maanantai 10. lokakuuta 2016

Life is sweet

Photo boothin lisäksi toinen sellainen juttu, jonka tiesin jo hyvinkin aikaisessa vaiheessa haluavani häihimme, oli karkkibuffet, kiitos nam! Eikä tuolle ukollekaan kovin kauaa tarvinnut jutun tarpeellisuutta perustella :)

©Iiro Rautiainen

Tai oikeastaan ihan alkuvaiheessa mietimme herkkubuffetia karkkeineen, juustoineen, poppareineen, sipseineen ja muine suolaisine herkkuineen, mutta lopulta päädyimme laittamaan suolaista naposteltavaa esille vasta myöhemmin illalla iltapalan muodossa ja pitämään karkkibuffan erillisenä makeana osiona hääkakun lisänä.

Karkkibuffan astioita, niin kuin photo boothin propsejakin, keräilin pikkuhiljaa ajan kanssa. Suurin osa niistä on löydetty kirpputoreilta. Kauhoja ostin ainakin joltain FB:n hääkirppikseltä. Violettiraitaiset paperipussit tilasin eBaystä. Oikeastaan olisin halunnut pussien sijaan jotkut kivat pikkuiset kartonkikipot karkkeja varten, mutten löytänyt mistään sopivankokoisia enkä -värisiä. Askartelukaan ei niiden suhteen innostanut, joten oli tyytyminen pusseihin. Yhteensä karkkibuffarekvisiittaan meni rahaa n. 30€.

©Iiro Rautiainen

Karkkibuffapöydällä oleva hopeinen puukoristekynttiläsysteemi on Pentikiltä. Ostin sen valmistujaislahjaksi saamallani lahjakortilla kotiamme koristamaan ja häidemme puuteemaanhan se sopi kuin nakutettu. Olisi ollut tyhmää jättää käyttämättä sitä hääsomisteena. Tuossa karkkikippojen vieressä se on mielestäni oikein kiva.

©Iiro Rautiainen

Alun perin tällä häiden teemavärien suhteen tarkalla morsiolla oli tarkoitus hankkia buffaan vain ja ainoastaan valkoisia, vaaleanvihreitä, hopeisia ja violetteja karamellejä. Mutta lopulta kaikki ei kuitenkaan mennyt aivan alkuperäisten suunnitelmien mukaan... Oli aivan pakko saada mukaan joitakin mun ja Keken lempikarkkeja, vaikka ne ei ihan oikeissa väreissä olleetkaan. Pakottava tarve suokkareiden hankintaan vain vahvistui, kun jouduttiin elämään keväällä muutama kuukausi ilman suomalaisia/ruotsalaisia makeisia. Näinpä Keke sai mukaan suklaarusinoita, minä taas vaaleanpunaisia ufoja ja salta bombereita. 

©Iiro Rautiainen

Ja kun karkkien väri ei kerta enää ollut niin justiinsa, päätettiin mukaan ottaa vieraita ajatellen ja monipuolisuutta karkkibuffettiin tuomaan (niin ja hyvistä tarjouksista löytyneitä) colatikkareita, hopeatoffeita, cola- ja mansikkaremmejä sekä sukulakuja. Lopulta häiden teemavärien mukaisia kompiaisia olivat vain liitulakut, suussasulavat jogurttikookospallerot Punnitse&Säästä -kaupasta, fazermintit, omenaremmit ja vaahtokarkit ainakin melkein.

©Iiro Rautiainen

Osa karkeista tilattiin Urjalan Makeistukusta. Osa ostettiin viinanhakureissulta Viron laivalta. Hopeatoffeet bongattiin ohimennen tarjouksesta Lidlistä ja Salta bomberit nappasin mukaan Haaparannan Candy Worldistä. Yhteensä karkkia oli 13 eri laatua ja kiloja niitäkin n. 13. Hinnaksi niille tuli n. 130€. Kaikkia muita karkkeja jäi enemmän tai vähemmän yli, paitsi jogurttipallerot meni kaikki. Vähempikin olisi siis riittänyt, mutta eivätpähän loppuneet kesken ;)

Karkkien värin lisäksi haaveilin aluksi hyvinkin koristeellisesta ja näyttävästä karkkibuffetista. Lopulta aika tuli kuitenkin vastaan eikä rahkeet riittäneet niin kauniin buffasommitelman tekoon kuin olisin toivonut. Itseaskartelemani etiketit purkkien kylkeen saivat riittää. Ihana täti E kasasi buffetin yhdessä lapsiapureiden kanssa. Annoin hänelle sen suhteen vapaat kädet ja oikein hienoa jälkeä tuli niillä tarvikkeilla, jotka heille oli tarjota, vaikka ilmeisesti apureilla olikin ollut pieniä vaikeuksia löytää oikeat kannet oikeisiin purnukoihin (Luotto oli kova, sillä tämä morsian oli häiden alla niin kiireinen, ettei edes tarkistanut työn jälkeä kuin vasta hääpäivänä buffetin auettua pikkuisen vilkaisi) ;) Iso kiitos vielä E! <3

Olisi ollut niin huippua tehdä semmonen överi, monikerroksinen, värillisesti harmoninen amerikkalaistyylinen buffet, mutta nyt ei vaan aika millään riittänyt. Kateellisena ihailen edelleen muiden hääparien upeita aikaansaannoksia. Ehkä mun täytyy järjestää joskus jotkut kivat kekkerit ja koota sinne unelmieni herkkubuffet! :) Noh, mutta edelleenhän pääasia on, että vieraat saivat mahansa täyteen makeaa! Ja plussaa oli myös se, että karkkia jäi yli, joten me saatiin napostella suomalaisia makeisia jonkin aikaa vielä senkin jälkeen, kun oltiin palattu Amerikkaan :) Ei paha!

7 kommenttia:

Kiitos kaunis kommentistasi! <3 Et tiedäkään, kuinka se lämmittää mieltäni!