lauantai 5. syyskuuta 2015

36 syytä, miksi rakastan sua

Juhannusviikolla mun oli aika hypätä koneeseen ja suunnata takas Suomeen. Ideana oli, että menen sinne etukäteen suunnittelemaan ja järkkäilemään häitä ja Keke tulee sitten perässä, kun hänellä alkaa kesäloma. Tämä tarkoitti käytännössä sitä, että en näkisi mun miestä kokonaiseen kolmeenkymmeneenkuuteen päivään ;'D

Bongasin jostain hääblogista idean rakkauspurkista. Yleensä purkki toimii ikään kuin lähtölaskentana hääpäivään, mutta minä toteutin sen siten, että kirjoitin 36 lappuun syitä sille, miksi rakastan miestäni ja hän sai avata yhden lapun joka päivä siihen asti kunnes taas näkisimme. Minusta tämä oli kiva idea ja mieskin tykkäsi. Joskus on hyvä ihan kunnolla istua alas ja miettiä, mitä ne isot ja pienet asiat siinä toisessa on, joita rakastaa <3



Mun matka Suomeen oli muuten melkoinen matka se. Lento D.C.:stä Nykiin oli myöhässä; koneen miehistö oli hukassa! Jossain siellä lentokentällä se kuulemma oli, mutta kukaan ei saanut siihen yhteyttä. Siinä vaiheessa tiesin jo, että jatkolennolle ehtimisestä on enää turha haaveilla, joten kävin vaihtamassa jatkolennon toiseen hiukan myöhemmin Helsinkiin saapuvaan. Tuo lennon muutos tarkoitti kuitenkin sitä, etten ehtisi Suomeen ja Tallinnan laivaan ajoissa. Vanhempani tulivat siis Oulusta minua Helsinkiin vastaan, josta meidän oli yhdessä tarkoitus matkustaa Tallinnaan kesäloma- ja viinanhakureissulle. Eikun siis ilmoitusta äitille, että mennä edeltä Tallinnaan, minä tulen sitten perässä. 

Korvaavan miehistön löydyttyä tuli ilmoitus, että Nykissä on lennonjohto-ongelmia ja kaikki lennot sinne on peruttu. Prkl. Hetken kuluttua uutista kuitenkin korjattiin sen verran, että Nykin kentät ovat kyllä kiinni, mutta meidän lento sai sinne vielä sille iltaa laskeutua. Lentoa jouduttiin kuitenkin odottelemaan sen verran pitkään, etten ehtisi jo kertaalleen vaihtamalleni jatkolennollekaan. 

Vihdoin iltamyöhällä Nykiin päästyäni ja asiakaspalvelutiskille ikuisuudelta tuntuneen ajan jonotettuani virkailija kertoi, että heidän järjestelmässään on tieto, että lentoni myöhästyi lentoyhtiöstä riippumattomista syistä eikö lentoyhtiö ole velvollinen etsimään mulle korvaavaa lentoa eikä edes majoitusta tulevalle yölle. Whaaaat?! Jostain syystä järjestelmässä oli tieto lennonjohdon ongelmista, muttei miehistön puuttumisesta. Siinä kohtaa ei kyllä naurattanut, mutta onneksi virkailija oli asiakaspalvelija isolla a:lla ja järkkäsi mulle kaikesta huolimatta jatkolennon seuraavalle päivälle sekä lupasi etsiä majoituksenkin. Tilanne oli kuitenkin se, että kaikki Nykin hotellit oli ihan täynnä. Muillakin oli vissiin majoitukselle tarvis, kun lentokentät oli suljettu... Jostain se ihana nainen kuitenkin mulle hotellihuoneen taikoi ja hommasi vielä kyydinkin hotellille ruuhkaiselta kentältä ilman jonottamista.

Mutta eivät ne vastoinkäymiset tietenkään vielä siinä olleet. Hotellille päästyäni vastaanottovirkailija kertoi heillä olevan täyttä. Ei voi olla totta!! Lentoyhtiön hotellijärjestelmässä oli tapahtunut ilmeisesti jokin virhe eikä heillä ollut enää vapaita huoneita. Mies tarttui kuitenkin saman tien puhelimeen ja sai minulle viimeisen huoneen tien toisella puolella sijaitsevasta hotellista. 

Huoneeseen sisäänkirjauduttuani pääsin vihdoin nettiin ja luin viestin äidiltäni: isäni oli sairaalassa Tallinnassa. Nyt oikeesti!! Onneksi kyse oli kuitenkin "vain" sappikivistä, jotka olivat äityneet niin pahaksi, että ne oli ollut pakko leikata. Leikkaus oli onnistunut ja isä voi olosuhteisiin nähden hyvin.

No siihen ne vastoinkäymiset onneksi loppuivat. Seuraavana päivänä matkustin Nykistä Helsingin kautta Tallinnaan. Jopa matkalaukkuni tuli oikeaan paikkaan ja loput alkoholitkin saatiin häihin hankittua, woohoo! :) Mutta olipahan reissu! Onneksi Keke pääsi vähän helpommalla perässä Suomeen tullessaan :) Ei tuommoista säätöä nimittäin ihan joka matkalle toivoisi.

8 kommenttia:

  1. Ihan hirveää säätöä, miten voi noin monta asiaa mennä pieleen? Onneksi kaikki päättyi kuitenkin onnellisesti ja sinulla on ihanteellisen hyvät hermot.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä melkoinen matka ja itekin yllätyin, kuinka lunkina osasin olla :) Tuota reissua tullaan varmasti muistelemaan tulevina vuosina useasti.

      Poista
  2. Blogissani on sinulle palkinto :)

    http://miehensavaimo.blogspot.fi/2015/09/liebster-award-palkinto-ja-uusia.html

    VastaaPoista
  3. No huh huh, ihan uskomatonta tuuria! :D

    VastaaPoista
  4. Voi ei, siis ihan karseaa säätöä :/ onneksi lopulta meni kaikki hyvin.

    Blogissani on muuten sinulle palkinto/haaste :) Hei, http://heidijajussi.blogspot.fi/2015/09/liebster-awards.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, ihan ei menny niinku elokuvissa :D Kiitos Heidi palkinnosta! :)

      Poista

Kiitos kaunis kommentistasi! <3 Et tiedäkään, kuinka se lämmittää mieltäni!