukitsisimme lukon pienen kotikylämme siltaan, kirvoitti hyvä naurut! :) Voisimme sitten vanhana mummuna ja pappana käsikkäin päiväkävelyllä sillalla käydessämme muistella pitkää elämäämme yhdessä. Toisaalta ajatus ulkomaille lähdöstä ja lukon kiinnittämisestä jonkun suuremman kaupungin siltaan on myös houkutteleva. Matkakuumetta meinaa nimittäin pukata, kun luen muiden bloggaajien häämatkasuunnittelmista :)

Tämän hauskan lahjan saimme sulhon isosiskolta ja hänen mieheltään.

Sulho on pienenä poikana lukenut paljon Aku Ankkoja ja tilasin hänelle itse asiassa viime lokakuussa synttärilahjaksi Aku Ankka -lehden vuosikerran, kun hän oli kaipaillut jotain lukemista unilääkkeeksi. Tämä hauska taskukirja sopii meille kuin nenä päähän myös siksi, että sulho harrastaa kalastusta ja kitaransoittoa. Kirjan nimikin on erittäin osuva. Ihanaa, kun ihmiset keksii näin sopivia lahjoja!

Kauniita kukkia.

Vaikken pinkin värin ylin ystävä olekaan, niin nämä sulhon pikkusiskolta ja hänen poikaystävältään saadut kukat ovat kyllä henkeäsalpaavan kauniita!

Lahjapöytä koko komeudessaan (sormusnalle pääsi myös kuvaan).

Saimme todella ihania ja kuin meille räätälöityjä lahjoja. Vielä kerran kiitos niistä kaikista! Kaikista tärkeintä oli kuitenkin saada viettää sunnuntaipäivää rakkaiden läheisten kanssa kihlaustamme juhlien! Häitä odotellessa ;)

Sulhasen kihlasormus

Sulhon kihlasormuksen hankinta oli hitusen hankalampaa kuin minun, vaikka ei sekään onneksi liian vaikeaa ollut :) Samalla kertaa, kun löysimme minulle sormuksen, katselimme myös Kekelle kihlaa, mutta emme sitä sillä kertaa Sunkorusta löytäneet. Siellä olevista vaihtoehdoista mikään ei tuntunut sulholle omalta. 

Hän oli jo etukäteen päättänyt, että sormuksen pitäisi olla aika leveä ja titaania. Tai periaatteessa jokin muukin hopeanvärinen materiaali olisi käynyt, mutta valkokultaa sen ei tarvinnut olla, sillä leveiden valkokultaisten hinta tuntui sulholle liian korkealta. Hän ei myöskään olisi pannut pahakseen, jos sormuksessa olisi jokin persoonallinen yksityiskohta. Ei mitään kiviä tai muuta liian silmiinpistävää, mutta jotain pientä kivaa :)

Viikon päästä minun kihlani löytymisestä lähdimme jälleen sormuskaupoille. Nyt muitakin Oulun kultasepänliikkeitä oli auki. Olimme tosin aika myöhään liikenteessä, joten meillä meinasi tulla kiire kiertää ne läpi. Katsastimme Romeo & Julian, Kultajousen, Sunkorun ja Oulun Korun. 

Olimme hiukan pettyneitä titaanisormusten tarjontaan. Aika harvassa paikassa niitä ylipäänsä oli, ja jos oli niin koot olivat aivan liian isoja. Monessa liikkeessä myyjät sanoivatkin, että joulun jälkeen koot olivat valitettavan vähissä. Ymmärrettävää sinäsä. Katselimme myös mm. terässormuksia, mutta jotenkin olin itse sillä kannalla, että ne ovat aika arkisia (ja liian halpoja) kihlasormuksiksi. 

Emme kuitenkaan luovuttaneet, vaan suuntasimme viimeisenä Oulun Koruun. Olin vähän epäilevällä kannalla, josko sieltä sormusta löytyisi, sillä jotenkin olen saanut sellaisen kuvan, että se on Oulun kultasepänliikkeistä siitä kalleimmasta päästä (ja mehän emme kovin suurella budjetilla olleet liikkeellä). 

