sunnuntai 23. elokuuta 2015

Hääleikkejä uudenvuoden juhlissa

Niihin lupaamiini hääleikkeihin, joita meidän häissä ei haluttu nähdä ja jotka sen takia leikittiin pois alta jo meidän uudenvuoden bileissä :) 



Ensiksi leikittiin perinteinen kenkäleikki. Olin bongaillut netistä kysymyksiä, joihin vastauksena olisi morsian tai sulhanen. Istahdimme Keken kanssa selät vastakkain tuoleille käsissämme yksi minun ja yksi Keken kenkä ja nostimme kenkiä ilmaan sen mukaan kumpi sopi mielestämme kysymykseen vastaukseksi paremmin. Leikkiä juonsi Jacksonin Michael. Saimme vastauksista yhtä lukuunottamatta kaikki oikein, vaikka olin tarkoituksella valinnut mukaan myös kiperiä kysymyksiä. Kai me sitten olemme toisemme oppineet tässä yli vuosikymmenen yhdessäolon aikana edes jotenkin tuntemaan ;)

Toinen leikki, joka juhlissa leikittiin oli hiukan muokattu 12 kuukautta. Teippasimme ruokalautasten pohjiin keksimäni tehtävälappuset ja he, jotka lappusen saivat, valtuutettiin toteuttamaan jotain pientä meille niinä kuukausina, jotka alun perin aioimme viettää Yhdysvalloissa ennen häitä. Tehtävät olivat ilmaisia/edullisia toteuttaa ja liittyivät siis jotenkin oleskeluumme Jenkkilässä.

Tässä muokkaamani runo:

Helmikuu

Helmikuussa on aika ystävänpäivän,
kokeillaan saatko aikaan hymyn häivän,
meille sen linkkaamalla,
lempirakkauslaulusi tämän taivaan alla.

Maaliskuu

Maaliskuussa kevät jo ehkä pikkuhiljaa koittaa,
voisitko meille silloin Skypellä soittaa?

Huhtikuu

Huhtikuu on aikaa pääsiäisen,
joten lähetä meille kortti sähköinen.
Sillä mämmiä tuskin Jenkkilästä saa
ja jos ihan totta puhutaan,
tuskin sitä edes kaivataan.

Toukokuu

Marian lempikisaan ei kuulu kappaleet pliisut,
kyseessä on tietenkin Euroviisut.
Kuuntele vuoden ehdokkaat
ja kerro meille kuka sun mielestä voittaakaan.

Kesäkuu

Keke viettänee yksin keskikesän juhlaa.
Varmista ettei hän aikaansa tuhlaa
vaan suosittele hälle joku hyvä leffa,
jossa ei tylsisty eikä puudu peffa.

Heinäkuu

Heinäkuussa ollaankin molemmat jo Suomessa takas.
Tarjoa meille joku kesäherkkusi rakas.

Elokuu

Elokuussa tanssitaankin sitten jo meidän häitä,
ja on meidän vuoro puolestamme hemmotella teitä. 
Tämän lapun saaneella kävi siis mäihä melkomoinen,
sillä sulta emme mitään pyydä, pieni onnenkantamoinen.

Yksi syy sille, miksen halunnut tätä leikkiä meidän häihin, on se, että kukaan ei koskaan muista noita tehtäviä toteuttaa. Ja niinhän meidän kohdallakin kävi :'D Ihana serkkuni muisti kyllä tehtävänsä, mutta matkassa oli muutama aikataulullinen mutka, joten kesäherkkukin jäi mulla ja Kekellä saamatta ;) 

Lisäksi meillä oli vieraskirjana valkoinen pöytäliina, johon vieraat saivat piirtää ja kirjoittaa terveisiään meille tai mitä nyt ikinä halusivatkaan. Tarkoituksena oli, että ottaisimme liinan mukaan tänne Jenkkeihin, mutta arvatkaapa muistettiinko? ;') 



Että semmottii. Ihan hauskojahan nuo leikit ovat, mutta oon kyllä edelleen tyytyväinen siihen päätökseen, että leikit nähtiin meidän uv-juhlissa eikä häissä :) Mutta kukin taplaa tyylillään <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kaunis kommentistasi! <3 Et tiedäkään, kuinka se lämmittää mieltäni!