maanantai 27. tammikuuta 2014

Marry me baby!

Vihdoinkin! Finally! Äntligen! Me mennään naimisiin! Ja siitä se ajatus sitten lähti...

Blogit itsessään ovat minulle uusi juttu. Olen lukenut tätini leivontablogia ja ystäväni blogia, jossa hän kertoo toiselle paikkakunnalle muuttamisen iloista ja haasteista. Oikeastaan juuri ystäväni on istuttanut minuun pienen bloginkirjoittajan siemenen, sillä hän on aina kehunut kuinka mukavaa ja terapeuttista blogin kirjoittaminen on. Olemme ystäväni kanssa aika samanlaisia, ja sen takia ajattelinkin, että tämä voisi olla minulle hyvä keino jakaa ajatuksiani häiden suunnittelusta. Myös häästressinpurkukanavana uskon tämän toimivan erinomaisesti! Lisäksi luulen, että sulhanen Keke on myös iloinen siitä, että perustin blogin, jonne saan purkaa suurimman hääinnostukseni ja -hössötykseni :)

En ole siis aiemmin blogeja kovin paljon lueskellut, mutta nyt kun minua joulukuussa kosittiin, annoin vihdoin itselleni luvan hääohjelmien katseluun telkkarista (ja digiboksilta, jonne niitä oli kertynyt tuntien ja taas tuntien edestä), häälehtien selailuun ja hääblogien lukemiseen. Kovin montaa blogia en ole vielä ehtinyt ottaa tarkasteluun, mutta täytyy heti suositella kahta: White & Knight ja Makea hääblogi Kiitos teille molemmille! Annoitte minulle lisäpotkua blogin aloittamiseen ja teidän ansiostanne hääkuumeeni sen kun vain nousee! :) Innolla tulevia postauksianne odotellen!

Toivotankin nyt teidät kaikki tervetulleiksi seuraamaan tätä esikoisblogiani ja matkaani kohti elokuisia häitämme vuonna 2015! Odotan innolla kommenttejanne ja otan mielelläni vastaan aiheita, joista kirjoitella! 


Minulle vuosi 2013 olikin oikea Marry me -vuosi, sillä kävin toukokuussa kannustamassa Krista Siegfridsiä äitini kanssa Kööpenhaminassa Euroviisufinaalissa, ja joulukuussa tapahtui siis se kauan odotettu polvistuminen :) Tämä eka postaus onkin siis luonnollista lopettaa näihin tunnelmiin:



2 kommenttia:

  1. Hei teillä tulee olemaan sama hääpäivä kuin meilläkin! <3 Sitä odotellessa luen sun blogia - mahtavaa että joku muukin intoilee samaa päivää :) Lisäsin sut blogilistaanikin www.olipakerransatu.blogspot.fi

    VastaaPoista
  2. Onpas kiva törmätä hääpäiväkaimaan! :) Ja mahtavaa, että jäät seurailemaan blogiani! Täytyypäs käydä vastavierailulla omassasi ;)

    VastaaPoista

Kiitos kaunis kommentistasi! <3 Et tiedäkään, kuinka se lämmittää mieltäni!