Mutta sieltä se löytyi; yksinkertainen, ei liian leveä titaanisormus. Sormuksen keskiosa on harjattua titaania ja reunoilla on kiiltävä pinta. Se on juuri oikealla tavalla hieman erilainen! Ja Oulun kaupungin työntekijänä sain siitä pienen alennuksenkin, mikä ei koskaan ole huono juttu ;)

Sulhon kihla.

Enkös käyttänytkin hienoa kuvausrekvisiittaa tässä kuvassa? ;) Sulho on ahkera videopelien pelaaja, ja joskus pelaamme yhdessäkin. Siinä syy :)

Ps. Olen ollut kipeänä jo monta viikkoa, joten postustahti on ollut surkean hidas. Anteeksi!

Ystävänpäivähehkutus

Aluksi ajattelin, että en jaksa sen kummemmin ystävänpäivästä tänne blogiin edes kirjoitella, mutta pakko oli tulla vielä hehkuttamaan, kun sain niin ihania kukkia sulholtani (ei ole niin kauhean yleistä tässä huushollissa nimittäin, hih :) ). Ihana yllätys! Ja herkkujakin hän oli sairauslomalaiselle kaupasta hakenut. 

Kohta jännäämään Suomen peliä (tai en tiedä onko siinä niin jännäämistä, kun vastustaja on mikä on). Loppu viikonloppu meneekin ihanien sukulaislasten synttäreitä juhlien. Tiedossa kakkuähky siis sekä huomenna että sunnuntaina! :) Sunnuntaisten juhlien kakuntekijänä toimii muuten sama ihanainen, joka on luvannut loihtia meille hääkakunkin. Makunystyröille siis töitä luvassa! ;)

Kihlasormukseni

Minusta keltaisen nallen tuoma kihlasormus oli kaunis; siro ja simppeli blingein koristeltu rivisormus. Mutta heti kosinnan jälkeen sulho sanoi sen olevan vain väliaikainen. Hän ei ollut saanut varmuutta sormuksen koosta, vaikka olikin yrittänyt ottaa mallia korurasiassani olleesta lytistyneestä hopeasormuksesta (ai miten niin käytän harvoin sormuksia) :) Näin ollen hän oli päätynyt sormuskaupoilla edulliseen väliaikaiseen versioon, jotta voimme sitten jälkikäteen käydä ostamassa meille molemmille ne oikeankokoiset- ja näköiset kihlat.

Väliaikainen kihla.

Eräs sunnuntai-ilta päätimme lähteä elokuviin ja katsastaa samalla Oulun korukauppojen sormustarjonnan. Sunkoru oli ainoa kauppa, joka oli sunnuntaisin auki. Astuimme liikkeeseen sisään tarkoituksenamme katsella suht edullisia sormuksia, sillä varsinkaan minä en halunnut laittaa kihlasormukseeni paljoa rahaa. Sijoittaisin sen rahan mieluummin vihkisormukseen, johon siihenkään en ajatellut kovin paljoa tuhlata (korujen rahallinen arvo ei ole ollut minulle koskaan se ykkösprioriteetti). Keke sen sijaan olisi ollut valmis sijoittamaan vähän enemmänkin kihlaani. 

Halusin valkokultaisen sormuksen, sillä keltakultaa käytän hyvin harvoin. Lisäksi toiveenani oli simppeli sormus, joka olisi mahdollisimman helppo yhdistää tulevaan vihkisormukseen. Katselimme siis yksinkertaisia, kivettömiä ja edullisia sormuksia. Mutta jotenkin ne vain tuntuivat väliaikaisen sormuksen vierellä tylsiltä... 

