maanantai 28. syyskuuta 2015

Häitä edeltävä torstai

Let's lähdetään käymään häitämme läpi loogisesti edes noin suurin piirtein aikajärjestyksessä ja palatkaamme siis takaisin hääviikkoon ja pariin häitä edeltävään päivään. Nehän me vietettiin tietenkin suurimmaksi osaksi juhlapaikalla. Saatiin sinne avaimet jo keskiviikkoiltana, mutta tuolloin emme tehneet muuta kuin pyörähdimme siellä illalla pikaisesti Keken kanssa kaksin.

Torstaina meillä oli asioita hoidettavana kaupungilla. Kävimme mm. hakemassa tuolihuput ja Keken housut ompelijalta sekä tsekkaamassa potrettikuvauspaikkoja (Mikä viime tippa?! X'D). 

Ainolanpuistossa.

Tässä lyhyeksi tarkoitetussa kaupunkivisiitissä menikin yllättävän kauan ja pääsimme roudaamaan häätavaroita juhlapaikalle vasta iltapäivästä. Ja sitä romuahan sitten kans oli. Kolmessa eri osoitteessa. Joten siinä kesti. Saimme kuitenkin tuona iltana roudaamisen lisäksi myös ihan kivasti muutakin aikaiseksi. Kaaso S mm. silitteli pöytäliinoja ja taitteli lautasliinoja ja äiti asetteli tuolihuppuja ja niiden rusetteja paikoilleen. Iskä ja Keke keskittyivät kattoharsojen kiinnittämiseen. 


Mehän oltiin siinä mielessä hyvin onnellisessa tilanteessa, että eräs tuttavani juhli häitään juhlapaikallamme viikkoa ennen meitä. Tämä tarkoitti sitä, että meidän ei tarvinnut kantaa pöytiä eikä tuoleja saliin, vaan suurin osa niistä oli jo valmiina neliönmuotoisissa asetelmissaan salin keskellä. Toki niitä piti hiukan siirrellä, muttei yhtään niin pitkää matkaa kuin, jos ne olisivat olleet säilytyspaikoillaan seinien vierustoilla. 

Toinen juttu, mikä helpotti työtämme kovasti, oli se, että hankimme tämän toisen morsiamen kanssa juhlasalin seiniä koristamaan yhteiset hallaharsot, jotka saivat juhlapaikan vuokraajien luvalla olla paikallaan koko häidemme välisen viikon, koska siellä ei tuona aikana ollut mitään muuta sen suurempaa toimintaa. Iskän ja Keken ei siis tarvinnut laittaa hallaharsoa muualle kuin salin kattoon. Tuhannet tuhannet tuhannet kiitokset vielä M:lle! <3 Oli tosi kiva tehdä sun kanssa yhteisiä häähankintoja! :) 

Suosittelen kyllä sydämeni pohjasta tällaisia morsianten välisiä yhteistyökuvioita! Siinä molemmat säästi rahaa ja aikaa mukavasti ja onhan se nyt kiva päästä hössöttämään ja fiilistelemään häitä toisen samassa tilanteessa olevan kanssa :) Meillä kävikin M:n kanssa tosi hyvä tuuri, kun oltiin tosi samoilla linjoilla häidemme suhteen. Meillä oli samoja teemavärejä ja muutenkin samanlaisia ideoita ja ajatuksia. Hankimme mm. yhteiset sinkkisaavit ja vuokrasimme tunnelmavalaistusta samasta paikasta. Näistä myöhemmin lisää.

Torstai-iltana paiskimme hommia juhlapaikalla ehkä jonnekin puolille öin, mutta ei ne hommat mulla ja Kekellä vielä siihen loppuneet. Arvaako joku minkä äärelle päästiin puurtamaan vielä yön pikkutunteina? ;)

2 kommenttia:

  1. Meillä ainakin oli häitä edeltävänä torstaina ohjelmassa juhlapaikan laitto JA kun pääsimme kotiin... Jani oli menossa katsoon töllöä, niin minä ilmoitin, et "tarttis vielä nää hääbingot rullata". No siinä meni sitten yhteen asti yöllä... Varmaan teilläkin oli jotain vastaavaa kivaa, pikkupuuhaa..? ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinpä juuri, pikkupuuhaa tosiaan kuten teilläkin :D Nimittäin istumajärjestystä päästiin vielä to-iltana pähkäilemään :')

      Poista

Kiitos kaunis kommentistasi! <3 Et tiedäkään, kuinka se lämmittää mieltäni!