perjantai 8. huhtikuuta 2016

Peukku vessakorille

Huhheijakkaa, melkoinen kuukausi takana! Ensin ihania vieraita Suomesta ja sitten me päästiin itse käymään parin viikon visiitillä kotona. Nyt ollaan siis jo turvallisesti takaisin Jenkkilässä. Pari viikkoa Suomessa menivät hujauksessa. Nähtiin paljon sukulaisia ja ystäviä ja nautittiin joka hetkestä. Matkalla takaisin Yhdysvaltoihin me tehtiin pieni pit stopkin ja vietettiin kolme yötä Islannissa. On se vaan upea maa, niin erilainen kuin mikään aiemmin kokemani paikka! Mahtavia luonnonvoimia!

Suuri kiitos aiempiin postauksiin tulleista kommenteista ja pahoittelut vastausten viipymisestä. Koitan uppoutua kysymysten aiheisiin mahdollisimman pian. Tässä on vaan edelleen hiukan kiirettä tulevien reissujen suunnittelussa, joten antanette mulle anteeksi, jos en ehdi niihin perehtymään kunnolla ihan niin pian kuin haluaisin <3

Kerronkin tähän väliin, ennen niihin isompiin aiheisiin kuten pitopalveluun ja hääbändiimme pureutumista, yhdestä hiukan pienemmästä häidemme yksityiskohdasta, nimittäin vessakoreista. Meilläkin sellaiset siis oli, sekä naisten että miesten vessoissa. Kuvia ei valitettavasti ole kuin miesten vessan versiosta, mikä on harmi, sillä naisten vessan kokonaisuus oli kauniimpi. Annetaan tämä "lipsahdus" kuitenkin kuvaajallemme Iirolle anteeksi. Hänellä kun ei jostain syystä ole tainnut olla päivän aikana asiaa naisten vessan puolelle ;D 

Naisten vessakorisysteemi oli hienompi siitä syystä, että naisten vessassa oli lavuaarin vieressa taso, jolle pystyimme asettelemaan korin nätisti. Korin viereen mahtui mukavasti vielä ohjekyltin lisäksi söpö kukkamaljakkokin. Miesten vessassa laskutilaa ei ollut, joten kori ja ohjekyltti ripustettiin roikkumaan pyyhenaulakkoon.

©Iiro Rautiainen
©Iiro Rautiainen
©Iiro Rautiainen

Miesten korista löytyi:




Naisten korissa oli:



Aika paljon kaikenlaista koreista siis löytyi, mutta rahallisesti ne eivät missään nimessä olleet suuri panostus. Suurin osa korien sisällöstä löytyi omista kaapeistamme. Vain muutaman jutun jouduin ostamaan kaupasta tätä varten, mutta niillekin tulee varmasti joskus käyttöä. Itse korit loihti ihana käsistään taitava kälyni. Kiitos H! <3

No onkos näissä tällaisissa koreissa sitten mitään järkeä? Käyttääkö niitä kukaan? No allekirjoittaneelle ainakin vessakorit olivat melko suurikin apu. Mun allergiaoireet olivat nimittäin juhlapaikalle heppakyydillä päästyämme sen verta näkyvät, että oli enemmän kuin mukavaa, että vessakoreista löytyi silmätippoja :'D Muutoin en valitettavasti osaa sanoa, kuinka paljon tai vähän vieraamme hyödynsivät korien sisältöä. Sunnuntainen juhlapaikan siivous tapahtui nimittäin vessojen osalta sen verran rivakasti, etten ehtinyt tutkimaan koreja sen tarkemmin ja tällä hetkellä niihin jäljelle jääneet kamat ovat jemmassa jossain päin Suomea, joten näin jälkikäteenkään asiaa ei ole mahdollista tarkistaa.

Sen verran voin kuitenkin sanoa, että kun itse olen ollut vieraana häissä, ovat vessakorit usein olleet pelastukseni. Tai oikeastaan muistan paremmin ne kerrat, jolloin vessakoreja ei ole ollut ja olisin kipeästi tarvinnut jotain, kuten uutta paria sukkahousuja, pinnejä, vanupuikkoja tai silmätippoja. Joten voin ainakin näin vieraan näkökulmasta katsottuna sanoa, että vessakorit häissä ovat pelkkää plussaa. Ainakin tällaiselle kömpelölle ja tavaroita kotiin unohtelevalle häävieraalle! :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kaunis kommentistasi! <3 Et tiedäkään, kuinka se lämmittää mieltäni!