Myyjä oli tosi ystävällinen, vaikka sanoimmekin heti alkuun, että olemme liikenteessä pienellä budjetilla (joku toinen myyjä olisi voinut asennoitua asiaan hiukan eri tavalla). Rohkaistuin lopulta pyytämään häneltä esittelyä halvimmista kivellisistä sormuksista. Hän näytti yhtä, jonka tiesin heti olevan The sormus. Tyyliltään se oli hyvin samanlainen kuin väliaikainen kihlani. Keke oli siis hyvinkin perillä siitä, mistä pitäisin! Sormus sattui olemaan vielä alennuksessakin, ja mukava myyjä otti vielä alennushinnastakin muutaman kympin pois. Päätös oli tehty! 

Varsinainen kihla.

Menimme syömään ja ihailin koko ruokailun ajan vasenta nimetöntäni. Nauroimme, että täytyy pysyä tällaisella nopeiden päätösten linjalla koko hääsuunnittelun ajan! :) Osaan nimittäin välillä olla melkoinen puntaroija ja pähkäilijä, mitä varsinkin isoihin päätöksiin tulee...

Molemmat sormukset sulassa sovussa.

Ja vielä näin lopuksi:

Ihanaa ystävänpäivää kaikille!

Katastrofaalinen morsiuspuvunmetsästys

Huh, nyt kun olen muutaman päivän asiaa sulatellut, voin vihdoin siitä tänne blogiinkin avautua.

Kävin lauantaina sovittamassa hääpukuja ensimmäistä kertaa. Vierailimme joitakin viikkoja sitten äitini kanssa muutamissa häätapahtumissa Oulussa (kerron niistä vielä erillisessä postauksessa jahka kerkeän). Yhdessä näistä tapahtumista oli Morsiusateljee Katariinan piste, josta sai alennuskupongin Katariinaan, mikäli varasi sovitusajan heidän liikkeeseensä. Minähän menin tietenkin heti innokkaana varaamaan ajan, vaikka häihimme onkin vielä puolitoista vuotta aikaa, eikä asialla näin ollen varsinaisesti ole mikään järjetön kiire :)

Saavuimme äitini ja kahden kaasoni kanssa Katariinaan viisi minuuttia myöhässä. Se ei onneksi haitannut, sillä myyjä kertoi, että hekin olivat hiukan aikataulusta jäljessä. Sain käteeni kiinnostavien pukujen henkareihin pujotettavia "pylpyröitä" ja nopean ohjeistuksen siitä, missä hääpuvut sijaitsevat. Aloimme katsella pukuja, ja pienoinen ahdistus hiipi mieleeni, sillä ne kaikki olivat tosi kauniita enkä ollenkaan tiennyt minkälaisen puvun haluaisin. Oli vaikea nähdä millaisia puvut olivat, kun ne riippuivat tangoissa. 

Olin etukäteen päättänyt, että yritän kokeilla mahdollisimman monenlaisia pukuja, jotta saan vähän osviittaa siitä, millainen puku mahdollisesti sopisi vartalotyypilleni. Tässä myyjän apu olisikin ollut enemmän kuin tarpeen. Kaikki myyjät olivat kuitenkin varattuja, joten kävimme äitini ja kaasojeni kanssa pukuja läpi. Suhteellisen nopeasti olin kuluttanut kaikki valintarenkaani, joten kävimme istumaan ja odottamaan sovitusvuoroani. En katsonut kelloa, mutta saimme odottaa jonkin aikaa. Tämä ei minua kuitenkaan haitannut, sillä oli mukava rupatella makutuomarieni kanssa ja katsella, kun muut morsiamet sovittivat pukuja ylleen.

Kun vuoroni koitti, kysyi myyjä minulta ensimmäisenä, millaista pukua olin ajatellut. Sanoin suoraan, etten oikein tiedä, ja että tarkoituksenani olisi kokeilla mahdollisimman paljon erityylisiä pukuja, sillä kyseessä oli ensimmäinen sovituskertani. Kerroin myyjälle kuitenkin minkälaiset puvut viehättivät minua eniten. 

