perjantai 8. tammikuuta 2016

I do, I do I do I do I do I do (kehotan lukemaan otsikon Abban sävelellä ;D)

Viime postauksessa jäätiin siihen, kun olimme Keken kanssa selvinneet kirkon alttarille asti papin eteen. 


©Iiro Rautiainen

Tähän kohtaan täytyy heti sanoa, että: Thank god for videographing! En nimittäin muistaisi ilman meidän häävideota yhtään mitään siitä, mitä pappi noiden tulevien minuuttien aikana puhui. Muistan kyllä omia tunteitani ja ajatuksiani tuolta hetkeltä, mutta papin sanat eivät kaikelta siltä jännitykseltä ja innostukselta tarttuneet päähäni. Joten taas kerran en voi tehdä muuta kuin suositella videokuvausta koko sydämestäni kaikille häitään suunnitteleville!


Videokuvaaja-Juhokin päässyt kuvaan ;)
©Iiro Rautiainen

Mutta palataanpa takaisin itse aiheeseen. Homma lähti käyntiin alkusiunauksella, johdantosanoilla, psalmilla ja rukouksella. Psalmin saimme valita itse etukäteen ja päädyimme siihen, joka puhutteli meitä vaihtoehdoista eniten eli pätkään Laulujen laulusta:

Paina minut sinetiksi sydäntäsi vasten,
pane sinetiksi ranteesi nauhaan.
Rakkaus on väkevä kuin kuolema,
kiivas ja kyltymätön kuin tuonela.
Sen hehku on tulen hehkua,
sen liekki on Herran liekki.
Suuret vedet eivät voi sitä sammuttaa,
virran tulva ei vie sitä mukanaan.
Jos joku tarjoaisi talot ja tavarat rakkauden hinnaksi,
hän saisi vain toisten pilkan. 


©Iiro Rautiainen

Näiden jälkeen rakas ystäväni luki raamatuntekstinä monille tutun korinttilaiskirjeen. Se oli meille selkeä valinta. Muitakin vaihtoehtoja papin kanssa aiemmin hääviikolla pidetyssä keskustelutuokiossa toki tuli esille, mutta meistä molemmista tuo teksti on kaunis ja sillä on itselleni myös henkilökohtaista tunnearvoa. Sainhan mm. kunnian lukea sen kaaso A:n häissä melkein kymmenen vuotta sitten (voi onko siitä jo niin kauan?! :O <3). Kiimingin kirkko oli muuten varannut lukijalle puhujapönttöön paperin, jossa raamatunkohta oli kirjoitettuna normaalia isommilla kirjaimilla. Toudella hyvä idea, ettenkö sanoisi! Auttaa varmasti niin huononäköistä kuin itkuherkkääkin lukijaa. Meidänkin lukijalla kun tuppaa ainakin tuota jälkimmäistä vaivaa hiukan joskus olemaan ;) <3

©Iiro Rautiainen
Mutta pitipä tuota itse kullakin muutama syvä hengenveto ottaa, kun M aloitti lukemisensa ja taisipa lukijalla itselläänkin olla tarve parille ylimääräiselle nielaisulle. Kiitos vielä M! Luit tekstin oikein hienosti! Ihan turhaan pelkäsit, ettetkö tehtävästä suosiolla suoriutuisi <3


©Iiro Rautiainen

Raamatunluvun jälkeen oli papin puheen aika. Pappi puhui oikein kauniisti avioliitosta ja rakkaudesta ja liitti puheeseensa muutaman tapaamisessamme esille tulleen jutunkin, jotka toivat puheeseen kivasti henkilökohtaista otetta. Näin jälkikäteen papin puheen videolta katsottuamme toivoisin ehkä kuitenkin puheeseen vieläkin enemmän juttuja meistä, minusta ja Kekestä. Mutta tuossa hetkessä, kun seisoimme vieretysten papin edessä, olin puheeseen oikein tyytyväinen. Se ei ollut liian pitkä ja luulen monien vieraidemme pystyneen samaistumaan siihen. Lapsivieraatkin jaksoivat hienosti istua suurimman osan toimituksesta paikallaan, vaikka näiden kuvien perusteella kirkko ei ehkä heille kaikille se kaikista mieluisin ja mielenkiintoisin paikka ollutkaan ;D


©Iiro Rautiainen
©Iiro Rautiainen
©Iiro Rautiainen
©Iiro Rautiainen
Huomaa lasten innostuneet ilmeet kuvan molemmilla reunoilla XD
©Iiro Rautiainen

En muuten voisi olla tyytyväisempi meidän pappivalintaan. Juha oli rento, mutta asiallinen, huumorintajuinen ja helpostilähestyttävä. Hänelle oli helppo puhua ja hän teki oloni kotoisaksi ja turvalliseksi. En stressannut kirkko-osuutta etukäteen ollenkaan, sillä minulla oli tunne, että pystyn luottamaan siihen, että Juha ohjaa meitä siunaamisen aikana. Kuiskaa milloin polvistua ja milloin kääntyä. Olen tosi onnellinen siitä, että juuri Juha toimi pappinamme.


