perjantai 14. helmikuuta 2014

Kihlasormukseni

Minusta keltaisen nallen tuoma kihlasormus oli kaunis; siro ja simppeli blingein koristeltu rivisormus. Mutta heti kosinnan jälkeen sulho sanoi sen olevan vain väliaikainen. Hän ei ollut saanut varmuutta sormuksen koosta, vaikka olikin yrittänyt ottaa mallia korurasiassani olleesta lytistyneestä hopeasormuksesta (ai miten niin käytän harvoin sormuksia) :) Näin ollen hän oli päätynyt sormuskaupoilla edulliseen väliaikaiseen versioon, jotta voimme sitten jälkikäteen käydä ostamassa meille molemmille ne oikeankokoiset- ja näköiset kihlat.

Väliaikainen kihla.

Eräs sunnuntai-ilta päätimme lähteä elokuviin ja katsastaa samalla Oulun korukauppojen sormustarjonnan. Sunkoru oli ainoa kauppa, joka oli sunnuntaisin auki. Astuimme liikkeeseen sisään tarkoituksenamme katsella suht edullisia sormuksia, sillä varsinkaan minä en halunnut laittaa kihlasormukseeni paljoa rahaa. Sijoittaisin sen rahan mieluummin vihkisormukseen, johon siihenkään en ajatellut kovin paljoa tuhlata (korujen rahallinen arvo ei ole ollut minulle koskaan se ykkösprioriteetti). Keke sen sijaan olisi ollut valmis sijoittamaan vähän enemmänkin kihlaani. 

Halusin valkokultaisen sormuksen, sillä keltakultaa käytän hyvin harvoin. Lisäksi toiveenani oli simppeli sormus, joka olisi mahdollisimman helppo yhdistää tulevaan vihkisormukseen. Katselimme siis yksinkertaisia, kivettömiä ja edullisia sormuksia. Mutta jotenkin ne vain tuntuivat väliaikaisen sormuksen vierellä tylsiltä... 

Myyjä oli tosi ystävällinen, vaikka sanoimmekin heti alkuun, että olemme liikenteessä pienellä budjetilla (joku toinen myyjä olisi voinut asennoitua asiaan hiukan eri tavalla). Rohkaistuin lopulta pyytämään häneltä esittelyä halvimmista kivellisistä sormuksista. Hän näytti yhtä, jonka tiesin heti olevan The sormus. Tyyliltään se oli hyvin samanlainen kuin väliaikainen kihlani. Keke oli siis hyvinkin perillä siitä, mistä pitäisin! Sormus sattui olemaan vielä alennuksessakin, ja mukava myyjä otti vielä alennushinnastakin muutaman kympin pois. Päätös oli tehty! 



Varsinainen kihla.

Menimme syömään ja ihailin koko ruokailun ajan vasenta nimetöntäni. Nauroimme, että täytyy pysyä tällaisella nopeiden päätösten linjalla koko hääsuunnittelun ajan! :) Osaan nimittäin välillä olla melkoinen puntaroija ja pähkäilijä, mitä varsinkin isoihin päätöksiin tulee...

Molemmat sormukset sulassa sovussa.

Ja vielä näin lopuksi:
Ihanaa ystävänpäivää kaikille!

7 kommenttia:

  1. Tuo varsinainen kihlasi on varmaan identtinen mun kihlan kanssa! :) Täytyy siis sanoa, että erittäin kaunis ;)

    Jäin seurailemaan sua, oon ihan innoissani tässä etsinyt muita kesän 2015 morsiamia, ja kiva, että teitä "kohtalontovereita" löytyy!

    VastaaPoista
  2. Hih, hyvä maku meillä! ;) Kiva, että jäät seurailemaan! Lupaan tulla pian vastavierailulle!

    VastaaPoista
  3. Hei mitäs niille "alkuperäisille" sormuksille kävi? Me ostettiin kihlat vähän hätäisesti ja nyt mietityttää, raaskiiko enää uusia ostaa ;-) Ainakin tossa kaupassa missä käytiin niin oli tosi suppea valikoima KIHLAsormuksia vaan onko niillä sit oikeesti eroa vaikka ottais kihlaksi jo vihkisormuksen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alkuperäinen kihlani on löytänyt paikkansa korurasiastani... Sille ei ole oikein löytynyt enää käyttöä, kun varsinainen kihla on ollut niin mieluisa :) Ei minun mielestäni ole väliä, vaikka ottaisi kihlaksi vihkisormuksen. Pääasia, että on itse tyytyväinen valintaansa :)

      Poista
  4. Hei, mitä kynsilakkaa on tuo violetti sulla tuossa sormus kuvassa jos enää muistat? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Irina! Tuossa kuvassa oleva kynsilakka oli mulla näköjään vieläkin tallessa, mutta valitettavasti en tiedä tarkalleen, mistä se on hankittu. Sain joskus muistaakseni joululahjaksi sellaisen kynsientuunaussetin, jossa oli tuon kynsilakan lisäksi myös musta lakka ja ehkä myös jotain koristedimangeja. Voisin ehkä arvata, että setti on peräisin Seppälästä tms. Lakkapullon kyljessä on tarra, jossa lukee "Pretty NICE nail polish". Muuta infoa pullossa ei ole :( Harmi, kun en voi olla enempää avuksi!

      Poista
    2. Moikka Irina! Tuossa kuvassa oleva kynsilakka oli mulla näköjään vieläkin tallessa, mutta valitettavasti en tiedä tarkalleen, mistä se on hankittu. Sain joskus muistaakseni joululahjaksi sellaisen kynsientuunaussetin, jossa oli tuon kynsilakan lisäksi myös musta lakka ja ehkä myös jotain koristedimangeja. Voisin ehkä arvata, että setti on peräisin Seppälästä tms. Lakkapullon kyljessä on tarra, jossa lukee "Pretty NICE nail polish". Muuta infoa pullossa ei ole :( Harmi, kun en voi olla enempää avuksi!

      Poista

Kiitos kaunis kommentistasi! <3 Et tiedäkään, kuinka se lämmittää mieltäni!