Myyjä oli alusta asti kovin kiireisen oloinen. Kun sovitus eteni, jatkui myyjän omituinen käytös. Minulla oli koko ajan sellainen tunne, että tuhlasin hänen aikaansa. Myyjä oli harmittavan tyly. Tai siltä minusta ainakin tuntui, sillä hänen äänensävynsä ja sanavalintansa olivat useimmiten vähemmän ystävällisiä. Välillä hän riuhtoi puvun nyörityksiä närkästyneenä, ja turhautui selkeästi, kun en oikein osannut sanoa, minkä takia en jostain tietystä puvusta tykännyt. Minun oli vaikea nähdä puvuissa hirveästi hyvää, sillä niistä suurin osa oli minulle liian pieniä. Myyjä kehotti olla ajattelematta pukujen kokoa, mutta se oli vaikeaa. 

Kun olin sovittanut kaikki omat valintani, toi myyjä minulle muutaman puvun, joiden hän arveli sopivan minulle. Hänen ehdottamansa tyyli meni kuitenkin vähän liian tyttömäiseksi, ja sanoinkin hänelle etsiväni vähän erityylistä pukua. Tokihan niitä prinsessamekkojakin oli hyvä kokeilla, jotta sain varmistuksen siitä, että sentyyliset mekot eivät ehkä ole ihan se minun juttuni. Olisin kuitenkin toivonut myyjältä vielä enemmän vinkkejä ja mielipiteitä siihen, millainen puku hänen mielestään sopisi vartalotyypilleni. 

Lopulta myyjä töksaytti jotain tyyliin: "Eipä meillä nyt sitten ollutkaan sinulle enempää pukuja". Puin pettyneenä vaatteet ylleni, ja kun myyjä kysyi haluanko varata uutta sovitusaikaa (sillä liike meni kiinni niillä näppäimillä), vastasin kieltävästi. Kun puimme ulkovaatteita päällemme, tuli eräs vanhempi myyjä juttelemaan kanssamme. Hän halusi selkeästi paikkailla tilannetta, sillä hän näki varmasti kuinka pettynyt olin. Tämä ei kuitenkaan varsinaisesti pelastanut tilannetta, vaan kun pääsimme seurueineni ulos liikkeestä ja juttelimme hetken, purkautui turhautumiseni ja pettymykseni kyyneliin. Enpäs olekaan ennen poistunut mistään kaupasta itkien. Kerta se on ensimmäinenkin.

En missään nimessä halua mustamaalata Katariinaa, vaan kerron vain omista tuntemuksistani ja kokemuksistani. Luulen, että liikkeen muut myyjät olisivat ehkä olleet kokeneempia ja jollain tavalla hienotunteisempia; olihan kyseessä ensimmäinen sovitukseni! Hääpuvun etsimisen pitäisi olla hauskaa eikä kyynelten värittämää. Luulen (ja toivon), että minua palvelleella myyjällä oli vain huono päivä, jota kiire pahensi entisestään.

Muutama sovittamistani puvuista oli siis ihan ok, mutta mikään niistä ei ollut lähelläkään The mekkoa. Suurin syy tähän on varmasti se, että lähes kaikki puvut olivat minulle liian pieniä (koen itseni suht normaalikokoiseksi). Mietimmekin jälkikäteen syitä näihin pieniin kokoihin. Luulisi, että sovitusmekkoina kannattaisi käyttää vähän isompia kokoja, joihin suurin osa normaalikokoisista naisista mahtuisi ja joissa he tuntisivat itsensä edes jollain tapaa kauniiksi. Näin potentiaalisten ostajienkin määrä kenties kasvaisi. 

Saa nähdä milloin uskallan taas mennä sovittamaan pukuja. Luulen, että Katariinaan en tämän kokemukseni perusteella uskalla enää mennä (ainakaan mielelläni). Tokihan mieli ehtii vielä muuttua, ja kokemuksen tuoma pettymys haalentua, mutta ilosta hyppien en taida tuohon liikkeeseen enää palata. Valitettavasti. Toivottavasti muilla on Katariinasta parempia kokemuksia! Koitan uskoa siihen, että tämä oli vain poikkeus. Eniten toivon kuitenkin, että muissa liikkeissä (joihin toivottavasti pian uskallan astua) palvelu olisi parempaa! Wish me luck!