Juha Tahkokorpi.
©Iiro Rautiainen

Katsoin papin puheen aikana Kekeä moneen kertaan ja hymyilin hänelle. Taidan toistaa itseäni, mutta: olin niiiiin kovin onnellinen! Jälkikäteen, kun me ollaan katseltu kirkossa otettuja kuvia, käy niistä hyvin ilmi, että Keke taisi jännittää tilannetta paljon minua enemmän. Hän kun on suurimmassa osassa kuvia kovin vakava ;)


Tämä on vakavaa touhua ;)
©Iiro Rautiainen

Puheen jälkeen olikin sitten tahtomisten aika. Mehän oltiin tuolloin jo naimisissa, joten tämä kohta oli meille tuttua kauraa. Koska kyseessä oli avioliiton siunaaminen, kysyi pappi meiltä kysymykset hiukan eri muodossa kuin ensimmäisellä kerralla, eli näin: 

Keijo, tahdotko avioliitossasi, jonka olet solminut Marian kanssa, osoittaa hänelle uskollisuutta ja rakkautta myötä- ja vastoinkäymisissä? 

Tässä kohdassa häävideolla näkyy, kun Keke nielaisee isosti, tahtomattaan, ja selvittää kurkkuaan ennen kuin vastaa kuuluvalla äänellä "Tahdon", minkä jälkeen oli minun vuoroni tahtoa. 


*gulp* :D
©Iiro Rautiainen
"Tahdon"
©Iiro Rautiainen

Sormusrukous ja sormusten vaihto eivät oikeastaan kuulu avioliiton siunaamiseen, mutta meille oli selvää, että vaihdamme kirkossa sormukset. Olimmehan siihen asti käyttäneet nimettömissämme kihlasormuksia vihkisormusten sijaan. Nyt oli vihkienkin aika päästä sormusrasioista ihmisten ilmoille tuulettumaan :) Sormusten vaihto sujui hyvin. Mitä nyt pientä nitkuttelua oli havaittavissa sormusten laittamisessa toistemme sormiin, muttei mitään ylitsepääsemätöntä.

©Iiro Rautiainen
©Iiro Rautiainen

Sormusten jälkeen me päästiin vihdoin pussaamaan, mikä sujui hyvin sekin, vaikka ei oltukaan etukäteen treenattu niin kuin oli ollut tarkoitus. Noh, ehkä me ollaan tässä vuosien varrella saatu tarpeeksi harjoitusta niin homma sujui luonnostaan ;) Suuteloinnin jälkeen pappi toteutti erään pyyntömme, josta meillä oli ollut etukäteen puhetta eli kertoi vieraillemme, että nyt saa taputtaa. Se oli ihanaa! Suosittelen! Kirkko kaikui aplodeista ja me tuuletettiin pienesti nostamalla yhteen kiedotut kätemme ylös samalla, kun kurkattiin selän taa vieraitamme. Pappi oli tämänkin pyyntömme suhteen tosi ymmärtäväinen. Sanoi heti, että ehdottomasti kirkossa saa taputtaa ja lupasi kehottaa vieraitamme niin tekemään.


*muiskis*
©Iiro Rautiainen
*taputapu*
©Iiro Rautiainen

Sitten pappi siunasi meidät, aviopuolisot, ja oli virren vuoro. Meidän virreksi valikoitui nro 471 "Hyvä Jumala, kiitän kodista". Kiitos pikkuveli, kun autoit meitä tässä ja annoit niin monta hyvää virsivaihtoehtoa! <3 Tämä virsi oli meille ennestään tuttu, joten päättelimme muidenkin sen tunnistavan, ehkä jopa lastenkin. Eihän se nyt varsinaisesti mikään avioliittovirsi ole, mutta kuuluu kategoriaan koti ja perhe, joten miksipä sitä ei voisi tällaisessakin tilaisuudessa veisata. Papinkin mielestä se oli oikein sopiva. Ja kun noita sanoja lukee, niin ovathan ne kauniit ja kuvaavat osuvasti perhe-elämää:


1.
Hyvä Jumala,
kiitän kodista,
omaisista, perheestämme.
Sinulta on elämämme.
Kaikki rakkaani
ovat lahjaasi.

2.
Herra, opeta,
että kotona
kuuntelemme toisiamme,
iloitsemme onnestamme,
emme riitele,
turhaan kiistele.
3.
Anna voimia
oikein toimia.
Silloin meillä jokaisella
kotona on hyvä olla
eikä minua
mikään pelota.

