Katastrofaalinen morsiuspuvunmetsästys

Huh, nyt kun olen muutaman päivän asiaa sulatellut, voin vihdoin siitä tänne blogiinkin avautua.

Kävin lauantaina sovittamassa hääpukuja ensimmäistä kertaa. Vierailimme joitakin viikkoja sitten äitini kanssa muutamissa häätapahtumissa Oulussa (kerron niistä vielä erillisessä postauksessa jahka kerkeän). Yhdessä näistä tapahtumista oli Morsiusateljee Katariinan piste, josta sai alennuskupongin Katariinaan, mikäli varasi sovitusajan heidän liikkeeseensä. Minähän menin tietenkin heti innokkaana varaamaan ajan, vaikka häihimme onkin vielä puolitoista vuotta aikaa, eikä asialla näin ollen varsinaisesti ole mikään järjetön kiire :)

Saavuimme äitini ja kahden kaasoni kanssa Katariinaan viisi minuuttia myöhässä. Se ei onneksi haitannut, sillä myyjä kertoi, että hekin olivat hiukan aikataulusta jäljessä. Sain käteeni kiinnostavien pukujen henkareihin pujotettavia "pylpyröitä" ja nopean ohjeistuksen siitä, missä hääpuvut sijaitsevat. Aloimme katsella pukuja, ja pienoinen ahdistus hiipi mieleeni, sillä ne kaikki olivat tosi kauniita enkä ollenkaan tiennyt minkälaisen puvun haluaisin. Oli vaikea nähdä millaisia puvut olivat, kun ne riippuivat tangoissa. 

Olin etukäteen päättänyt, että yritän kokeilla mahdollisimman monenlaisia pukuja, jotta saan vähän osviittaa siitä, millainen puku mahdollisesti sopisi vartalotyypilleni. Tässä myyjän apu olisikin ollut enemmän kuin tarpeen. Kaikki myyjät olivat kuitenkin varattuja, joten kävimme äitini ja kaasojeni kanssa pukuja läpi. Suhteellisen nopeasti olin kuluttanut kaikki valintarenkaani, joten kävimme istumaan ja odottamaan sovitusvuoroani. En katsonut kelloa, mutta saimme odottaa jonkin aikaa. Tämä ei minua kuitenkaan haitannut, sillä oli mukava rupatella makutuomarieni kanssa ja katsella, kun muut morsiamet sovittivat pukuja ylleen.

Kun vuoroni koitti, kysyi myyjä minulta ensimmäisenä, millaista pukua olin ajatellut. Sanoin suoraan, etten oikein tiedä, ja että tarkoituksenani olisi kokeilla mahdollisimman paljon erityylisiä pukuja, sillä kyseessä oli ensimmäinen sovituskertani. Kerroin myyjälle kuitenkin minkälaiset puvut viehättivät minua eniten. 

Myyjä oli alusta asti kovin kiireisen oloinen. Kun sovitus eteni, jatkui myyjän omituinen käytös. Minulla oli koko ajan sellainen tunne, että tuhlasin hänen aikaansa. Myyjä oli harmittavan tyly. Tai siltä minusta ainakin tuntui, sillä hänen äänensävynsä ja sanavalintansa olivat useimmiten vähemmän ystävällisiä. Välillä hän riuhtoi puvun nyörityksiä närkästyneenä, ja turhautui selkeästi, kun en oikein osannut sanoa, minkä takia en jostain tietystä puvusta tykännyt. Minun oli vaikea nähdä puvuissa hirveästi hyvää, sillä niistä suurin osa oli minulle liian pieniä. Myyjä kehotti olla ajattelematta pukujen kokoa, mutta se oli vaikeaa. 

Kun olin sovittanut kaikki omat valintani, toi myyjä minulle muutaman puvun, joiden hän arveli sopivan minulle. Hänen ehdottamansa tyyli meni kuitenkin vähän liian tyttömäiseksi, ja sanoinkin hänelle etsiväni vähän erityylistä pukua. Tokihan niitä prinsessamekkojakin oli hyvä kokeilla, jotta sain varmistuksen siitä, että sentyyliset mekot eivät ehkä ole ihan se minun juttuni. Olisin kuitenkin toivonut myyjältä vielä enemmän vinkkejä ja mielipiteitä siihen, millainen puku hänen mielestään sopisi vartalotyypilleni. 

Lopulta myyjä töksaytti jotain tyyliin: "Eipä meillä nyt sitten ollutkaan sinulle enempää pukuja". Puin pettyneenä vaatteet ylleni, ja kun myyjä kysyi haluanko varata uutta sovitusaikaa (sillä liike meni kiinni niillä näppäimillä), vastasin kieltävästi. Kun puimme ulkovaatteita päällemme, tuli eräs vanhempi myyjä juttelemaan kanssamme. Hän halusi selkeästi paikkailla tilannetta, sillä hän näki varmasti kuinka pettynyt olin. Tämä ei kuitenkaan varsinaisesti pelastanut tilannetta, vaan kun pääsimme seurueineni ulos liikkeestä ja juttelimme hetken, purkautui turhautumiseni ja pettymykseni kyyneliin. Enpäs olekaan ennen poistunut mistään kaupasta itkien. Kerta se on ensimmäinenkin.

En missään nimessä halua mustamaalata Katariinaa, vaan kerron vain omista tuntemuksistani ja kokemuksistani. Luulen, että liikkeen muut myyjät olisivat ehkä olleet kokeneempia ja jollain tavalla hienotunteisempia; olihan kyseessä ensimmäinen sovitukseni! Hääpuvun etsimisen pitäisi olla hauskaa eikä kyynelten värittämää. Luulen (ja toivon), että minua palvelleella myyjällä oli vain huono päivä, jota kiire pahensi entisestään.

Muutama sovittamistani puvuista oli siis ihan ok, mutta mikään niistä ei ollut lähelläkään The mekkoa. Suurin syy tähän on varmasti se, että lähes kaikki puvut olivat minulle liian pieniä (koen itseni suht normaalikokoiseksi). Mietimmekin jälkikäteen syitä näihin pieniin kokoihin. Luulisi, että sovitusmekkoina kannattaisi käyttää vähän isompia kokoja, joihin suurin osa normaalikokoisista naisista mahtuisi ja joissa he tuntisivat itsensä edes jollain tapaa kauniiksi. Näin potentiaalisten ostajienkin määrä kenties kasvaisi. 

Saa nähdä milloin uskallan taas mennä sovittamaan pukuja. Luulen, että Katariinaan en tämän kokemukseni perusteella uskalla enää mennä (ainakaan mielelläni). Tokihan mieli ehtii vielä muuttua, ja kokemuksen tuoma pettymys haalentua, mutta ilosta hyppien en taida tuohon liikkeeseen enää palata. Valitettavasti. Toivottavasti muilla on Katariinasta parempia kokemuksia! Koitan uskoa siihen, että tämä oli vain poikkeus. Eniten toivon kuitenkin, että muissa liikkeissä (joihin toivottavasti pian uskallan astua) palvelu olisi parempaa! Wish me luck!