Pyysin täällä loppuvuodesta teidän lukijoiden apua eräässä mekkovalinnassa. Kiitoskiitoskiitos kaikille mielipiteensä ilmaisseille ja näin minua valinnassa auttaneille! <3 Tavoitteenani oli siis löytää mekko suht viralliseen talvisaikaiseen tilaisuuteen ja vaihtoehtoina minulla oli Fiesta Finlandin pukuja. Suosikeiksini kuvien perusteella nousivat mekot Maria ja Susanne, mutta mikäs olikaan lopullinen valintani? ;) Se selviää nyt.
Ensimmäisenä testiin pääsi ennakkosuosikki nro 1 eli Maria. Livenä mekko oli hiukan vaaleampi kuin kuvassa ja kuten Fiestan Anu olikin minulle etukäteen kertonut, kaipasi puvun yläosa hiukan ryhtiä. Anu epäili myös, että puku olisi minulle liian pitkä niin kuin se olikin. Mekon hameosa laskeutui kauniisti ja väri oli mieleeni. Myös mekon koristeellinen vyömäinen yksityiskohta oli kaunis, joskin hiukan erilainen kuin kuvan perusteella olin ajatellut. Olin kai kuvitellut siinä olevan enemmän hopeisia kristalleja.
Maria. |
Seuraavaksi kokeilin Carrieta, joka oli hyvin samanlainen kuin kuvassa. Ainoastaan mustan harsokankaan alla oleva hopeinen kangas ei erottunut ehkä niin paljon kuin kuva antoi ymmärtää, mutta ainakaan minua se ei haitannut lainkaan, oikeastaan päinvastoin. Kaiken kaikkiaan Carrie oli tosi nätti mekko. Harmi vain, että se oli minulle liian pieni. Ja ehkä se ei olisi kuitenkaan ollut se kaikista sopivin vaihtoehto siihen tilaisuuteen, johon olin menossa. Pikkujouluihin tai joihinkin muihin ei-niin-virallisiin juhliin se taas olisi sopinut kuin nenä päähän.
Carrie. |
Kolmantena puin päälleni toisen ennakkosuosikin eli Susannen. Mekko oli yhtä ihana livenä kuin kuvassakin. Mustat kukkakoristeet olivat henkeäsalpaavan upeita ja kokokin passeli. Ainoa asia, joka minua mekossa häiritsi, oli sen pöyheä helma. Se oli minun makuuni vähän turhan runsas ja prinsessamainen.
Susanne. |
Tällä tavoin hiukan kapoisempana Susanne olisi ollut enemmän mieleeni. |
Neljänneksi sovitin Estefania, joka oli sekin tosi kaunis yksilö. Pidin todella sen viuhkamaisesta yläosasta. Mekossa ei ollut mitään muuta vikaa kuin sen koko. Se oli minulle liian pieni. Nyyh.
Estefani. |
Smash Aliquota -makkoa en pyytänyt sen kesäisyyden vuoksi sovitteille lainkaan, joten tästä voinette päätellä, että päädyin lopulta siihen ainoaan jäljelle jääneeseen vaihtoehtoon eli Marianneen. Mekon violetin sävy oli livenä tummempi kuin kuvassa ja se istui ylleni kaikista parhaiten sovittamistani vaihtoehdoista. Lisäksi se oli päällä todella mukavan tuntoinen eikä kiristänyt tai puristanut mistään. Kangas oli miellyttävä ja rinnan alla oleva kristalliyksityiskohta kaunis.
Valinta oli siis mulle oikeastaan yllättävänkin helppo. Ihan hyvä, että kaikki mekot eivät kokonsa puolesta mahtuneet päälleni. Muuten olisi tullut valinnan vaikeus :) Laitan teille vielä myöhemmin kuvia juhlaeleganssistani Marianne-mekko ylläni.
Kiitos vielä kaikille mekon valinnassa auttaneille! Pus <3
Hei ja pysykää kuulolla, sillä ihanihanihan kohta starttailee täällä blogissa se aiemmin lupailemani arvonta ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kaunis kommentistasi! <3 Et tiedäkään, kuinka se lämmittää mieltäni!