4.
Suojaa kotia,
meitä kaikkia.
Pyydän, Herra, viisautta,
ystävyyttä, rakkautta.
Anna yhdessä
meidän pysyä.


©Iiro Rautiainen

Virren jälkeen vuorossa olivat esirukous, Isä Meidän ja siunaus, jonka jälkeen olikin edessä kirkko-osuuden toinen koskettavimmista osuuksista (toinen oli ollut aiemmin kirkonkäytävää Kekeä kohti astellessa). Heti, kun tajusin tuon hetken olevan käsillä, meinasin jo siinä kohtaa menettää itsehillintäni. Rakkaat serkkutyttöni T&J olivat nimittäin aikeissa esittää kitaran säestyksellä yhdessä valitsemamme Jenni Vartiaisen kappaleen Minä sinua vaan ja tiesin itkuhanojeni aukeavan hetkenä minä hyvänsä. Kuiskasin Kekelle: "Voi ei, nyt se alkaa" :')


©Iiro Rautiainen

Pyysin jo melko aikaisessa vaiheessa mulle todella tärkeitä serkkujani esiintymään kirkossa ja onneksi nuo laululintuset hommaan suostuivat <3 Mietimme suht pitkään, mikä voisi olla heille ja kirkkoympäristöön sopiva biisi. Tämä kappale nousi esille jo melko aikaisessa vaiheessa, mutta sen lukkoonlyömisessä kesti jonkin aikaa. Lopulta se tuntui juuri täydelliseltä tuohon tilanteeseen ja, kun pappikin antoi kappaleelle siunauksensa, oli valinta sillä selvä. Kappaleessahan lauletaan mm. "Kuin karhuemo pentujaan ja luoja luomiaan, niin minä sinua vaan", joten se sopii mielestäni kirkollisiin tilaisuuksiin paremmin kuin hyvin.

Käännyimme Keken kanssa kohti vieraita ja urkuparvea, jossa serkkuni ja kitaristi olivat valmiina aloittamaan esityksensä. Oikeastaan saman tien silmäni kostuivat ja, kun näin vanhemman serkkuni koittavan välttää kyyneleitä nostamalla katseensa kattoon, oli resepti selvä. Itkin ilosta ja onnesta ja ylpeydestä. Tytöt lauloivat niin kauniisti. Vielä kauniimmin kuin olin osannut kuvitellakaan. Olin niin kiitollinen siitä, että nuo kauniit nuoret naiset lauloivat meille, meidän häissä. Kyyneleet valuivat pitkin poskiani. Koitin pyyhkiä niitä pois käsilläni. Niinpä! Mulla ei ollut nenäliinaa!!! :'D Mutta pian oli. Rakas kummipoikani nimittäin kävi sujauttamassa sellaisen kouraani. Kiitos V! <3 Ja kiitos T&J! Annoitte meille aivan äärettömän kallisarvoisen muiston, jota vaalimme hautaan saakka <3

©Iiro Rautiainen
Keken katse <3
©Iiro Rautiainen
"Kiiiiitos!" <3
©Iiro Rautiainen

Tuon ihanan ja ikimuistoisen lauluesityksen jälkeen oli papin aika lähettää meidät kohti jännittävää ja rakkaudentäyteistä tulevaisuutta. Hän ojensi Kekelle vihkiraamatun ja onnitteli meitä molempia kädestä pitäen. Kaaso J antoi minulle hääkimppuni takaisin. Käännyimme ja Mendehlssonin häämarssin sävelet kajahtivat ilmoille. Odotimme hetken, katselimme kaikkia rakkaita ympärillämme ja lähdimme astelemaan yhdessä, hymyssäsuin kirkon käytävää pitkin kohti ulko-ovia. 


©Iiro Rautiainen
©Iiro Rautiainen
©Iiro Rautiainen

Päivän virallinen osuus oli ohitse. Party party! :)

2 kommenttia:

Kiitos kaunis kommentistasi! <3 Et tiedäkään, kuinka se lämmittää mieltäni!